Maasotakoulu vetäytyy Rakuunamäeltä

LAPPEENRANTA. Lähivuosina tyhjilleen jää monta Senaatti-kiinteistöjen omistamaa, Maasotakoulun käytössä olevaa rakennusta.

Heikki Sopanen

Lappeenrannan Rakuunamäki tyhjenee sotilaista. Varusmieskoulutus siirtyy vuoden vaihteen jälkeen Haminaan. Maasotakoulu keskittää toimintansa Leirikentän alueelle ja luopuu käytössään olevista rakennuksista Rakuunamäellä.

Keskelle kasarmialuetta jää tyhjilleen useita rakennuksia, jotka nyt ovat Maasotakoulun käytössä. Rakennukset omistaa valtion kiinteistöyhtiö Senaatti-kiinteistöt. Se on vuokrannut rakennukset puolustusvoimien logistiikkalaitokselle, joka on luovuttanut rakennukset Maasotakoulun käyttöön.

Maasotakoulun käytöstä poistuvat ensimmäisinä nykyinen esikuntarakennus, sotilaskoti ja ruokalarakennus. Niistä pitää luopua ensi vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Ruokailu loppuu ruokalassa jo toukokuun lopussa.

Maasotakoulun johtaja, eversti Asko Muhonen kertoo, että tavoite on luopua mahdollisimman monesta Rakuunamäen rakennuksesta ensi vuoden loppuun mennessä.

-Voi käydä niin, että kaikista ei päästä irti siihen mennessä. Ratkaisevaa palapelissä on, miten Leirikentälle valmistuu uusia tiloja meille. Tarkka aikataulu selviää ensi vuoden alkupuolella.

Leirikentän alueelle on jo rakennettu uusi koulutusrakennus Pioneerikoululle ja uudet tilat Rakuunasoittokunnalle. Pioneerien Sapööri valmistui 2014 ja soittajien Kornetti 2015.

Uudisrakennus, joka korvaa nykyisen varuskuntasairaalan ja Rakuunaeskadroonan tilat, on tarjouspyyntövaiheessa. Sen, kuten muutkin Leirikentän rakennukset, rakennuttaa Senaatti-kiinteistöt.

Maasotakoulu luopuu varuskuntasairaalasta ja Rakuunaeskadroonan kasarmista, kun uudisrakennus valmistuu.

Sotilaskodin vieressä olevassa rakennuksessa majoittuvat kurssilaiset, ja siinä voidaan majoittaa myös vieraita. Siitäkin Maasotakoulu luopuu, kun uusi tila kyseiseen tarpeeseen on tiedossa.

Rakuunamäeltä vetäytymisen taustalla on valtion tilahallintaohjelma. Toimitiloja tiivistetään, jolloin saadaan säästöjä. Maasotakoulun Leirikentän rakennuksissakin on meneillään tilojen remontointia.

-Menemme nykyisiä huomattavasti pienempiin tiloihin, ja otamme käyttöön nykyaikaisia työskentelymenetelmiä, kuten etä- ja hajatyötä, eversti Muhonen kertoo.

Maasotakoulun johtaja toivoo, että kasarmien omistaja, Senaatti-kiinteistöt, ymmärtää Rakuunamäen arvon.

-Rakuunamäen alue on niin historiallinen miljöö, että se olisi pyrittävä säilyttämään kokonaisuutena. Missään tapauksessa ei saisi tulla tilannetta, että yksi rakennus myydään sinne ja toinen tänne, jolloin kokonaisuus hajoaa.

Eversti Muhonen sanoo, että Rakuunamäen historiallisten rakennusten tuleva käyttö ja alueen vaaliminen voisi olla maakunnallinen yhteisponnistus.

-Onhan Lappeenranta vanha varuskuntakaupunki, ja varuskunnastahan kaupungin kehittyminen sai alkunsa.

Kirjoittaja:
Heikki Sopanen