Länsi-Saimaalle yksi seurakunta

Kirkko. Kolmen seurakunnan pitäisi päättää yhdistymisestä ensi tammikuussa. Savitaipaleen kirkkoa esitetään uuden Taipaleen seurakunnan pääkirkoksi.

Leena Sallinen, Terhi Kinnunen

Lemin, Savitaipaleen ja Taipalsaaren seurakunnat pitäisi yhdistää.

Asiaa selvittäneen työryhmän esityksen mukaan vuoden 2019 alussa toimintansa aloittavan seurakunnan nimeksi tulisi Taipaleen seurakunta. Liitoksen valmistelutyöryhmään kuuluu seurakuntien ja niiden luottamuselinten johtoa sekä henkilökunnan edustajia.

Kolme seurakuntaa kannattaisi yhdistää, koska niiden jäsenmäärät ja talous pienenevät, sanoo Savitaipaleen seurakunnan kirkkoherra, lääninrovasti Ossi Hjerppe.

-Kolme seurakuntaa yhdistämällä saataisiin hyvänkokoinen seurakunta, jossa olisi resursseja järjestää asioita. Se takaisi myös työvoimaresurssien monipuolisuuden.

Työryhmä esittää, että kolmen seurakunnan kirkkovaltuustot päättävät yhdistymisasiasta samaan aikaan pidettävissä kokouksissa ensi tammikuussa.

Sitä ennen kussakin seurakunnassa käydään asiasta perusteellista keskustelua ja tehdään mahdollisimman laaja vaikutusten arviointi.

Varsinaisen päätöksen seurakuntien yhdistymisestä tekee kirkkohallitus kirkkovaltuustojen esitysten pohjalta.

Uuden seurakunnan pääkirkoksi työryhmä esittää Savitaipaleen kirkkoa. Perusteluna on sen sijainti keskellä tulevaa seurakuntaa ja Savitaipaleen seurakunnan aktiivinen toiminta.

Taipaleen seurakunnan kirkkoherraksi tulee esityksen mukaan Lemin kirkkoherra ja Taipalsaaren seurakunnan kirkkoherrasta Taipaleen seurakunnan kappalainen. Savitaipaleen kirkkoherra jää eläkkeelle ensi syksynä, eikä virkaa täytetä meneillään olevien yhdistymisneuvottelujen takia.

Lemin, Savitaipaleen ja Taipalsaaren seurakunnista tulee esityksen mukaan alueseurakuntia.

Yhdistymisen seurauksena seurakuntien talous, omaisuus, hallinto ja henkilöstö menee yhteen. Esityksen mukaan seurakuntien työntekijät siirtyvät vanhoina työntekijöinä uuden seurakunnan työntekijöiksi entisissä virka- ja työpaikoissaan.

Länsi-Saimaan seurakuntien liitoshankkeessa oli alussa mukana myös Luumäen seurakunta. Se ei kuitenkaan lähtenyt mukaan varsinaisiin liitosneuvotteluihin.

Nimi Taipaleen seurakunta liittyy kaikkiin kolmeen seurakuntaan.

-Historiatietojen mukaan Lappeen seurakunnasta erotettiin 1500-luvulla Taipaleen kappeli, josta pian muodostui Taipalsaaren seurakunta. Myöhemmin Taipalsaaren seurakunnasta erotettiin Savitaipaleen ja Lemin seurakunnat, valmisteluryhmän tiedotteessa kerrotaan.

Pohjois-Karjalassa on Taipaleen ortodoksinen seurakunta, joka toimii Liperin, Outokummun ja Polvijärven kuntien alueella.

Kirjoittaja:
Leena Sallinen, Terhi Kinnunen