Categories
Artikkelit

Joutseno saa Kultsu-areenan

Anssi Silvennoinen Joutsenon urheilukeskukseen remontoidaan parhaillaan Kultsu-areenaa. Vähälle käytölle jäänyt entinen tennishalli saa uuden elämän jalkapallohallina. 40×19-metriseen halliin asennettiin keskiviikkona tekonurmialusta, joka vastaa laadultaan tekonurmia, joilla pelataan myös kansainvälisiä otteluita. Projektin isä on jalkapalloseura Kultsu FC:n johtokunnan jäsen Jari Niiranen. -Olen kysellyt tästä hallista varmaan vuoden ajan. Väänsimme hallin entisen omistajan kanssa kauppaa pitkin kesää ja syksyä. Nyt se on toteutunut. Minä omistan hallin, mutta Kultsu-areena on tämän nimi, Niiranen kertoo. Kultsu FC:n päävalmentaja Kimmo Lötjönen on muutoksesta mielissään. -Tämä on vuoden jalkapalloteko, Lötjönen toteaa. Hallissa on myös noin sadan neliön pukuhuonetilat, jotka remontoidaan ja varustetaan pieneksi kuntosaliksi esimerkiksi kuntopyörillä ja kylmäaltaalla. Investoinnin hinnan Niiranen jättää mysteeriksi. -Ainahan se jotain maksaa. Suoranaiseksi joululahjaksi Niiranen ei sentään hallia halua nimetä. -Varmaan käyttäjät joutuvat kuitenkin jotain tuntihintaa maksamaan. Aiemmin hallin alustana oli kova muovimatto, jolla pelattiin tenniksen ja jalkapallon lisäksi sulkapalloa, salibandya ja koripalloa. Hallissa järjestettiin myös liikuntatunteja ennen kuin viereinen Joutsenohalli valmistui vuonna 2009. Urheilukeskuksessa on myös kaksi täysimittaista nurmikenttää, tekonurmikenttä sekä Joutsenohalli kuntosaleineen ja juoksusuorineen. -Tällainen harjoituskeskus palvelee edustusjoukkuettamme mahtavasti. Imatran isoon halliinkin on matkaa vain 15 kilometriä. Olosuhteet ovat viimeisen päälle hyvät. Eihän tällaisia mahdollisuuksia ole jokaisella liigaseurallakaan, Lötjönen toteaa.  


Categories
Artikkelit

Stam1na ja Kotiteollisuus Emma-ehdokkaina

Stina Kivinen Eteläkarjalaiset Stam1na- ja Kotiteollisuus-yhtyeet ovat ehdolla Suomen suurimman musiikkialan palkinnon saajaksi. Stam1na on ehdolla viidessä eri Emma-kategoriassa. Bändi kilpailee vuoden yhtyeen tittelistä, lisäksi heidän Elokuutio-albuminsa on ehdolla sekä vuoden albumiksi että vuoden metallialbumiksi. Stam1naa voi myös äänestää yleisöäänestyksessä vuoden yhtyeeksi. Heidän musiikkivideonsa Kuudet raamit on yleisöäänestyksessä ehdolla vuoden musiikkivideoksi. Myös Kotiteollisuus kilpailee yleisöäänestyksessä vuoden yhtyeen tittelistä. Lisäksi heidän Vieraan vallan aurinko -albuminsa on ehdolla vuoden rock-albumiksi.

Kategorioita on yhteensä 22. Vuoden 2017 Emma-palkinnot jaetaan 4.2. 2017. Jo julkaistujen kategorioiden lisäksi gaalassa voidaan jakaa vuosittain harkittavia erikois-Emmoja. Eniten ehdokkuuksia kahmi Vesala, joka sai niitä seitsemän. Hän on ehdolla muun muassa vuoden naissolistiksi ja vuoden tuottajaksi, lisäksi hänen Vesala-niminen albuminsa on ehdolla vuoden albumiksi.

Poplaulaja Sanni on ehdolla kuudessa eri kategoriassa ja pop-tulokas Alma ja Stam1na viidessä. Vuoden naissolistin tittelistä kilpailevat Vesalan lisäksi esimerkiksi Sanni, Kaija Koo ja Suvi Teräsniska. Vuoden miessolistiksi taas ovat ehdolla esimerkiksi Elastinen, Lauri Tähkä, Olavi Uusivirta ja Michael Gabriel. Vuoden 2017 Emma-gaala on järjestyksessään jo 31. Gaalassa esiintyy liuta pop-tähtiä, esimerkiksi Alma, Vesala, Evelina, Ellinoora ja Michael Gabriel.