Lappeenrantaan mahtuu yksi elokuvayritys

Lappeenranta. Elokuva Luotolan ostanut Finnkino lupaa, että Nuijamies ja Kino-Aula jatkavat normaalisti toimintaansa.

Kaisa Juntunen

Riina Nokso-Koivisto

Elokuvayrittäjä Merja Luotola-Maarnela ei voinut maanantaina pidätellä kyyneleitään. Päätös myydä perheyritys Elokuva Luotolan liiketoiminta Finnkinolle on hänen tähänastisen elämänsä vaikein ratkaisu.

— Monta unetonta yötä on takana, Luotola-Maarnela sanoo.

Luotolat ovat esittäneet elokuvia Lappeenrannassa vuodesta 1929 lähtien. Kuluvan viikon perjantaina Nuijamiehen ja Kinoaulan liiketoiminta ja työntekijät siirtyvät Finnkinolle.

Merja Luotola-Maarnelan mukaan päätökseen ajoivat käytännön realiteetit.

— Lappeenrannan kokoisessa kaupungissa yleisökapasiteetti ei yksinkertaisesti riitä kahdelle toimijalle. Se on koettu aiemminkin.

Elokuva-alalla yrittäjän on jatkuvasti investoitava uuteen tekniikkaan.

Investoinnit olisivat muutaman vuoden kuluttua edessä, mutta näillä katsojamäärillä meillä ei olisi niihin varaa.

Lisäpainetta yrittäjän niskaan on jo useamman vuoden ajan tuonut teattereiden mahdollinen purku-uhka.

— Toivon hartaasti, että Finnkinolla isona toimijana olisi mahdollisuus kehittää Nuijamiestä ja Kino-Aulaa niin, että ne olisivat tuossa paikoillaan vielä kymmenien vuosien kuluttua.

Luotola-Maarnela arvioi, että Elokuva Luotolan resursseilla vanhoja elokuvateattereita ei olisi kyetty pelastamaan.

 

Monella lappeenrantalaisella on nostalginen suhde Nuijamieheen ja Kino-Aulaan. Niissä on käyty vuosikymmeniä, ja salien toivotaan säilyvän.

— Nuijamies- ja Kino-Aula jatkavat toimintaansa ilman suurempia muutoksia. Tavoitteenamme on jatkaa elokuvakulttuurin kehittämistä Lappeenrannassa ja vahvistaa elokuvissa käymisen elämystä entistäkin paremmaksi, lupaa Finnkinon ketjujohtaja Ismo Määttä.

Määtän mukaan suurin muutos, jonka asiakkaat tulevat näkemään on se, että Finnkinon sarjaliput käyvät Nuijamiehessä ja Kino-Aulassa. Nuijamiehen ja Kino-Aulan sarjaliput puolestaan kelpaavat Finnkino Strandissa. Leffalippuja kaikkien kolmen Lappeenrannan teatterin näytöksiin voi ostaa jatkossa verkosta Finnkinon lippukaupasta.

— Uusien teattereiden myötä pystymme suunnittelemaan ohjelmiston entistä monipuolisemmaksi ja välttämään päällekkäiset näytösajat, Määttä sanoo.

Määttä kumoaa sen huolen, että liput kallistuisivat kilpailun vähetessä.

Viime vuonna Finnkinon osuus lappeenrantalaisista elokuvakatsojista oli 60 prosenttia ja Luotoloiden 40 prosenttia.

— Elokuvien kokonaiskävijämäärät ovat kasvaneet Lappeenrannassa viimeisten parin vuoden aikana huikeat 65 prosenttia. Suunta on siis erinomainen, Määttä iloitsee.

 

Finnkino ei ota toistaiseksi kantaa Nuijamiehen ja Kino-Aulan remonttitarpeeseen tai korttelin kaavamuutokseen.

— Olemme tietoisia kiinteistön ja tontin kehittämiseen liittyvistä keskusteluista ja suunnitelmista. Käymme lähiviikkojen aikana omalta osaltamme tilanteen läpi myös tältä osin, Määttä sanoo.

Sekä Finnkino että Elokuva Luotola toimivat vuokratiloissa. Jokaisesta myydystä leffalipusta menee alan käytännön mukaan 50 prosenttia levittäjälle.

Finnkinolla on isot uudet tilat kauppakeskus Isossa-Kristiinassa, ja vuokra arvatenkin sen mukainen. Finnkino tarjoaakin saleja myös muuhun käyttöön, ja Määtän mukaan niiden kysyntä on lisääntynyt.

 

Luotola-Maarnela on helpottunut, että yrityksen 13 työntekijää säilyttävät työpaikkansa. Hänen omat tulevaisuudensuunnitelmansa ovat auki.

— Nyt pidän ensin muutaman kuukauden loman. En muista, milloin olisin ollut lomalla ainakaan ilman tietokonetta.

Sen jälkeen hän ryhtyy pohtimaan, mitä haluaa tulevaisuudessa tehdä. Myös perinteinen palkkatyö voisi yrittäjän arjen jälkeen maistua.

Merja Luotola-Maarnela sanoo olevansa lappeenrantalaiselle elokuvayleisölle äärettömän kiitollinen.

— Monista asiakkaista on tullut kuin perheenjäseniä.

Elokuva Luotola Oy

Lappeenrantalainen perheyritys on näyttänyt elokuvia vuodesta 1929.

Kino-Aula valmistui vuonna 1938, Nuijamies vuonna 1954.

Osti Finnkinolta Kauppakadulla sijainneen Adamsin vuonna 1988.

Myi Kino-Aulan ja Nuijamiehen kiinteistöt Osuuspankille vuonna 1988.

Toiminta Adamsissa loppui 2001.

Myi liiketoimintansa Finnkinolle vuonna 2017.

 

Kirjoittaja:
Kaija Juntunen, Riina Nokso-Koivisto