IPV rakentaa superkivitaloa

PESÄPALLO. Imatran Pallo-Veikot on palannut vahvana miesten Superpesikseen. Pelinjohtaja Petri Tuuva näkee silti tulosten takana yhä paljon tekemätöntä työtä.

Anssi Silvennoinen

Petri Tuuva katselee levollisena Etelä-Karjalan pesäpalloilun tulevaisuutta Imatran Ukonniemen stadionilla. Kirjaimellisesti, sillä lauantaina keskipäivällä kentällä lämmittelevät C-juniorien valtakunnan huippujoukkueet Imatran Pallo-Veikot ja Hyvinkään Tahko.

Kenties joku kopittelijoista on tuleva Tuuva, joka on elämänsä aikana kulkenut IPV:n pelaajapolun pikkujunnusta Superpesikseen ja sen jälkeen auttanut kasvattajaseuransa pelinjohtajana ja valmentajana Ykköspesiksestä Suomen korkeimmalle sarjatasolle.

Kuluvan kauden ennakkoarvioissa nousijajoukkue tuomittiin superin kellariin, mutta kymmenen ottelun jälkeen IPV majailee mukavasti seitsemäntenä.

-Pitää pysyä realistisena. Sarjapaikan säilyttäminen pysyy kauden tavoitteenamme. Se ei muutu miksikään. Tarvitsemme vielä paljon pisteitä, joita varten pitää pelata hyvin, Tuuva, 40, toteaa.

IPV:n tavaramerkiksi ovat muodostuneet värikkäät ottelut, joissa on ladottu keskimäärin 20 juoksua.

-Yleisönmenevää pelimme on ainakin ollut. Täällä ei jää kylmäksi kukaan.

Pisteiden valossa IPV:n alkukausi on ollut onnistunut.

-Pitää nähdä tuloksen taakse. Sisäpelissämme olemme onnistuneet tosi hyvin, mutta ulkopelissämme on älyttömästi kehitettävää.

IPV:n omista kasvateista koostuva etukenttä, lukkarina Ville Liukku, ykkösvahtina aivotärähdyksestä juuri toipunut Juhani Myyryläinen ja siepparina Ville Lantiainen, auttoi joukkueen viime kaudella Ykköspesiksen voittoon.

Joukkueessa tiedostettiin, että Superpesikseen orientoituminen vie väkisin oman aikansa. Mukautuminen on yhä kesken.

-Superpesis on paljon vaativampi sarjataso kuin Ykköspesis. Lukkaripeliimme vaaditaan lisää tasaisuutta. Etukenttämme tietää, että heidän pitää tehdä hirmu kovia suorituksia, koska edessä ovat valtakunnan ykkösjätkät.

IPV:hen palannut koppari Miikka Matikka on joukkueen ulkopelin kivijalka. Joensuusta hankittu Tommi Päivinen johtaa polttolinjaa ja samalla auttaa rinnallaan pelaavia Superpesiksen tulokkaita Jarkko Matikkaa, Juuso Lattua ja Mikko Kososta jalostumaan. Kosonen toki sai lyhyen ensikasteen superiin jo viime kaudella Kiteellä.

-Sisäpelissä olemme olleet pelirohkeita, mutta samaa ei ole ollut ulkopelissämme.

Kelpo alkukausi on on seurausta vakaasta pohjasta. Laihojen vuosien jälkeen IPV:tä on kehitetty jo kauan määrätietoisesti, jotta se täyttää Superpesiksen vaatimukset kaikilla osa-alueilla.

Tuuva nostaa esimerkiksi joukkueen harjoituskulttuurin, jota ei nousun vuoksi tarvinnut muuttaa.

-Olemme harjoitelleet jo pitkään, kuten superissa harjoitellaan. Jätkät ovat oppineet sen. Tänäänkin äijät tulivat kymmeneltä tekemään fysiikkaa ja kolmelta uudestaan lajiharjoituksiin.

Tuuvan mukaan IPV:n kurssi muuttui täydellisesti siitä alkaen, kun Jani Valkeapää ryhtyi seuran puheenjohtajaksi vuonna 2010.

-Jani on suurin yksittäinen tekijä tässä kaikessa. Sen ymmärtävät kaikki, ketkä ovat tätä vähän lähempää katsoneet.

Yksi IPV:n kehityksen mahdollistaneista asioista on ollut Imatran kaupungin päätös rakentaa uusi stadion Ukonniemeen.  Vuonna 2015 valmistunut uusi kotipyhättö on joukkueelle voimavara.

-Kun täällä on yli tuhat ihmistä ja ne syttyvät kannustamaan, se kuuluu heti kentälle ja todella tarttuu pelaajiin. Se vie vastustajaakin alaspäin.

IPV:n joukkue elää pelinjohtajansa mukaan voimakkaasti hetkessä, mutta hikoilee parhaillaan myös varastoon. Valmennustiimi valmistaa ryhmää jo heinäkuun ruuhkaan, jolloin joukkue pelaa 11 ottelua 24 päivässä.

-Niistä joka toinen on vieraissa, eli matkat päälle. Kun saamme harjoiteltua hyvin, jaksamme pelata hirveässä peliputkessa.

Toistaiseksi paluu Superpesikseen Fuengirola-avausotteluineen on mielenkiintoisuudellaan pitänyt huolen, että pelaajat ovat suunnanneet otteluihin raikkaina ja keskittyneinä.

-Jokainen meistä varmasti osaa nauttiakin tästä tilanteesta. Aika tuntuu menevän siivillä. Ei sitä tajuakaan, että kohta on jo juhannus.

Huuman jälkeen koittaa aina arki, joka mittaa urheilijaa jälleen hieman uudella tavalla. Tuuva aisti torstain Kankaanpää-kotiottelussa ensimmäisen kerran, että joukkueen peli ei syttynyt itsestään roihuun.

-Hyvät mahdollisuudet meillä on, mutta tennarien pitää pysyä maassa. Meidän pitää onnistua hyvin ja pelin pitää parantua, jos haluamme lisää pisteitä.

Rakennustyö on yhä kesken.

-Varmasti Janinkaan tavoite ei ole se, että olemme superin häntäpään porukka. Pitää mennä askel askeleelta eteenpäin.

Kirjoittaja:
Anssi Silvennoinen