Teksti Piia Kaskinen
Kuvat Kai Skyttä
Juuri tällaisista jutuista Kimmo Rauma ei tykkää yhtään.
Hänestä tehdään henkilöhaastattelua yrityksensä keulakuvana. Meneehän Visedolla eli Lappeenrannasta käsin toimivalla cleantech-yrityksellä nyt todella hyvin. Ennen joulua se sai kerätyksi 20 miljoonan rahoituspaketin toiminnalleen.
— En pidä ihmisten tai yritysten sankaroittamisesta. Ihmiset rakastavat stevejobseja, mutta oikeasti kukaan ei pysty mihinkään yksin. Suurin ansioni tässä yrityksessä on, että olen saanut koottua mukaan itseäni viisaampia ja kokeneempia ihmisiä, hän sanoo.
Sankaritarinoiden rakentelu on asioiden yksinkertaistamista. Ja sitä tehdään nykymaailmassa ihan liikaa, Rauma toteaa.
— Demokratia on rikki, koska ihmisistä on tullut laiskoja. He äänestävät mieluummin teeveestä tuttua hahmoa kuin ottavat asioista selvää.
Yksinkertaistaminen on helppo tie huipulle, sillä harva jaksaa perehtyä asioiden monimutkaisiin syy-seuraussuhteisiin. Kun media vielä korostaa ääripäitä ja nostaa enemmän huonoja asioita esille kuin hyviä, asiat demonisoituvat, hän miettii leukaansa sivellen.
— Ja sitten ihmiset käyvät puhumaan ääripäistä totuuksina. Moni toistaa automaattisesti jotain mielipidettä miettimättä, mitä oikeasti ajattelee.
Aiemmin Rauma oli itsekin melko jyrkkä mielipiteissään, oikea pohjalais-karjalainen jääräpää. Mutta kuten kaikkien kunnon sankaritarinoiden kaavaan kuuluu, pohjamudissa käynti muutti miestä.
Jossain vaiheessa raha oli hirmuisen tärkeää, mutta seuraavassa hetkessä sitä ei ollut ollenkaan. Rauman ensimmäinen yritys kuivui kokoon, ja toinen meni konkurssiin.
— Jos en olisi epäonnistunut sen kanssa, minusta olisi varmasti tullut superärsyttävä, arrogantti tyyppi.
Konkurssin jälkeen Rauma teki palkkatöitä, kunnes vanha mentori ehdotti yrittämistä vielä kerran.
Rauma perusti Visedon vuonna 2009. Yritys kehittää älykkäitä sähköisiä voimansiirtojärjestelmiä, jotka nostavat koneiden tehoja ja leikkaavat pakokaasupäästöjä.
— Haaveilen, että voisin tehdä jotain, millä on paikka tässä maailmassa. Jotain, joka tekisi maailmasta paremman — omalta pieneltä osaltani. En voisi ikinä olla esimerkiksi ydinvoiman puolestapuhuja, tai tehdä jotain muuta arvojeni vastaista pelkän rahan takia.
Rauma ei häpeile idealismiaan. Ihmiset haluavat melko samanlaisia asioita kaikkialla, eivätkä kehityksen kärjessä kulkevat kiinalaisetkaan halua lastensa kuolevan keuhkosyöpään, hän sanoo.
Kun sen tajuaa, eettisyydestä tulee perusarvo, eikä sitä tarvitse kummemmin pohtia.
Jossain Kimmo Rauman ajatusmaailman perukoilla vaikuttavat myös kahden naisen opit: mummon ja vaimon.
— Mummo sanoi aina, että ämpäriin mahtuvat vain ämpärin asiat. Kannattaa katsoa myös sen ulkopuolelle. Ja vaimo kysyi kerran, että oletko varma, ettet menetä jääräpäisyydelläsi enemmän kuin saat.
Rauma on opetellut tunnustamaan väärässäolemisiaan. Suomalaisiin on jotenkin sisäänrakennettuna se, ettei virheitään tulisi myöntää.
Meillä on kuitenkin vain yksi elämä, ja sen aikana voisi tehdä enemmän asioita, joista nauttii, Rauma miettii. Siksi hän halailee paljon.
— Työkaverit kokevat sen välillä erikoiseksi, hän virnistää.
Maailmalla työn perässä reissaaminen on entisestään loiventanut miehen jyrkkyyttä. Hänestä on tullut, työkaverin sanoin, läheltä lämmin ja kaukaa viisas.
— Monikaan suomalainen ei tajua, kuinka hyvin asiat täällä ovat. Eikä sitä, että kuuluu maailman rikkaimpaan kymmeneen prosenttiin vain siksi, että on sattunut syntymään tänne.
Oman saunan, rannan ja luonnonvarojen ääreltä on helppo arvostella muita.
— Kiinassa ihmisillä ei ole edes puhdasta ilmaa. Kun näkee, missä oloissa ihmiset tekevät ja yrittävät ja silti hymyilevät, niin kyllä se välillä ärsyttää, että Suomessa valitetaan, jos joku etuoikeus häviää.
