Loma-Oksa toivoo pitkää sopimusta

LAPPEENRANTA. Hotellihankkeen kariuduttua Huhtiniemen leirintäalueen toiminta voi jatkua ainakin pari seuraavaa vuotta.

Heikki Sopanen

Loma-Oksan toimitusjohtaja Riku Oksanen on valmis kehittämään Lappeenrannan Huhtiniemen leirintäaluetta yhteistyössä Lappeenrannan kaupungin kanssa. Oksanen sanoo, että Loma-Oksa jatkaa mielellään leirintäaluetoimintaa niin kauan kuin mahdollista.

Suurempia investointeja alueen kohentamiseksi ei kuitenkaan kannata tehdä, ellei ole varmuutta toiminnan jatkuvuudesta vuosiksi eteenpäin. Kun hotellihanke kariutui lopullisesti torstaina, varmistui, että leirintämatkailu voi jatkua Huhtiniemessä ainakin pari seuraavaa vuotta.

Oksasen mielestä parin vuoden varalle ei hirveitä kannata rakentaa.

-Kahdeksan vuotta on menty vuosi kerrallaan. Olen kertonut kaupungille, että mitä pidempi vuokrasopimus, sitä parempi.

Loma-Oksa on Huhtiniemen leirintäalueella kaupunkiyhtiö Yritystilan vuokralaisena. Ensi kesän leirintätoiminta on jo sovittu, ja jatkosta käydään neuvottelut kaupungin kanssa.

-Teemme omat ratkaisumme, kunhan kuulen kaupungilta, millaisella jatkolla lähdetään menemään, toimitusjohtaja Oksanen sanoo.

Loma-Oksalta puuttuvat tällä hetkellä vastaanotto- ja kahvilatilat. Ne olivat leirintäalueen vieressä olevassa hostellissa. Loma-Oksa luopui tiloista, kun hostellin uusi venäläisomistaja aikoi nostaa reilusti vuokraa. Samalla Loma-Oksa lopetti huonemajoitustoiminnan hostellissa.

Oksanen kertoo, että heillä on majoitushuoneita leirintäalueen entisessä kahvila- ja asuinrakennuksessa.

-Talvi mennään muutaman huoneen majoituksella. Yhdestä pikkuhuoneesta tehtiin väliaikainen toimisto.

Oksanen sanoo, että vastaanottotilat saadaan järjestettyä kevääseen mennessä. Muut investoinnit ovat kiinni neuvotteluista kaupungin kanssa. Oksasen mielestä investointeja olisi pitänyt tehdä jo kahdeksan vuotta sitten. Hotellihanke kuitenkin hyydytti ne.

-Nyt leirintäalue on entistä huonommassa kunnossa. Se vaatii investointeja, ja jotta niitä uskaltaa tehdä, pitää olla varmuus jatkuvuudesta.

Huhtiniemessä on 270 leirintäpaikkaa, 32 leirintämökkiä sekä 80 sähköpaikkaa matkailuajoneuvoille.

Kirjoittaja:
Heikki Sopanen