Kotkaniemeen toimintaa vuoden ympäri

Luumäki. Kotkaniemi-säätiön palkkaama projektipäällikkö Heini Kähkönen etsii yhteistyökumppaneita, jotta P.E. Svinhufvudin kotimuseo saadaan uuteen kukoistukseen.

Kaisa Juntunen

Luumäellä sijaitseva Presidentti P.E. Svinhufvudin kotimuseo Kotkaniemi lepää hupun alla. Aittarakennusten eteen on pystytetty tellingit ja puutarha on mullin mallin.

Kotkaniemi-säätiön projektipäällikkö Heini Kähkönen katselee ympärilleen ja miettii, millaiselta paikka näyttää vuoden tai kahden päästä.

Päärakennuksessa toimii kahvila, siellä on kokous- ja juhlatiloja sekä Kotkaniemi-säätiön toimisto. Aitoissa paikalliset käsityöläiset myyvät tuotteitaan. Pihassa hoidetaan hyötykasveja vaikkapa siirtolapuutarhaperiaatteella.

Kähkönen on ensimmäinen Kotkaniemi-säätiön palkkaama työntekijä. Hänen tehtävänään on suunnitella, kuinka Kotkaniemi kehittyy monipuoliseksi käyntikohteeksi, joka on paljon muutakin kuin museo.

— Päämääränä on, että Kotkaniemi palvelee niin matkailijoita kuin paikallisia ihmisiä.

 

Kähkönen on työskennellyt kesäkuun alusta asti hankkeessa, joka kantaa nimeä Kotkaniemi lentoon. Valtio maksaa nyt meneillään olevan peruskorjauksen, mutta varat pitää löytää jatkossa muualta näyttelyjen rakentamiseen ja rakennuksen ylläpitoon.

Kähkönen etsii yrittäjiä ja yhteisöjä mukaan Kotkaniemen pyöritykseen.

— Aiemmin Kotkaniemi oli vain kesämuseo, mutta jatkossa rakennusta ja aluetta on tarkoitus hyödyntää monipuolisesti ympäri vuoden.

Kähköstä kiehtoo Kotkaniemen ainutlaatuinen historia. Presidentti Svinhufvudin ja sotahistorian lisäksi Kähkönen haluaa nostaa esille Ellen Svinhufvudin elämän kotitalollaan.

— Ellen piti laajaa hyötypuutarhaa ja kotieläimiä sekä täydensi reseptikirjaansa. Ehkä niistä löytyy ideoita paikallisille yrittäjille. Leipomo voisi esimerkiksi hyödyntää reseptejä.

 

Projekteissa ja hankkeissa aiemminkin työskennellyt Kähkönen on huomannut, että hänen nykyinen hommansa saa huomiota aivan eri tavalla.

— Ensimmäisellä työviikolla olen saanut vastailla haastattelupyyntöihin. Sellaista ei aiemmin tapahtunut.

Kähkönen on kuitenkin havainnut, ettei Kotkaniemi ole tuttu paikka edes kaikille luumäkeläisille tai naapurikuntien asukkaille. Yksi haaste on, kuinka tehdä paikka kaikkien tuntemaksi.

— Luonnonkauniin paikan idylli ja rauhallisuus voivat olla sinällään vetovoimatekijöitä.

Heini Kähkönen

Syntynyt 1985 Imatralla.

Valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Itä-Suomen yliopistosta Joensuusta.

Projektipäällikkö  Kotkaniemi lentoon –hankkeessa.

Asuu Joutsenossa miehensä ja lapsensa kanssa.

Harrastaa ulkoilua, lukemista ja vapaaehtoistoimintaa.

Kotkaniemi

Presidentti P.E. Svinhufvudin kotimuseo Luumäellä.

Museovirasto päätti lopettaa Kotkaniemen ylläpitämisen osana säästötoimiaan 2012.

Kotkaniemi-säätiö perustettiin 2013.

Kiinteistön omistaa Senaatti-kiinteistöt.

Remontti valmistuu syksyllä 2017.

Kotkaniemi-säätiö toimii jatkossa tiloissa Museoviraston vuokralaisena.

 

Kirjoittaja:
Kaisa Juntunen