Rokki siivittää sivellintä

Näyttely. Taipalsaarelaisen Eetu Ronkaisen rakkaus maalaamiseen ja musiikkiin kiteytyy nuorukaisen ensimmäisessä yksityisnäyttelyssä.

Kati Pullinen

Nuori nainen ei tahdo kestää seinällä. Eetu Ronkainen teippaa naisen kuvan taakse pätkän leveää kangasnauhaa ja nostaa maalauksen kuningatar Elisabetin muotokuvan seuraan Taipalsaaren kirjaston seinälle.

Niskottelevan kuvan nainen on tuntematon, mutta muuten 16-vuotiaan Ronkaisen taidenäyttelyssä on hyvinkin tuttuja naamoja. Englannin kuningattaren lisäksi näyttelyä tähdittävät rockin siniveriset, kuten Ozzy Osbourne, Syd Barrett, Jim Morrison ja Ismo Alanko.

Taipalsaarelainen lukiolainen Ronkainen on harrastanut maalaamista puolet elämästään. Hän aloitti opinnot Lappeenrannan kuvataidekoulussa kahdeksanvuotiaana ja saa opiskella siellä 20-vuotiaaksi. Lähikirjastossaan Ronkainen esittelee öljyväritöitään ensimmäisen kerran kuvataidekoulun ulkopuolella.

Ronkainen on maalannut rokkistarat mallikuvista, jotka hän on etsinyt levynkansista tai internetistä. Kuten Ronkaisen suurikokoisista maalauksista voi päätellä, hänellä on lämmin suhde 1960-70-lukujen musiikkiin.

-Kuuntelen paljon proggressiivista rokkia, mutta myös muuta. Lempiyhtyeitäni ovat Black Sabbath, Pink Floyd ja Led Zeppelin.

Taipalsaaren kirjaston näyttelyn muotokuvat Ronkainen maalasi menneen kesän ja alkusyksyn aikana kotonaan.

-Maalatessani kuuntelin paljon Pink Floydia ja Ismo Alankoa. Hiljaisuudessa olen ainoastaan silloin, kun nukun.

Ronkaisen näyttelyssä on esillä 14 maalausta. Muotokuvien lisäksi kirjaston seinällä on kehystetty kuva AC/DC:n Dirty deeds done dirt cheap -levyn kannesta sekä rullalauta, johon Ronkainen maalasi Burzumin perustaja Varg Vikernesin kuvan kaverinsa pyynnöstä.

Mukana ovat myös maisema- ja lintuaiheiset maalaukset maistiaisena kuvataidekoulun tunneilta.

-Äiti halusi kehystää AC/DC:n levyn kansikuvan, vaikka hän ei edes ole bändin fani.

Neljää harakkaa kuvaavan maalauksen tausta on puhtaan vaaleanpunainen. Rohkeaan värien käyttöön Ronkainen on ottanut mallia poptaiteilija Andy Warholilta.

-Tykkään myös Edward Munchin ja Claude Monet’n töistä. Niissä on tunnelmaa, joka iskee minuun.

Muotokuvamaalaus kiinnostaa Ronkaista tällä hetkellä niin kovin, että hän suunnittelee tekevänsä potretin myös kuvataidekoulun päättötyönä.

-Pidän myös abstraktista taiteesta. En vain ole tehnyt sitä tarpeeksi, että tietäisin, mitä pidän ei-esittävien kuvien maalaamisesta.

Eetu Ronkaisen öljyvärityöt ovat esillä Taipalsaaren kirjastossa 21.10. saakka.

Kirjoittaja:
Kati Pullinen