Teksti Anne Kokkonen | Kuvat Marleena Liikkanen | Grafiikka Juha Rika
Ryhmä savitaipalelaisia kävi taannoin rapakon takana tutustumassa isompiin ympyröihin. Isännät ihmettelivät, kun Niagaran putoukset eivät tehneet sanottavaa vaikutusta vieraisiin.
— Oha meil Partakosk siel koton, savitaipalelaiset selittivät.
That’s right, myönsivät amerikkalaiset. Mutta Niagara on sentään jotain suunnattoman paljon suurempaa.
— Samal viisiihä se toimi Partakoskkii!
Kaskun ajatus Niagaran ja Partakosken rinnastamisesta ei ole tuulesta temmattu. Saimaan ja Kuolimon välinen kannas vetää puoleensa ihmisiä kaikkialta maailmasta.
Läpi vuoden sulana pysynyt koski lienee houkutellut kalastajia jo kivikaudella. Silloin tuohivirsuissa liukasteltiin jääkauden hiomilla kivillä.
— En ymmärrä, miksi kosken entistäjät käyttivät louhittuja kiviä, kun alkuperäiset odottivat rannalla. Seuraavat 10 000 vuotta saa uidessa varoa teräviä särmiä, Partakoskella asuva Kari Vilhunen manailee.
Asukkailta ei kysytä, niin se on. Aikojen saatossa monenlaista vierasta on lappanut kylässä esittelemässä mahtiaan.
Kaikista kävijöistä ei olisi ollut niin väliä. Kun Ruotsi tarvitsi kaukaisiin sotiinsa sekä rahaa että miehiä, nuorukaiset pakoilivat sotaväenottoja syrjäisissä saarissa. Isonvihan aikaan kaikki muutkin lymysivät niissä kasakoita ja kalmukkeja piilossa.
Varsinaisesti riemu repesi vuonna 1743 solmitun Turun rauhan jälkeen. Partakoskella saatiin tuta, mitä elämä on kahden suurvallan rajapinnalla.
Venäjä sijoitti Savitaipaleelle runsaasti omaa sotaväkeään. Armeija maksoi, jos muisti, tai otti väkisin. Tämä ajanjakso jätti moniin savitaipalelaisiin pisaran eksoottista verta ja syvän epäluulon itäistä naapuria kohtaan.
— Varuskuntaa pidettiin Partakoskella 60 vuotta. Siihen aikaan sotilaita kuoli enemmän tauteihin kuin varsinaiseen sotaan. Sotilaiden hautausmaata ei kuitenkaan ole löytynyt, Vilhunen kertoo.
Muita kalmistoja on kyllä paljastunut. Kaivutöille tuli äkkipysähdys, kun Lapinsalon saaren mökkitontilta alkoi nousta pääkalloja ja sääriluita.
Kustaan sota (1788—1790) Partakoskella oli aikansa julkkisjuhla. Paikalle saapuivat Venäjän Suomen rintaman ylipäällikkö ja Pietarin kauneimpien naisten suosikiksi mainittu ratsuväenkenraali Valentin Musin-Puskin, Anhalt-Bernburgin saksalainen prinssi Victor Amadeus sekä Ruotsin kuninkaan suosikki eversti Gustav Mauriz Armfelt vähäisemmistä ylimyksistä puhumattakaan.
Jopa itse Ruotsin kuningas Kustaa III kunnioitti strategisesti tärkeää kannasta läsnäolollaan. Majesteetti marssi kevään viimeisillä lumilla Mikkelistä Partakoskelle taistelua seuraamaan.
Näissä merkityksettömissä rajakahakoissa ei ollut mitään ylevää. Ruotsalaiset hautasivat toistasataa miestä Lapinsaloon. 700:n kaatuneen venäläisen viimeinen leposija on Kärnäkosken linnoituksen eteläpuolella Rainlahdessa. Aikaan saatiin lopulta vain se, että Ruotsin lähes 500 vuotta kestänyt läsnäolo Partakoskella päättyi pysyvästi.
Venäläinen sotamarsalkka Aleksander Suvorov seurasi taisteluita päätään pudistellen. Hän halusi turvata Partakosken kapeikot sotatieteen tuoreimpien oppien mukaan, mutta Kärnäkoskelle valmistui linnoitus liian myöhään. Kun valtakunnanraja siirtyi Tornionjoelle vuonna 1809, linnoituksesta tuli Venäjälle täysin hyödytön.
Pietarin läheisyys tuntui Partakoskella asti. Saimaan kanavaa myöten tultiin ihmettelemään Partakosken kauneutta ja hyvää maalaisvoita.
