Laululava palasi Lemille

Lemi. Isojen osien siirtely vaati aikaa ja malttia. Kaiken kansan kohtauspaikka valmistuu hyvissä ajoin ennen musiikkijuhlia.

Anne Kokkonen

Isojen kappaleiden siirtely on haastavaa. Pahimmassa tapauksessa ne voivat sanoa vaikka räts ja poks.

Yksi räts kuultiin tiistaina aamupäivällä Lemin urheilukentän laidalla, kun hartaasti odotettua laululavaa oltiin siirtämässä kuorma-auton lavalta maahan. Tilanteesta selvittiin säikähdyksellä, ja muutama vääntynyt lauta saadaan helposti suoristettua.

Yhdeksän metriä leveän, 4,5 metriä syvän ja 6,8 metriä korkean lavan irrallisten osien siirtely vei kuitenkin odotettua enemmän aikaa. Omalle paikalleen laululava pääsi vasta tiistaina illansuussa.

 

Lemiläisten mielestä antiikinvihreäksi maalattu lava oli keskeneräisenäkin itkettävän ihana. Mallia on otettu vuonna 1911 valmistuneesta rakennelmasta, joka nousi seurantalo Tapiolan pihapiiriin juhlistamaan Etelä-Karjalan nuorisoseuran vuonna 1911 pidettyjä vuosijuhlia.

Vanha lava purettiin 1930-luvulla, mutta uuden odotetaan kestävän moninkertaisesti pitempään. Puisen vuorauksen alla on nimittäin teräsrunko, jonka valmisti lappeenrantalainen Rossin Metalli.

— Jukka Rossi on ilmiselvä taiteilija. Hän keksi lisätä lavan takaseinään aurinko ja säde -aiheen, Lemin musiikkiyhdistyksen hallituksen jäsen Pirjo Nykänen paljasti.

Musiikkiyhdistykselle laululavan palauttaminen osaksi Lemin kulttuurimaisemaa on ollut melkoinen ponnistus. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan kuuluvan Leader-hankkeen toteuttaminen on edellyttänyt EU-tuen ohella talkoovoiman ja yksityisrahoituksen keräämistä.

Tähän mennessä lähiseudun mesenaatit ovat rahoittaneet laululavaa noin 22 000 eurolla. Omarahoitusta kerätään yhä haastekeräyksen kautta.

 

Laululavan avajaisia vietetään heinäkuussa Lemin musiikkijuhlien avajaisten yhteydessä. Toisen kerran lavan ääreen kokoonnutaan elokuun puolivälissä, kun paikalliset nuoret järjestävät kunnan ja 4H-yhdistyksen kanssa koko päivän kestävän musiikkitapahtuman.

Kunhan sähkötyöt saadaan kuntoon, lavalle toivotaan löytyvän runsaasti käyttöä. Laululavaa ei ole tarkoitettu koristeeksi, vaan kaiken kansan kohtauspaikaksi.

 

Kirjoittaja:
Anne Kokkonen