Miljoona katsetta Lappeenrantaan

Televisio. Rikossarjan hahmojen murre huvitti ja Saimaa-näkymät ihastuttivat lappeenrantalaisia.

Jenni Hirvinen

Marjatta Häkämies ja Hannu Putkonen nauliintuivat sunnuntai-iltana kotisohvalle. Syy oli ilmeinen, Sorjonen.

Lappeenrantaan sijoittuvan rikossarjan avausjakso oli kolmanneksi katsotuin ohjelma Ylen TV1-kanavalla viime viikolla. Sen edelle kiilasivat vain puoli yhdeksän uutiset ja Urheiluruutu.

Paikallisille iso osa sarjan viehätystä on, että siitä löytyy tuttuja paikkoja. Jo tunnusmusiikin aikana Saimaa ja Lappeenrannan siluetti vesitorneineen ovat näyttävästi esillä.

— Kuvat olivat upeita. Kohdat, missä Saimaa näkyi, olivat parasta, lappeenrantalainen Marjatta Häkämies sanoo.

Maisemista tykkäsi Ritva Käyhtykin.

— Luukkaansalmen silta näytti tosi hienolta ylhäältä päin.

 

Tv-yleisössä suukopua aiheuttaa sarjan Lappeenrannan murre. Paikallisia huvitti etenkin Jaakko Saariluoman esittämän Esa Kuparisen minnuu, sinnuu -puhe.

— Ei se oikein sattunut hänen suuhunsa, Hannu Putkonen sanoo.

Ritva Käyhty oli samaa mieltä.

— Hahmojen puhe tuli aika jäykästi. Meiltä tämä sujuu niin luonnostaan, lappeenrantalaisnainen naurahtaa.

Taipalsaarelaisen Pia Väänäsen mielestä murre jäi ensimmäisessä jaksossa vähäiseksi.

— Enemmän olisi saanut kuulua, dekkarien ystävä sanoo.

 

Sarja on kuuma puheenaihe paitsi Lappeenrannan kaduilla myös sosiaalisessa mediassa. Viestipalvelu Twitterissä Sorjos-tunnisteella keskustelevat pitävät avausjaksoa lupaavana ja Silta-sarjan kaltaisena.

Netissä myös naureskellaan sarjan maantieteellisille ristiriidoille: Luukkaansalmen silta ylitetään, vaikka ei tarvitsisi — esimerkiksi ajettaessa Saimaanharjulta keskussairaalaan tai poliisilaitokselle. Kun Sorjosen perhe kaasuttaa Helsingistä Lappeenrantaan, matkalla näkyvät Joutsenon Muukonkankaan tuulimyllyt.

Hannu Putkosesta tärkeintä on, että sarja näyttää hienolta.

— Ensimmäinen jakso oli lupaava ja hyvin toteutettu.

Marjatta Häkämies taas piti näyttelijäsuorituksista.

— Ville Virtanen on aivan ihana!

Tulevissa jaksoissa tuttujen yksityiskohtien bongailu saa jatkoa, sillä sarjan hahmot vierailevat esimerkiksi kauppakeskus Isossa-Kristiinassa ja kauppatorilla sekä lukevat Etelä-Saimaata.

Toinen jakso esitetään sunnuntai-iltana Yle TV1:llä. Kaikki jaksot ovat jo katsottavissa Yle Areena -verkkopalvelusta.

 

Sorjonen-sarjasta tehdyn kirjan arvio kulttuurisivulla 23.

 

Sarja veti silmäpareja

Sorjosen ensimmäinen jakso tavoitti yli miljoona katsojaa. Parhaimmillaan sitä katsoi 1 126 000 henkeä, ja keskikatsojamäärä oli 867 000.

Keskikatsojamäärä tarkoittaa katsojamäärän keskiarvoa koko ohjelman ajalta. Tavoittavuus on ohjelmaa vähintään kolme minuuttia katselleiden määrä.

Lähde: Finnpanel

 

 

 

Kirjoittaja:
Jenni Hirvinen