Visedolla menee nyt hyvin. Vuoden sisällä Suomessa olevan henkilöstön määrä on noussut paristakymmenestä kuuteenkymmeneen.
Hyvinä aikoina löytyy myös kavereita. Huonoina aikoina jokaisella on oikeus valita, ollako tekemisissä vai ei, mies kuvaa diplomaattisesti.
— Jos tämä firma, syistä riippumatta, ei menesty, on varmaa, että siitä ja minusta kirjoitetaan kymmenen kertaa enemmän kuin nyt. Mutta siinä tapauksessa olen valmis myöntämään, ettei minusta ole yrittäjäksi. Sitten keskityn työstämään ideoita jonkun muun hyväksi.
Toistaiseksi ideoita on riittänyt. Jos tämän pellepeloton-geenillä siunatun miehen haluaa saada syttymään, hänelle kannattaa väittää testanneensa jonkun asian, eikä se toimi. Ja korostaa, ettei sitä todellakaan kannata testata enää uudestaan.
Sitten voi jäädä seuraamaan reaktiota.
— Teen mieluummin lyhyessä ajassa yhdeksän virhettä ja yhden onnistumisen, kuin yhden onnistumisen hitaasti ja virheitä välttäen.
Mielenkiinto tosin saattaa lopahtaa heti, kun ongelma on ratkaistu ja mahdoton todistettu mahdolliseksi. Saman asian toistaminen on muiden heiniä.
Työmatkat vievät Rauman vuodesta noin kolmanneksen. Hän kantaa syyllisyyspäissään kasapäin tuliaisia kahdelle lapselleen, ja tuntee syyllisyyttä siitäkin.
— Esimerkiksi vanhemman poikani mielessä Saksa ei ole maa, vaan älyttömän iso lelukauppa.
Jos menestyvän firman johtaja väittää perheen tulevan aina ensin, niin se on valetta, Rauma sanoo. Siksi hän haluaa todella olla kotona aina silloin, kun on kotona.
— Minun elämässäni on vain nämä kaksi asiaa. Työ ja perhe. En kuulu klubeihin enkä juuri harrasta. Haluan olla kaiken mahdollisen ajan perheeni kanssa.
Se tarkoittaa esimerkiksi jokailtaista unilaulua lasten kanssa, Sinistä unta. Ja heidän nukuttamistaan kainaloon, vaimon vastustelusta huolimatta.
— Katsotaan, missä vaiheessa pojat alkavat ihmetellä, etteivät nuku omissa huoneissaan. Ehkä raaskin laskea heidät sinne joskus kolmekymppisinä.
Vauvoja voisi Rauman mielestä tulla lisääkin. Vaikka kymmenen.
Rauma myy työkseen — eli puhuu. Silti hän kutsuu itseään ujoksi.
— Kaikkein mieluiten tekisin hommia tutussa lähiympäristössä. Mutta näiden tuotteiden kanssa se ei onnistu.
Jokaista esiintymistä edeltää pieni henkinen taistelu. Edellinen työnantaja auttoi pääsemään pahimman yli järjestämällä teatteriammattilaisen vetämän esiintymiskurssin.
Rauma tajusi, ettei esiintymiskyky ole vain sisäsyntyinen taito. Suureksi osaksi se on silkkaa tekniikkaa.
— Joukosta on pakko erottautua. Jokaista kiinnostavaa asiaa tekee maailmassa jo moni muukin.
Unelmia pitää olla, mutta kaikkia ei tarvitse tavoittaa ainakaan heti, mies sanoo. Mutta ehkä vielä joskus koittaa se hetki, jolloin hän tajuaa kitaran sielun.
— Haluaisin oppia soittamaan kitaraa, mutta musiikki on minulle vaikeaa. Se ei ole järjellä hallittavissa oleva asia.
Säännölliset mutta harvat soittotunnit eivät ole vielä tuoneet toivottua lopputulosta.
— Musiikinopettajani sanoo, että kuuntele sitä biisiä ja soita mukana. Mutta minä olen insinööri. Haluaisin vain tietää, mistä kohdalta painan ja montako kertaa rämpsäytän, jotta saan oikean äänen aikaan.
Vaimo kysyi kerran, että oletko varma, ettet menetä jääräpäisyydelläsi enemmän kuin saat.
Kimmo Tapio Rauma
Syntynyt 7.6.1978.
Visedon toimitusjohtaja.
Kotoisin Parikkalasta.
Opiskellut Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa ja Otaniemen teknillisessä korkeakoulussa.
Asuu Lappeenrannassa vaimonsa sekä 6- ja 2-vuotiaiden poikiensa kanssa.
Rakastaa lapsiaan ja perhettään yli kaiken.
Inhoaa tyytymistä, laiskuutta ja välinpitämättömyyttä.
Ihmettelee musiikkia ja maailmankaikkeutta. Miksi me täällä olemme?