Kauhun vallassa kotikadulla

Elokuva. Leikkausarpi aloitti Tuomas Anttosen leffauran. Rikollisen itsetuhoisuudesta kertova esikoislyhytelokuva kiertää maailmaa.

Petteri Värtö

Polvileikkauksella voi olla kauhistuttavia seurauksia. Niihin havahtui lappeenrantalainen elokuvaharrastaja Tuomas Anttonen elokuussa. Syyskuussa hän oli jo kuvannut lyhyen kauhuleffan, joka parhaillaan kiertää elokuvafestivaalijärjestäjien käsissä.

— Tajusin leikkausarven ilmaiseksi maskeeraukseksi, Anttonen sanoo.

Mieleen tuli rikollinen, joka ajautuu kostonkierteeseen. Kolme kuvauspäivää, neljä päivää musiikin säveltämistä ja kymmenen jälkitöitä: lyhytelokuva Käärme syö omaa häntäänsä oli valmis.

— Se näytti niin hyvältä, että ajattelin muidenkin kiinnostuvan.

Paketti lähti 60 indie-elokuvafestivaalille. Kolme on toistaiseksi vastannut kyllä.

— Tavoite oli kaksi myönteistä vastausta. Palkinto parhaasta musiikista tai yleisön suosiosta kelpaisi nyt.

Kauhuelokuva on Tuomas Anttosen harrastus ja vastapaino rahoitusalan päivätyölle, jonka keskeiseksi sisällöksi mies kertoo excel-taulukoiden pyörittelyn. Sekin jälki on näkyvää. Sisällöntuotantoa rahoittava yritys on sijoittanut myös Sorjoseen.

Käärme syö omaa häntäänsä on Anttosen esikoisohjaus, eikä hän suunnittele uutta uraa elokuvista.

— Lyhytelokuvalla ei oikein voi ansaita.

Jatko odottaakin sekä esikoisen saamaa vastaanottoa että erityisesti riittävän hyvän tarinan keksimistä.

Kauhuelokuvassa miestä kiinnostaa ilmaisunvapaus.

— Lajityypissä voi tehdä mitä tahansa.

Ihan mikä tahansa Anttosta ei kauhussa silti innosta. Hän tykkää kunnon jännityksestä.

— En pidä väkivallasta, eikä sitä tarvitse olla kauhuelokuvassa.

Suosikki tulee nopeasti.

— David Cronenberg ja elokuva The Dead Zone (1983), joka on ajankohtainen.

Leffa kertoo yliluonnolliset kyvyt saavasta opettajasta, joka estää omasta mielestään väärää ehdokasta tulemasta Yhdysvaltojen presidentiksi.

Tuomas Anttonen on elokuvaajana itse oppinut. Kauhun kuviin hänet johdatti musiikki.

— Omaksi iloksi aloin tehdä videoita musademoille.

Niiden tekemisen tyyli säilyy myös esikoiselokuvassa.

— Dialogia ei ole, vaan musiikki on pääosassa.

Musiikkivideot syntyivät Joutsenon musiikkipiireissä teininä. Kauhun maailma syventyi samanhenkisessä porukassa yliopistossa Skinnarilassa. Esikoinen kiertää ulkomailla, mutta kotinurkilla kuvattua leffaa ei täällä ole jaettu laajemmalle yleisölle.

— Sen voisi esittää sopivassa tapahtumassa.

Hyvä paikka olisi ollut Night of the Living Pictures viikko sitten, mutta sinne lyhäri ei ehtinyt. Kanavansuulla jätesäkistä heräävän roiston itsetuhoisen elämän kauhu on yhä mysteeri Lappeenrannassa.

 

Tuomas Anttonen

Syntynyt Joutsenossa 23.7.1981.

Valmistui Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta ekonomiksi 2006.

Muutti töiden perässä takaisin Lappeenrantaan 2014.

Työskentelee laskentajohtajana IPR.VC. Fundissa, joka rahoittaa muun muassa sisältötuottajia. Yritys on sijoittanut esimerkiksi Sorjonen -tv-sarjaan, Tom of Finland -elokuvaan ja Giggle Bug -animaatioon.

Esikoisohjaus Käärme syö omaa häntäänsä 2016. Hyväksytty lyhytelokuvien sarjaan elokuvafestivaaleilla Seattlessa ja Roomassa sekä palkittu kunniamaininnalla Los Angelesin Underground Film Forumissa.

 

 

 

 

 

 

Kirjoittaja:
Petteri Värtö