Karjalove suosii eteläkarjalaista

Kampanja. Etelä-Karjalan yrittäjät panostavat oman maakunnan tuotteiden ja palvelujen näkyvyyteen.

Kaija Lankia

Mustavalkopunainen teippi ja siinä teksti Karjalove tulee lähiaikoina vastaan monen eteläkarjalaisen liikkeen ja toimipisteen ikkunassa. Sellaisen voi nähdä vaikka sisustustarvikeliike Sistekin, keittiökauppa Puustellin tai parturikampaamo Marittan ikkunassa Lappeenrannassa.

Näin ainakin uskovat Marika Ryynänen-Jäppinen, Susanna Joensuu ja Maritta Tiimo, jotka perjantaina ottivat osaa Etelä-Karjalan yrittäjien Karjalove-kampanjan avajaistilaisuuteen. Karjalovella halutaan nostaa paikalliset tuotteet ja palvelut niille kuuluvaan arvoon ja pitämään eteläkarjalaisten eurot omassa maakunnassa.

— Tarjontaa on tullut parturi-alallakin maakunnan ulkopuolelta, mikä vie asiakkaita. Itsestään selvänä ei voi pitää mitään, Tiimo sanoo.

— Toivottavasti kampanja antaa myös kuluttajien suuntaan positiivista viestiä, Ryynänen-Jäppinen sanoo.

 

Karjaloven projektipäällikkö Pasi Toropainen on tyytyväinen vauhtiin, jolla kampanja on käynnistynyt.

— Kiinnostuneita yrityksiä on ollut runsaasti.

Määrällistä tavoitetta Karjalovelle ei ole asetettu. Toropainen näkisi mielellään, että yritysten lukumäärä olisi kolminumeroinen jo tänä vuonna.

— Etelä-Karjalan yrittäjillä on 1 900 jäsentä, ja kun mukaan voivat tulla nekin, jotka eivät kuulu järjestöön, potentiaalia riittää.

Eteläkarjalaisiksi lasketaan yritykset, joiden omistuksesta vähintään puolet on maakunnassa.

 

Eurojen jääminen maakuntaan on Toropaisen mukaan välttämätöntä työpaikkojen ja palvelujen takaamiseksi.

— Uusista työpaikoista reilusti yli 90 prosenttia syntyy pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, hän muistuttaa.

Karjalove-kampanja on tarkoitettu jatkuvaksi. Projektipäällikön työsopimus on voimassa toistaiseksi.

Yhtä asiaa Toropainen ei vielä ole päättänyt:

— En tiedä lausuisinko nimen karjalove vai karjalav, hän tunnustaa.

 

Karjalove-brändin takana on mainostoimisto Nitroid. Graafisen ulkoasun on suunnitellut Emmi Siitari.

— Karjaloven nimi on voinut kohahduttaa. Hetken päästä se on jo uusi normi, hän vakuutti.

 

Kirjoittaja:
Kaija Lankia