Alisa Vainion tossu lentää taas kivuttomasti

Yleisurheilu. Paras joululahja on terveenä läpi viety syksyn harjoituskausi. Vuodenvaihteessa kutsuu Portugalin harjoitusleiri, kun tehojen nosto vaatii sulaa maata jalan alle.

Vesa Salminen

Hymy on palannut Alisa Vainion kasvoille.

Tossun rapsahdus kivuttoman jalan alla on varmasti iso tunne, sillä hän kuvaa juoksemisen olevan ainakin puolet hänen elämästään.

– Mitään muuta en pysty tekemään samanlaisella ilolla.

Lappeenrannan urheilutalon juoksusuoralle astelevasta kestävyysurheilijasta huokuu myös erilainen rentous kuin Joutsenon maratonilta rakettimaisesti nousseesta nuoresta naisesta, josta kaikki halusivat repiä osansa.

Ilo oli kateissa koko viime kauden, sillä vastoinkäymiset alkoivat jo talvella. Lopulta Vainio ilmoitti, ettei juoksukunto kanna Amsterdamin EM-kisoihin.

Nyt hän kuvaa tunteneensa olonsa tyhjäksi, kun kausi valui käsistä.

– Se oli paska kausi, mutta ajattelen, että joskus se oli koettava.

Aamun kova ja illan kevyt harjoitus ovat ohi. Valmentaja Jarmo Viskarin mukaan kova harjoitus meni erittäin hyvin.

– Ei ole ihan vielä flow’ta, mutta nyt paikat ovat ehjinä, Vainio sanoo.

Juoksun tuoma flow löytyi jo marraskuussa, kun puolet kahdentoista tunnin Joensuu Night Runista oli takana ja toisen kerran uudelleen joukkueena juostun kilpailun maalissa.

Harjoitellessa ei ole tarvinnut pidätellä, mutta huolellisuus ja tarkkuus ovat mukana kaikessa tekemisessä.

– Ettei mene överiksi.

Vainion päämatkat ovat 5 000 ja 10 000 metriä. Viskari lisää listalle vielä 3 000 metrin esteet, jotka hänen mukaansa vaativat samanlaisia kestävyysominaisuuksia kuin vitonen.

– On sellainen olo, että pitäisi päästä kisaamaan kohta, mutta pitää olla hyvässä kunnossa, ettei tarvitsisi olla hirveän pettynyt tulokseen, Vainio sanoo.

Hän on aina ollut pedantti urheilija ja erittäin vaativa myös itselleen, mutta sanoo jo sietävänsä huonon tuloksen, jos siihen on selvä syy. Esimerkiksi määrältään kova viikko ilman herkistelyä.

Tavoitteet jalostuvat myöhemmin, kun etelän leiri on takana, eikä juoksukunto ole enää samanlainen arvoitus kuin liukkailla Suomen teillä lipsutellessa. Vainiolle riittää, jos joka vuosi kehitys menisi eteenpäin ja omat ennätykset paranisivat.

– Nyt on tehty jonkun verran myös voimaa ja tuntuu, että on jumit jaloissa.

Jalkojen voimatasoa entinen naisten SM-sarjan jääkiekkoilija kävi testaamassa syksyllä SaiPan naisten sarjaotteluissa.

Joulun Alisa Vainio viettää kotioloissa perheen kanssa. Omassa asunnossa siitä muistuttavat lähinnä kynttilät.

Kirjoittaja:
Vesa Salminen