Rockin käsityöläiset

Musiikki. Planistry on bändi, joka ei välitä rahasta. Silti he ovat alusta asti pyrkineet pois pienistä kuppiloista isompiin ympyröihin.

Stina Kivinen

Lappeenrannasta ponnistava Planistry on saanut mediahuomiota ja radiosoittoa Isossa-Britanniassa asti. Siihen pystyy edelleen harva suomalainen rock-bändi, etenkin omakustanteinen sellainen.

Menestys on tulosta sitkeästä työstä.

— Olen monta vuotta kuunnellut kotikaupunkini kuppiloissa muusikoiden kehuja siitä, kuinka hieno bändi heillä on. Nyt kun tulen takaisin Lappeenrantaan käymään, samat tyypit istuvat siellä edelleen. Jotkut haluavat päästä vähän pidemmälle, yhtyeen soolokitaristi Tarmo Tikkinen sanoo.

 

Planistry on perustettu vuonna 2013. Tikkinen kuvailee Planistrya rokiksi, mutta musiikissa on kuultavissa on niin punk-, pop- kuin hard  rock -vaikutteitakin.

Kaikki bändin jäsenet ovat lappeenrantalaisia, ja myös bändin treenikämppä sijaitsee kaupungissa.

Tikkinen itse asuu nykyään pääkaupunkiseudulla. Osasyy muuttoon oli kihlatun saama opiskelupaikka, mutta hän näkee sen myös mahdollisuutena edistää bändin uraa.

— Helsingissä on paljon helpompi luoda suhteita. Baareja on vieri vieressä, joten keikkapaikkoja pystyy kyselemään vaikka jalan.

Bändi eroaa Tikkisen mukaan muista rock-bändeistä siinä, että he tekevät kaiken biiseistä niiden demonauhoituksiin ja kansiin asti itse.

Tikkinen on koko yhtyeen olemassaolon ajan tehnyt hartiavoimin töitä sen menestyksen eteen. Hän sanoittaa, säveltää ja tuottaa kaikki kappaleet. Lisäksi hän on vastuussa esimerkiksi ensimmäisen levyn kansitaiteesta, bändin ideologiasta ja tiedottamisesta

Hän myöntää, että yhtye on vienyt paljon aikaa hänen elämästään.

— Vuosi sitten asiat olivat siinä pisteessä, ettei homma ollut enää hauskaa. Jouduin itse tekemään kaiken. Rumpalin ja kitaristin vaihdon myötä asiat ovat onneksi menneet siihen suuntaan, että vastuu jakaantuu paremmin bändiläisten kesken.

Planistry on keikkaillut ahkerasti ympäri Suomea. He ovat myös ladanneet musiikkiaan nettiin, mistä heidän bongasi brittiläinen promoottori Nick Baldrian. Hänen kauttaan bändi on saanut näkyvyyttä Britanniassa niin radioissa kuin lehdissäkin. Seuraavaksi vuorossa ovat Yhdysvallat.

Ahkerasta markkinoinnista huolimatta Tikkinen sanoo, ettei bändi tee musiikkia rahan vuoksi.

— Teen tätä intohimosta. 16 vuoden jälkeen en halua enää jättää hommaa kesken, vaan haluan nähdä, kuinka pitkälle tämän saa kantamaan.

 

Tikkinen nimeää asenteellisiksi esikuvikseen esimerkiksi Ismo Alangon ja Wigwamin, jotka ovat onnistuneet tekemään musiikkia omaehtoisesti, mutta nousseet silti arvostetuiksi artisteiksi.

Bändi tekee tällä hetkellä toista levyään. Sen ensimmäinen sinkku julkaistaan mahdollisesti alkuvuodesta. Bändi pyrkii Tikkisen mukaan tulemaan Etelä-Karjalaan keikoille samoihin aikoihin.

— Olemme suunnitelleet, että julkaisemme levyn yksi sinkku kerrallaan, ja vasta lopuksi koko albumin.

Planistry

Aloittanut vuonna 2013.

Julkaisi omakustanne-EP:n vuonna 2014.

Julkaisi ThREELESS-nimisen albumin vuonna 2015.

Viisi jäsentä: JP Suomalainen (laulu), Tarmo Tikkinen (soolokitara), Anssi Lohko (basso), Atte Alanen (komppikitara) ja Juho Krouvi (rummut).

Uusi sinkku on tulossa alkuvuodesta 2017.

 

Kirjoittaja:
Stina Kivinen