Eksote lyhentää leikkausjonoja miljoonalla

Hoitojonot. Isot terveysasemat vetävät pieniä paremmin, pienillä ei aina edes ole tarjota lääkäriaikoja.

Anne Kotiharju

Kiireettömään leikkaukseen pääsee Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) alueella hoitotakuun rajoissa eli korkeintaan puolen vuoden odotuksen jälkeen. Näin vakuuttaa Etelä-Karjalan keskussairaalan johtaja Tarja Nylund.

Jonot lyhenevät parhaillaan lisäksi ylimääräisellä miljoonalla eurolla. Miljoona heltisi Eksoten hyvästä tuloksesta.

-Lisärahaa ohjataan ortopediaan ja pehmytkirurgiaan sekä korva-, nenä- ja kurkkutautien alueelle, selvittää Nylund.

Määräraha on käytettävä tänä vuonna.

-Joillekin potilaille nopeutettu aikataulu tuleekin osin yllätyksenä, eikä aikaa pystykään ottamaan vastaan. Tässä on tämänkin takia ollut vähän haastetta.

Leikkauksia tehdään sekä omana lisätyönä että ostopalveluina.

Eksoten nettisivuilta löytyvien hoidon saatavuus -tietojen mukaan pisimpään eli keskimäärin kuusi kuukautta on elokuun lopun tilanteessa joutunut odottamaan kaihi- ja muuhun silmäkirurgian toimenpiteeseen pääsyä, tyräleikkausta ja käsikirurgiaa. Viisi kuukautta joutui odottamaan muun muassa polven tekonivelleikkausta, sappileikkausta ja ortopediaa.

Operatiivisilla aloilla keskussairaalan lääkäritilanne on kohtuullinen. Nylundin mukaan vaikeampaa on löytää lääkäreitä sisä- ja syöpätauteihin.

Perusterveydenhuollossa hoitotakuu täyttyy eli kiireettömän lääkäriajan saa korkeintaan kolmen kuukauden päähän. Kuitenkin pienillä terveysasemilla, kuten Rautjärvellä, tulee vastaan tilanteita, jolloin lääkäriaikoja ei ole antaa. Esimerkiksi seuraavien kolmen viikon kiireettömät lääkärin ajat on jo jaettu, eikä uusia ole vielä tarjolla.

Terveyskeskusten johtavan ylilääkärin Johanna Tulonen-Tapion mukaan isoilla terveysasemilla Armilassa, Sammonlahdessa ja Joutsenossa aikoja on yleensä tarjolla nopeastikin. Pienten palvelu ontuu herkästi, jos yksikin lääkäri on jostain syystä poissa.

-Virkoja on auki Rautjärvellä, Ruokolahdella, Parikkalassa ja Imatralla. Kaikki paikat täytettäisiin, jos vain olisi tulijoita.

Ja vaikka virat esimerkiksi Armilassa ovatkin täytettynä, ei se tarkoita, ettei lisääkin tarvittaisi.

-On eri asia, riittävätkö virat väestön hoidontarpeeseen nähden. Terveysasemilla hoidetaan entistä vaativampia tapauksia, kertoo Tulonen-Tapio.

Armilaan voi saada kiireettömässä tapauksessa lääkäriajan tuoreimman jonotiedon mukaan nopeimmillaan kolmessa päivässä. Suurin osa joutuu kuitenkin odottamaan aikaa viikkoja.

Harva käyttää mahdollisuutta valita terveysasema, vaikka ajan saisi muualta omaa terveysasemaa nopeammin.

-Useimmat haluavat sinne tuttuun paikkaan, missä ovat ennenkin asioineet.

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju