Seitsemäs kerros puhuttaa

Lappeenranta. Vanhan kaupunginteatterin tontin ylimääräinen kerros suivaannuttaa Seppo Ahoa. Entisen kaupunginarkkitehdin mukaan kaupunki on luovuttanut kaavoitusvaltaa rakennusliikkeille.

Anne Kotiharju

Lappeenrannan entisen kaupunginteatterin tontin kaavaan putkahti ylimääräinen kerros. Se kielii entisen kaupunginarkkitehdin Seppo Ahon mielestä huolestuttavasta ilmiöstä.

-Voi kysyä, kenen käsissä esimerkiksi tuossa kaavassa on kaavoitus ollut, miettii Aho.

Aho joidenkin muiden ohella jätti lisäkerrosta arvostelevan mielipiteen Valtakadun, Anni Swanin kadun ja Oikokadun rajaaman tontin kaavamuutoksesta. Kaupunginhallitus hyväksyi kaavamuutoksen osaltaan viime viikolla. Lopullisen päätöksen tekee valtuusto. Tontin rakentaa rakennusliike Jatke.

Tontista järjestetyssä kilpailussa ja kaavavalmistelun alkuvaiheissa alueelle oli suunniteltu viisi- ja kuusikerroksisia taloja. Myös kaavamateriaali perustui pääosin näihin linjauksiin.

Aho pitää hyvin erikoisena menettelyä, jonka perusteella lisäkerros päätettiin antaa.

-Rakennusliikkeen kanssa on neuvotteluissa päädytty korottamaan rakennusta vielä yhdellä kerroksella ilman perusteluja. Kyse on rakennusliikkeen silkasta ahneudesta, ei se kaupunkikuvaa ajattele.

Kyse voi Ahon mukaan olla samalla myös kaupungin omasta ahneudesta kaupunkikuvan kustannuksella.

-On tarkoituksella luotu win-win-tilanne: kumpikin osapuoli saa merkittävää taloudellista hyötyä. Muusta ei piitata.

Ahon mielestä kaavamuutosalueesta olisi pitänyt tehdä pienoismalli. Viimeistään se olisi Ahon mukaan näyttänyt kaupunkikuvallisen virheen.

-Pienoismallin avulla olisi aikanaan paljastunut myös Osuuspankin talon liiallinen korkeus ja katon talotekniikkatilat.

Aho odottaa, mitä tapahtuu Pormestarin korttelissa, jossa Osuuspankki ja Jatke ovat toivoneet jopa 12-kerroksista rakennusta korttelin keskelle.

-Kyse on siitä, miten virkamies pitää pintansa. Ja miten saadaan vielä luottamushenkilötkin uskomaan, että kaupungissa on muitakin arvoja kuin rakennusoikeuden määrä.

Aho on aistivinaan kuitenkin muutosta virkamieskulttuuriin.

-Nyt kun Maarit Pimiä on tullut kaupunginarkkitehdiksi, asiat ovat menneet parempaan suuntaan.

Aho toteaa, että Veera-patsaan tuleva paikka osaltaan näyttää, käyttävätkö arkkitehdit asiantuntemustaan.

Vastineessaan Ahon väitteisiin kaupunginteatterin tontista kaupungin kaavoitus toteaa, että tavoitteena on ollut maamerkkirakennuksen luominen sekä uusi tiiviimpi ja korkeampi kaupunkikeskusta.

Kaukomaisemassa uudet rakennukset eivät kilpaile esimerkiksi vesitornin kanssa.

Valtakadun ja Anni Swanin kadun kulmaan tuleva laivankokka-aihe lisää kaavoittajan mukaan paikan tunnistettavuutta ja tuo paikalle henkeä.

Seitsemänkerroksinen rakennus tulee myös Oikokadun kulmaan. Rakennuksen korkeuden vaihtelu rikkoo massoittelua ja vähentää massiivista vaikutelmaa. Kun kerroslukua nostettiin, saatettiin kaavoittajan mukaan hakea tontille monipuolisempi ratkaisu.

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju