Lappeenranta. Yhtiön mukaan suojelumerkinnästä ei informoitu heitä. Puut istutetaan uudelleen viimeistään kesäkuussa.
Lappeenranta. Yhtiön mukaan suojelumerkinnästä ei informoitu heitä. Puut istutetaan uudelleen viimeistään kesäkuussa.
Mäntylän sairaala-alue on pusikoitunut ja ränsistynyt. Yrittäjä Marko Hyppänen kunnostaa piharakennuksia ja herättelee kaupunkia pitämään alueesta huolta.
Taipalsaari. Kristiina Korjonen-Kuusipuro etsii muistitietoa Taipalsaaresta. Halukkaat haastateltavat voivat ilmoittautua. Historiateos on valmis 450-vuotisjuhlaan mennessä.
LAPPEENRANTA. Koulujen peruskorjauksen kannattavuutta laskeskellaan. Jos ei peruskorjata, oppilaat siirretään muihin kouluihin.
Anssi Silvennoinen Lappeenrantaan tulee joko uusi jäähalli tai vanha Kisapuiston halli peruskorjataan. Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva on asettanut työryhmän pohtimaan Lappeenrannan pääjäähallin tulevaisuutta. Siihen kuuluvat puheenjohtajana kaupunginsihteeri Juha Willberg, rahoitusjohtaja Olli Naukkarinen ja Lappeenrannan toimitila-konsernin toimitusjohtaja Mikko Hietamies. -Jäähallityöryhmä kartoittaa uutta jäähallia, eli mitkä sen sijoituspaikka ja kustannusarvio voisivat olla, sekä minkälaisia tarpeita sen käytölle olisi, Jarva kertoo. Jäähallityöryhmän tehtävänä on selvittää, minkälainen vaihtoehto uuden jäähallin rakentaminen on verrattuna nykyisen jäähallin peruskorjaukseen. Jarva alleviivaa, että jäähallityöryhmä tekee vasta esikartoitusta, eli normaalia virkamiestyötä. -Kaikki on vielä avoinna, mutta jostakin pitää lähteä liikkeelle. Väliraportteja annetaan tietenkin sitten, kun pääsemme asiassa eteenpäin. Katsotaan sitten sekä toiminnallisesti että taloudellisesti, mikä on järkevin ratkaisu, Jarva toteaa.
Kaupungin tarkoituksena oli tehdä jäähalliin peruskorjaus ja uusi sisääntuloaula 1,6 miljoonalla eurolla vuonna 2018. Urakan oli arvioitu pidentävän hallin elinkaarta 10-15 vuodella. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat viime vuonna, kun kuntotutkimus paljasti jäähallin katon tarvitsevan korjausta. Peruskorjaukseen varatut rahat siirrettiin kaupungin talousarviossa jo täksi vuodeksi, jotta katon mahdollisesti vaatimat kiireelliset korjaustoimet voidaan tarvittaessa rahoittaa. Kisapuiston pääjäähallin katon vaatimien korjaustoimenpiteiden laajuus on yhä avoinna ja siten myös se, kuinka suuri osuus 1,6 miljoonan euron määrärahasta jäisi hallin varsinaiseen peruskorjaukseen ja uuden sisääntuloaulan rakentamiseen.
Opiskelu. Yliopiston ja ammattikorkeakoulun englanninkielisiin ohjelmiin tuli hakemuksia viime vuotta vähemmän. Ammattikorkean rehtori arvelee Venäjän talouskriisin vaikuttaneen venäläisiin hakijoihin lukukausimaksuja enemmän.
Savitaipale. Charlotta ja Taneli käynnistivät runonkeruun.
Musiikki. Stam1na navigoi uutta reittiä Pohjois-Amerikkaan. Lemiläisyhtye soittaa maailman suurimmalla kelluvalla keikalla.
Maamerkki. Massiiviset paperikoneen telat saavat kylkeensä värivaloja ja laserleikattuja nieriöitä. Portin yläorresta ollaan kokonaan luopumassa.
Lappeenranta. Lahjakirjaa ja sopimusta vielä hiotaan. Raatihuoneen puiston puistosuunnitelmaankin voi ottaa kantaa.
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |