Riina Nokso-Koivisto
Tirilän lava tuo toimittaja Lasse Karolan mieleen lapsuuden kesät 1950-luvulla. Karolat asuivat Kaukaanmäellä silloisen valtatien varressa, johon täpötäysi bussi pysähtyi aina kesälauantaisin. Väki oli tulossa tansseihin.
Jos kodin pihalta katosi polkupyörä, ei ollut suurta hätää. Se löytyisi taatusti Tirilän lavan lähettyviltä.
Tirilän lava oli kuitenkin vain yksi Lappeenrannan seudun suosituista tanssipaikoista. Lasse Karolan kirjoittama Lappeenrannan seudun viihdemusiikin historiikki kertoo, että vuonna 1949 kaupungista ja sen lähialueita löytyi 31 tanssilavaa.
Juuri ilmestynyt Tirilän viheltäjästä Wilmasoundiin -teos perehtyy monipuolisesti Lappeenrannan seudun jazz-, viihde- ja tanssimusiikin historiaan vuosina 1945—1980.
Karola on tehnyt historiikin kirjoittamisessa valtavan työn. Tieto piti kerätä ja tarkistaa lukuisista eri lähteistä. Karola muun muassa selasi läpi 13 000 sanomalehteä ja teki 80 haastattelua. Projekti vei vuosia, sillä Karola aloitti aiheeseen perehtymisen jo vuonna 2011.
Suururakan ansiosta valmiista historiikista löytyy runsaasti vanhoja valokuvia, tiukkaa faktaa ja hauskoja anekdootteja.
Karolan mukaan oman leimansa alueen musiikkielämälle antoi se, että Lappeenranta oli teollisuus- ja varuskuntakaupunki. Tehtailla, kuten Kaukaalla ja Paraisten Kalkkivuori Oy:llä, oli omat torvisoittokuntansa. Ay-liike eli duunarikaupungissa vahvana, ja ammattiosastot järjestivät vireää kulttuuritoimintaa.
Varuskunnasta taas löytyivät alueen ainoat kokopäiväiset muusikot.
Sotien jälkeen tansseja järjestettiin niin paljon, että töitä riitti muillekin kuin ammattisoittajille. Karolan mukaan parhaimmillaan vuonna 1950 tanssipaikkoja kiersi yli 70 paikallista kokoonpanoa.
Tansseja järjestettiin lähes joka kylässä. Vain harvalla oli auto, joten tansseihin oli yleensä mentävä jalan tai polkupyörällä.
Samoin joutuivat joskus tekemään myös muusikot. Kirja kertoo, että esimerkiksi taipalsaarelainen Veikko Kaijansinkko kävi jopa Savitaipaleella ja Lemillä soittokeikalla polkupyörällä. Hän sitoi haitarin tarakalle kuminauhalla, hyppäsi pyörän selkään ja sytkytti yöllä keikalta haitarin kanssa takaisin kotiin.
Historiikki muistuttaa myös, miten moni valtakunnallisesti tunnettu muusikko on aikoinaan vaikuttanut Lappeenrannassa. Kuten Erkki Junkkarinen, joka isänsä kuoltua joutui teinipoikana jättämään koulun ja menemään töihin Kaukaalle satamahinaajaan ja montun äärelle lapiomieheksi.
Työkaverit saivat tottua siihen, että rankan työn lomassa Erkki jatkuvasti lauleskeli ja vihelteli. Viheltely saattoi soida myös iltamyöhällä Tirilän kujilla, kun Junkkarinen palasi Tirilän lavalta laulukeikalta.
Vaikka väki rakasti tanssimista, tanssimuusikon ammatti ei Karolan mukaan ollut järin arvostettu. Sen takia osa nuorista artisteista joutui esiintymään salanimellä.
Näin teki esimerkiksi Karolan haastattelema Sari Varpukari, joka joutui aiheesta 1960-luvulla puhutteluun keskikoulussa. Opettaja oli nähnyt Varpukarin nimen tanssiyhtyeen kokoonpanossa ja kannellut rehtorille. Niinpä tyttö turvautui esiintyessään salanimiin Tulle Martina ja Hillevi Grönlund.
Opiskellessaan Etelä-Saimaan sairaanhoitajakoulussa Varpukari jatkoi keikkailua, mutta joutui keikoilta palatessaan livahtamaan asuntolaan salaa ikkunasta.
1970-luvun loppuun mennessä asenteet olivat sentään jo ennättäneet muuttua. Kun lappeenrantalaisbändit Sukellusvene ja Jimi Sumén & Dreams ottivat osaa rockin SM-kilpailuun vuonna 1977, Helsinkiin matkasi bussilastillinen faneja.
Taitavista musiikin opiskelijoista, kuten Lassi ja Maikki Talasmosta, koostunut Sukellusvene soitti haastavaa progea. Jimi Suménin bändin musisoinnissa esikuvana oli Jimi Hendrix.
Bändien ja fanien matka kannatti, sillä lappeenrantalaiset ottivat kilpailusta tuplapotin, jaetun SM-voiton.
Lasse Karola: Tirilän viheltäjästä Wilmasoundiin.
Lasse Karola
Syntynyt 26.1.1946 Lauritsalassa.
Pitkän toimittajan uransa aikana työskenteli Lappeenrantalaisessa, Etelä-Karjalassa, Uutis-Karjalassa ja Kaakkois-Suomen Sanomissa. Eläkkeelle siirryttyään tehnyt jonkin verran freelancekeikkoja.
Musiikkimaku: ”Olen Jarmo Nikun kanssa samaa mieltä, että parasta musiikkia tehtiin 1960- ja 1970-luvulla.”
Kirjassa kerrottua
Erkki Aarre Quartetilla oli koulukeikka vuonna 1966 Lappeenrannan tyttölyseolla. Kesken soiton rumpali Heikki Pekkalan housut repesivät haaroista, ja rumpalin haara-asennon vuoksi näkymät salin suuntaan olivat avoimet. Tauolla rumpalin housut saatiin rautalangalla parsittua edes välttävään esiintymiskuntoon.
Pekka Kaarnan yhtyeessä heitettiin niin hersyvää herjaa, että se johti joskus väärinkäsityksiin. Kauppaoppilaitoksen iltamien jälkeen valvova opettaja tuli nuhtelemaan soittajia siitä, että nämä esiintyivät juovuksissa. Soittajat katselivat ihmeissään toisiaan, koska kaikki olivat vesiselviä.
Lappeenrannan kesäyliopiston päättäjäisissä muusikot päättivät soittaa kultivoituneelle yleisölle jazzia. Lopulta yleisö keräsi soittajille tuhdin summan rahaa niin, että nämä soittaisivat edes yhden kappaleen, jota voisi tanssia.