350 kasvilajille turvattu koti

LAPPEENRANTA. Pappilanniemestä löytyy villiä luontoa huolimatta vieressä olevasta UPM Kaukaan tehdasalueesta.

Ilpo Leskinen

Lappeenrannan kaupungin aikomus perustaa Pappilanniemeen luonnonsuojelualue saa myönteisen vastaanoton.

Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön toiminnanjohtaja Hanna Ollikainen pitää aluetta arvokkaana sekä maisemiltaan että luontoarvoiltaan. Suojelu turvaa alueen tulevaisuuden ja poistaa pelon, että alue hakattaisiin.

-Pappilanniemi on hieno alue ja aivan kaupungissa.

Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiirin puheenjohtaja Kimmo Saarinen on myös hyvillään, mutta hänen mielestään Pappilanniemi olisi pitänyt suojella jo aikoja sitten.

-Onhan tämä ilahduttava asia, mutta ei Lappeenrannan eikä Etelä-Karjalan luonnon monimuotoisuus vielä yksin tällä pelastu. Suojeltua aluetta on todella vähän.

Pappilanniemen luonnonsuojelualueen perustaminen oli ympäristöjohtaja Ilkka Räsäsen mukaan ensimmäisen kerran esillä jo vuonna 2000. Asia sai nyt vauhtia Suomen satavuotisjuhlavuodesta, jonka kunniaksi suojelu tehdään.

Tuleva suojelualue on 28,8 hehtaarin kokoinen. Luonto on alueen kokoon nähden monipuolinen. Sieltä löytyy erilaisia luontotyyppejä ja alkuperäistä luontoa.

Sijainti UPM Kaukaan tehdasalueen kyljessä ei Räsäsen mukaan ole millään tavalla heikentänyt niemen arvoa luontokohteena.

Alueelta löytyy karua kangasmetsää, rehevää lehtoa ja tervaleppäkorpea sekä silokallioita, kallioketoja ja luonnontilaista vanhaa metsää keloineen ja lahopuineen. Alueelta on havaittu 350 kasvilajia.

Pappilanniemessä on Räsäsen mukaan nähty useita tikkalajeja. Erityisen runsaasti siellä on sinivuokkoja.

Kaupungin ympäristötoimi tekee Pappilanniemelle hoitosuunnitelman. Sen on määrä turvata ja yhteensovittaa alueen monipuolisuus, luontotyypit, ulkoilutarpeet ja luonnonsuojeluarvot.

Pappilanniemessä on luontopolku, jonka rastit ovat 1,8 kilometrin pituisen kuntopolun varressa. Polulta voi useasta kohtaa poiketa Saimaan rantaan.

Paikalle pääsee autolla Kaukaankadun ja Standertskjöldinkadun risteyksestä lähtevää Isännöitsijäntietä pitkin. Tekninen lautakunta käsittelee luonnonsuojelualueen perustamista keskiviikon kokouksessaan.

Maakunta ilman kansallispuistoa

Etelä-Karjala on yksi harvoista maakunnista, joilla ei ole kansallispuistoa.

Lappeenrannan luonnonsuojelualueita ovat muun muassa Hämmäauteensuo ja Joutsenon Muukonsaaren lehtometsä.

Savitaipaleen Lepänkannon virkistysalue ja Orrainpolku sijaitsevat Kuolimon rantojensuojelualueella.

Taipalsaarella Kattelussaaren Päihäniemi ja Kyläniemen Rastiniemi ovat harjujensuojelukohteita ja virkistysalueita.

Linturetkikohteita ovat Parikkalan Siikalahti ja Pien-Rautjärvi sekä Ruokolahden Kuokkalampi.

Joutsenon Ukonhaudoilta löytyy suppia ja lampia.

Taipalsaaren Sarviniemeen on tulossa Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön ylläpitämä virkistysalue.

Virkistysaluesäätiö on hakenut Rautjärven Hiitolanjoella omistamaansa 30 hehtaarin aluetta Metso-suojeluohjelmaan.

Kirjoittaja:
Ilpo Leskinen