Sari Pullinen
Herätys kello 7, nukkumaan kello 23. Siihen väliin jää paljon aikaa täytettäväksi.
Kahdeksan vuotta sitten eläkkeelle jäänyt lappeenrantalainen Sinikka Vuento ei osannutkaan asettua uudenlaiseen arkeen ihan helposti. Ei, vaikka sekä Sinikka Vuento että hänen aviomiehensä halusivat eläköityä ja suunnittelivat yhdessä puuhakasta kolmatta ikää.
Siitä huolimatta vapaa-ajan suuri määrä yllätti.
Avuksi tuli kirjoittaminen.
— Kirjoitin sellaisen eläkeläisen tarinan, joka ei sopeudu eläkkeelle jäämiseen. En ole kohdannut ihmisiä, jotka uskaltaisivat tunnustaa tuntevansa siten, mutta olen varma, että heitä on, Vuento sanoo.
Hän toivoo, että päiväkirjamerkinnöille pohjautuva esikoiskirja Rytmihäiriöitä voisi toimia vertaistukena. Kirja julkaistiin elokuussa.
— Ikäisilläni naisilla on kyllä kotona puuhaa, mutta miehet ovat panneet kaiken tarmonsa työhön eikä heillä välttämättä ole ollut aikaa harrastaa.
Asiakirjoittaminen on aina ollut osa Vuennon työtä. Opiskeluaikoina syntyi proosarunoakin, mutta vasta eläkkeellä hän alkoi kirjoittaa autofiktiota niin innolla, että menetti kirjoittaessaan ajantajunsa.
— Minulla oikein lamput syttyivät: tuleeko minulta tällaista tekstiä!
Välillä hän kyseli mieheltään teknisiä tietoja esimerkiksi Jäämerellä ajelehtivista laivoista ja jatkoi taas.
Katsoessaan nyt ensimmäisiä, kahdeksan vuotta sitten syntyneitä tekstejään Vuento arvioi niitä pateettisiksi. Hän näkee senkin, ettei ole enää sama ihminen kuin tuolloin.
Rytmihäiriöitä-kirjan aiheet ovat moninaiset: aika, vanhuus, muutokset, säästäväisyys, kirjat, matkat, uudet roolit.
— Alkuaikojen kipu on osa elämänmuutosta. Kirjan lopussa näkyy tyytyminen, vähittäinen laskeutuminen levollisuuteen. Ja kiitollisuus.
Tällä hetkellä Vuento nauttii eläkepäivistään. Hän on opetellut lukemaan kirjoja päiväsaikaan ja hätistämään mielestään lapsuuden kaiut, jotka moittivat laiskaksi sitä, joka viettää aikaansa lukien.
Silti aikaa on yhä liikaa.
— Harjoittelen kokemaan ajattomuutta ja tekemään sellaisia asioita, joihin voi hulahtaa tuntikausia. Siihenhän eläkkeellä olo on tarkoitettu.
Sisarensa kanssa hän on hahmotellut ajatusta eläkevalmennuksesta.
— Ei olisi hassumpaa mielikuvaharjoitella eläkkeelle jäämistä etukäteen ja miettiä, mitä sitten aikoo tehdä.
Eläkeläisen on hyvä luoda uusia rutiineja sekä uskaltautua tekemään asioita, joita ei vielä osaa. Uutta voi oppia eläkkeelläkin.
Uusi elämäntilanne haastaa tutustumaan itseensä uudestaan, jos vain uskallusta riittää. Eteen näet tulee monenlaisia hankaliakin tunteita: avuttomuutta, osaamattomuutta ja pelkoa.
Sinikka Vuento
Syntynyt Oulussa 1946, asuu Lappeenrannassa.
Filosofian kandidaatti, työskennellyt toimittajana ja opettajana.
Perhe: aviomies Aimo Vuento, kolme lasta, seitsemän lapsenlasta.
Harrastaa monenlaista liikuntaa, vapaaehtoistyötä, lukupiirejä, marttoja, retriittejä, kielten opiskelua, kirjoittamista.
Kokoaa miehensä kanssa anoppinsa Marja Tellervo Vuennon kirjallista perintöä eli kirjeitä sekä lappusia, joihin hän oli kirjoittanut ajatuksiaan ja tunnelmiaan. Pianisti ja maalari syntyi Moskovassa turkiskauppiaan tyttäreksi, ja tie vei insinöörin rouvaksi Rovaniemelle.