Categories
Artikkelit

Lappeenrannan talouskuuri onnistui

Tilinpäätös. Lainamäärä hupeni 23 miljoonaa kolmessa vuodessa. Myös viime vuoden tulos oli positiivinen.

Helena Rissanen

Kolmen vuoden ponnistelu talouden tasapainottamiseksi on tuottanut tulosta Lappeenrannassa. Kaupungin lainamäärä vähentyi 23 miljoonaa euroa.

Myös viime vuoden tulos näyttää erittäin hyvältä. Alustavien tietojen perusteella vuosikatteen ennakoidaan olevan noin 26,7 miljoonaa euroa.

Kokonaismenojen kasvu oli viime vuonna 1,5 prosenttia, eivätkä henkilöstömenot kasvaneet lainkaan. Viimeisten neljän vuoden aikana kaupungin henkilöstömäärä on pienentynyt 181 henkilöllä, josta 62 henkilöä on siirtynyt muualle konserniin.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten maksuosuus kasvoi 1,6 prosenttia vuodesta 2015. Eksoten hyvän tuloksen seurauksena aiempien vuosien alijäämät katettiin etuajassa. Ilman Eksotea kaupungin menot kasvoivat 1,4 prosenttia.

 

Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva kiittää kaikkia toimialoja esimerkillisestä sitoutumisesta laadittuun talousohjelmaan. Myös poliittiset päättäjät saavat kehuja. Jarvan mukaan kyky sopimiseen ja kompromisseihin on Lappeenrannassa ollut poikkeuksellisen hyvä.

— Tällä valtuustokaudella toteutettu kaupungin talouden tasapainottaminen jättää hyvän perinnön uudelle valtuustolle.

Strategia- ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarisen mukaan kaupungin toimialojen budjettikuri on pitänyt erinomaisesti.

Syksyllä 2013 laadittu Lappeenrannan kaupungin käyttötalouden kolmen vuoden tasapainotusohjelma pystyttiin viemään kunnialla läpi.

Investointien määrä kasvoi viime vuonna edellisvuodesta, kun Pontuksen koulu- ja päiväkotihanke käynnistyi. Nettoinvestointeja toteutui noin 32 miljoonaa euroa.

Lähivuosina edessä on mittavat lisäinvestoinnit päiväkoteihin ja kouluihin. Talonrakennukseen menee 120 miljoonaa euroa vuosina 2017—2021.

Lainamäärän laskussa on auttanut vahva vuosikate ja maaomaisuuden myynti. Esimerkiksi Ikean tontin kauppa toi kaupungin kassaan runsaat 10 miljoonaa euroa.

 

Jarva ja Naukkarinen uskovat Lappeenrannan talouskehityksen jatkuvan hyvänä, jos suunniteltu maakuntauudistus ei tuo ikävää yllätystä.

Lakiluonnoksen mukaan maakunta on velvollinen vuokraamaan kaupungilta rakennuksia vain vuoden 2021 loppuun. Kaupungin maakunnallisille toiminnoille vuokraamien tilojen arvo on jopa 60 miljoonaa euroa.

Näistä etenkin sosiaali- ja terveystoimeen liittyvät rakennukset voivat jäädä tyhjilleen.

 

Lappeenrannan kaupunginhallitus käsittelee tilinpäätöstä viikon päästä. Samassa yhteydessä on tarkoitus käsitellä myös säästyneiden määrärahojen siirtämistä. Valtuustoon tilinpäätös etenee tarkastuslautakunnan käsittelyn jälkeen 15. toukokuuta.

 

Kirjoittaja:
Helena Rissanen