Uljain vieras oli ruhtinas Aleksandr Barjatinski. Kesällä 1882 suuri huvipursi ankkuroitui Kotkatsaaren edustalle ja laivan omistaja päätti rakentaa kylään huvilan.
Ruhtinas tarvitsi lohdutusta, sillä hänet oli karkotettu hovista etikettivirheen vuoksi. Huhujen mukaan hän oli kieltäytynyt käyttämästä keisarinnan suosimia pussihousuja virallisessa tilaisuudessa.
Loistelias huvila sisälsi aikansa hulppeimmat herkut höyrykoneesta salin orkesteriaitioon ja hiekalla toimineeseen sisävessaan. Ruhtinas viihtyi Partakoskella vain muutaman viikon vuodessa, mutta hänen elämäntapansa ruokki laajaa joukkoa ihmisiä.
1890-luvulla ruhtinas kyllästyi. Huvila siirtyi ensin ruhtinas Trubetskoille ja edelleen kreivi Georgi Ribeaupierrelle.
— Ribeaupierre oli kansainvälisen olympiakomitean perustajajäseniä ja sai huvilan kuulemma korttipelin kautta. Hän ei ilmeisesti koskaan edes käynyt Partakoskella, ruhtinaan huvilassa nykyisin asuva Päivi Eitomaa muistelee.
Ihana vaikka kamala. Se oli Eitomaan ensiarvio rähjäisestä huvilasta. Aika ei ollut kohdellut kouluna, sotasairaalana ja salaisten venäläisten viestikoodien purkamiskeskuksena toiminutta rakennusta silkkihansikkain.
Villein vaihe osui 1970-luvulle, kun huvilan tontille perustettiin lomakylä. Humppa soi ja kalja virtasi kansainväliseen malliin.
— Saksalaiset olivat kuin kotonaan, mutta me paikkakuntalaiset emme oikein sopeutuneet, kosken partaalla asuva Hilpi Pylkkö tunnustaa.
Lomailijat oikoivat pihojen poikki kumipatjoineen. Valoisina kesäiltoina heitä piti hätistellä pois kyläläisten perunapelloilta.
Bisneskin oli nopeatempoista. Ruhtinaanmajan yrittäjät vaihtuivat melkein yhtä tiuhaan kuin mökkien vuokralaiset. Joku turhautunut yritti tuhopolttoakin.
Parhaimmillaan Partakosken kaupoista ja ravintoloista puhuttiin monikossa. Nyt jäljellä on kesäkuukausina toimiva Partaranta, jota pyörittää lappeenrantalainen Ali Gevanci.
Turkissa syntynyt Gevanci viehättyi hänkin kylän rauhaan ja maisemaan. Alkamassa on kuudes kesä paikan ravintoloitsijana.
Asiakkaista monet tulevat pitkien matkojen takaa. Vaikka mökki tai vene olisi Partakoskella, koti sijaitsee pääkaupunkiseudulla tai jopa ulkomailla.
— Ohikulkijoitakin on paljon, niin että tänne tarvittaisiin majoituspaikkoja. Enkä nyt puhu viisitähtisestä hotellista, Gevanci toteaa.
Majoitusperinteitä alueella riittäisi. Matkailijoiden ja sotilaiden ohella Partakoskella on majoitettu muun muassa ensimmäisen maailmansodan linnoitustyöläisiä sekä savotta- ja uittomiehiä.
Kevättalvella 1918 Partakoski toimi valkoisten armeijan tukikohtana. Kylässä myös ammuskeltiin.
Tarinan mukaan yksi uhreista haudattiin tienposkeen lähelle ruhtinaan huvilaa. Joku toi vielä 1950-luvulla kukkia merkitsemättömälle haudalle.
Kun remontti ruhtinaan huvilassa jatkuu, vastaan voi tulla yllätyksiä. On pakko kysyä omistajalta, kummitteleeko vanhassa talossa.
— Puhutaan, että valkopukuinen nainen liikkuu huvilassa. Jotkut ovat kuulemma lähteneet talosta poiskin sen takia, Eitomaa paljastaa.
Aaveita enemmän kyläläisiä säikyttelevät aivan tavalliset roistot. Viime kesänä liettualaiset marjanpoimijat yrittivät hankkia lisätie-
nestiä tunkeutumalla ikkunasta sisään asuttuun taloon.
Sellaista se globalisaatio teettää. Kyläläiset ovat kuitenkin jo tottuneet siihen, että milloin miltäkin ilmansuunnalta tulee vieraita, jotka toimivat kuin olisivat Partakoskella kotonaan.
Lähde: Partakosken kylätoimikunnan kirja Partakosken ja lähikylien historiaa Kuolimolta Saimaalle.