Huutavan ääni korvessa

Arto Bäcklund herättelee Savitaipaleen päättäjiä Kuolimon suojeluun. Mietelmien kirjoittajan rauha löytyy metsään pystytetystä teltasta.

Teksti Anne Kokkonen

Kuvat Marleena Liikkanen

Takana on poikkeuksellisen kuiva ja lämmin syksy-yö. Savitaipalelainen Arto Bäcklund tunnustaa nukkuneensa melkein kellon ympäri.

Hyvään uneen tarvitaan muutakin kuin norjalainen kotateltta ja kunnon kamiina. Kuolimon laineiden liplatus auttaa, mutta paras päänalunen on hyvä omatunto.

Bäcklund voi nukkua yönsä rauhassa, sillä hän on yrittänyt kääntää kehityksen suuntaa kotikunnassaan. Kuolimoa uhkaavasta tuhosta tiedetään nyt muuallakin kuin paikallisissa luonnonsuojelupiireissä.

 

Valtameriä kyntänyt merikapteeni päätyi Savitaipaleelle vuonna 2005. Pieni maaseutukunta valikoitui asuinpaikaksi yhden vetovoimatekijän ansiosta: poikkeuksellisen kirkasvetinen järvi ulottui aivan kirkonkylän edustalle.

— Silloin rantakivet olivat vielä puhtaita. Nyt vihreä naava peittää pinnat.

Sukellusta harrastanut Bäcklund huomasi pian, että jotain oli tapahtumassa. Kalastajat valittivat verkkojensa limoittumista, arvokas nieriä hävisi melkein sukupuuttoon ja ennen niin karun järven pohjaan ilmestyi yhä enemmän humusta.

Tutkimustieto tuki maallikkojen havaintoja. Vielä vuonna 1973 näkösyvyys Isoselän mittauspisteellä oli ollut yli 13 metriä, mutta 2010-luvulla mittauksissa päästiin hädin tuskin kuuteen metriin.

Bäcklund päätti odottaa kymmenen vuotta. Siinä ajassa hitaammankin yhteisön kuvittelisi heräävän toimimaan.

 

Syyskuun puolivälissä Bäcklund julkaisi blogissaan avoimen kirjeen Savitaipaleen kunnanvaltuutetuille. Hän toi esiin huolensa Kuolimon veden laadun jatkuvasta heikkenemisestä ja vaati parannustoimien pikaista aloittamista.

Bäcklundin mielestä Kuolimon pelastaminen jälkipolville on luottamushenkilöiden tärkein velvollisuus, ja asia tulee nostaa ensi kevään kuntavaalien keskeiseksi vaaliteemaksi. Tekniikka järven puhdistamiseen ja jopa ennallistamiseen on olemassa, tarvitaan vain valmiutta joidenkin satojen tuhansien eurojen panostukseen.

Bäcklundin kannanotto ei hukkunut tuuleen. Parin ensimmäisen vuorokauden aikana se luettiin 1 500 kertaa.

Palautetta on tullut muiltakin kuin paikallisilta poliitikoilta ja kuntalaisilta. Myös Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja ympäristöministeriön virkamiehiä on osallistunut Bäcklundin aloittamaan keskusteluun.

— Jos kunta haluaa, rahaa kyllä löytyy. Nyt vain pitäisi toimia aktiivisesti, eikä tutkia tilannetta maailman tappiin asti.

 

Arto Bäcklund tunnetaan Savitaipaleella miehenä, joka tutkii raportit tarkkaan ja hyödyntää mielellään lukemiaan tietoja väittelytilanteissa. Joitain besserwisserismi ärsyttää, mutta etenkin nuorilta hän kertoo saaneensa paljon tukea.

— Nuorilta löytyy sellaista asennetta, että jumalauta, nyt lähdetään tukkimaan se Rovastinoja, jonka kautta jätevedenpuhdistamon epäpuhtaudet päätyvät Kuolimoon. He kysyvät, miten on mahdollista, että tällaista edes tapahtuu.

Bäcklund viittaa Rajalamminsuon ja Kuolimon välisen kannaksen puhkaisuun ja kertaalleen umpeenkasvaneen ojan perkaamiseen 2000-luvun alussa. Hänen mukaansa on syytä epäillä, että hallinnasta päässyt ympäristöongelma siirrettiin tuolloin yksittäiseltä suoalueelta koko Kuolimon laajuiseksi.

— Arvostan luottamushenkilöiden työtä, mutta joitain ryhmiä pidän ihmiskunnan vihollisina, koska he eivät näe nokkaansa pitemmälle.

Paikallisen nuorison piirissä olisi kuulemma valmiutta jopa Koijärvi-tyyppiseen toimintaan, mutta Bäcklund ei halua mukaan sellaiseen. Hän ei lähde myöskään politiikkaan, vaikka pyytelijöitä on riittänyt lukioajoista alkaen.

— Olen tottunut yksinäiseen päätöksentekoon merikapteenina ja luotsina. En pysty tekemään kompromisseja.

 

Ajattelemista ja sanomisen tiivistämistä Bäcklund pitää omimpana alanaan. Runoja ja aforismeja syntyi jo 1980-luvun alun merimatkoilla, nyt ajatus liitää vapaana yhden miehen workshopissa teltan sisällä.

Kahdesti kadonnut -blogiin sisältyvä aforismikokoelma Katkeran päiväkirja sisältää satoja mietelmiä eri vuosikymmeniltä. Lukijoita on ollut viime vuosina niin paljon, että kirjan tekemistäkin on toivottu. Ajattelija itse vain ei ole lämmennyt asialle.

Helikopterikameran ottamat videot Savitaipaleesta ovat hänen uusin ilmaisumuotonsa. Bäcklund on harrastanut valokuvausta koko ikänsä, ja videokuvaukseen hän perehtyi kymmenisen vuotta sitten.

— Helikopteri on minulle pelkkä kamera-alusta. Inhoan lennätystä, koska ei voi olla varma, törmääkö laite johonkin vai putoaako se.

Kuvaajan selostus saattelee huikeita näkymiä Savitaipaleen kylistä ja vesistöistä. Bäcklund on varannut itselleen oikeuden lausua videoilla mielipiteensä esimerkiksi turvetuotannosta tai aukkohakkuista.

Kadettikoulun perintö kaikuu Bäcklundin kommunikoinnissa. Omien sanojensa mukaan hän ei pyri konflikteihin, vaan haluaa toimia suhteellisen kohteliaasti, vaikkakin terävästi.

Yksittäisiä ihmisiä ei käydä mollaamaan, asiat pitää perustella ja kehuja antaa silloin kun siihen on syytä.

— Kiistellystä uudesta koulukeskuksestakin sanoin, että hyvin tehty!

 

Merimies on Bäcklundin mukaan kotona siellä, missä matkalaukkukin on. Savitaipale tai Kuolimo itsessään eivät herätä hänessä mitään erityisiä kotiseututunteita.

— Sitä vain yritän osoittaa, että tuossa on ainutlaatuinen järvi: pitäkää siitä huolta.

Aika ainutlaatuisena Bäcklund pitää koko Savitaipaletta. Tähän saakka kotikylältä on saanut kaikki muut palvelut paitsi hautajaispuvun.

Yhteisöä voi tukea muutenkin kuin puhumalla. Bäcklund ajaa omaksi ilokseen jääkonetta jäähallissa ja kuljettaa poikaansa jalkapallopeleihin ja -harjoituksiin.

Talkootyön merkityksen hän ennustaa kasvavan tulevaisuudessa, samoin maaseudun arvon.

Viime vuosina Bäcklund on opetellut tulemaan toimeen vähemmällä, vaikka downshiftaaminen sanana nostattaa hänessä näppylöitä. Turha ennalta suunnittelu on samalla vähentynyt.

Yhdestä suunnitelmasta sentään pidetään kiinni. Tulevana talvena Bäcklund aikoo yöpyä metsässä aiempaa useammin.

Uni metsässä on syvää ja ajatukset keveitä. Jokin uusi ideakin voi hahmottua Kuolimon pelastamiseksi.

Arto Bäcklund

Syntynyt vuonna 1953 Hattulassa.

Merikapteeni, eläkkeellä.

Asuu rivitalossa Savitaipaleella.

Eronnut, kaksi teini-ikäistä lasta.

Harrastuksina kirjoittaminen, elinympäristön dokumentointi, vesiensuojelu, perhokalastus ja poliittinen historia.

Rakastaa lapsia.

Inhoaa yhteisöjä uhkaavien tosiasioiden kieltämistä.

Ihmettelee, kuinka nopea on ihmisen hetki.

 

 

Kirjoittaja:
Anne Kokkonen