Leena Sallinen
Länsi-Saimaan seurakunnissa pohditaan liitosneuvottelujen aloittamista. Neljästä seurakunnasta Lemi vahvisti ensimmäisenä lähtevänsä neuvotteluihin mukaan.
Yhdistymishankkeessa ovat mukana Lemin, Luumäen, Savitaipaleen ja Taipalsaaren seurakunnat. Niiden kirkkovaltuustojen pitää ottaa kantaa neuvottelujen aloittamiseen ensi vuoden tammikuun loppuun mennessä. Lemin kirkkovaltuusto teki myönteisen päätöksen maanantaina.
Savitaipaleen seurakunnassa myönteisen kannan on toistaiseksi ottanut kirkkoneuvosto. Kirkkovaltuusto käsittelee sen esitystä neuvotteluihin osallistumisesta viikon päästä.
Taipalsaarella asia on esillä kirkkoneuvostossa 12. joulukuuta ja kirkkovaltuustossa vielä tämän vuoden puolella. Luumäen seurakunta käsittelee asian ensi vuoden puolella: kirkkoneuvosto tammikuun puolen välin paikkeilla ja kirkkovaltuusto tammikuun lopulla.
Alustavia keskusteluja yhdistymisestä on Länsi-Saimaan seurakunnissa käyty jo pitkään, ja konsultti antoi niille vauhtia.
Kirkkopalvelujen kehittämiskonsultti Raimo Turunen teki Lemin, Luumäen, Savitaipaleen ja Taipalsaaren seurakuntien yhteistyöselvityksen, jossa tutkittiin seurakuntien taloutta ja tulevaisuudennäkymiä.
Lokakuussa jättämässään raportissa Turunen suositteli seurakunnille liitosneuvottelujen aloittamista.
Seurakuntien luottamuselimet ottavat kantaa esitykseen, jonka mukaan liitosneuvotteluissa tutkitaan seurakuntaliitoksen mahdollisuus ja toteuttamistapa sekä liitoksen tarkoituksenmukainen ajankohta.
Konsultin mukaan luonteva ajankohta liitokselle olisi vuosi 2019, syksyn 2018 seurakuntavaalien jälkeen.