Pormestarinkorttelin korttelin kohtalo auki

Lappeenranta. Yt-neuvottelut Finnkinon sekä Nuijamiehen ja Kino-Aulan henkilökunnan välillä päättyvät tänään. Neuvotteluiden tulos antaa oman suuntansa teatterikiinteistöjen ja Pormestarinkorttelin tulevaisuudelle.

Petteri Lindholm

Kaksi vuotta sitten Lappeenrantaan saapuneen Finnkinon yt-neuvottelut päättyvät tänään maanantaina. Neuvottelut koskevat Nuijamiehen ja Kino-Aulan teatterin koko henkilöstöä, eli kymmentä työntekijää.

Työntekijöiden kohtalon lisäksi neuvotteluilla on vaikutuksensa koko Pormestarinkorttelin tulevaisuuteen. Sen ratkaisevat teatteritoiminnan jatko, alueelle tehtävä asemakaavan uudistus sekä teatterien omistus.

 

Finnkino avasi Strand-teatterinsa kauppakeskus Isossa-Kristiinassa kaksi vuotta sitten. Uusissa tiloissa sillä on pitkä vuokrasopimus.

Maaliskuussa yhtiö osti ainoan kilpailijansa, perheyritys Elokuva Luotolan ja sai haltuunsa vuosikymmeniä toimineet Nuijamiehen ja Kino-Aulan teatterit Pormestarinkorttelista. Lakisääteisen ajan jälkeen Finnkino aloitti yt-neuvottelut, jotka päättyvät nyt.

Historiasta ja arkkitehtuuristaan tunnettujen teatterien vuokrasopimus on katkolla kesäkuun viimeisenä päivänä. Sen jälkeen Finnkinon toiminta rakennuksissa voi päättyä.

— Se vaihtoehto on olemassa, Finnkinon ketjujohtaja Ismo Määttä myönsi yt-neuvotteluiden alkaessa.

Mikäli teattereissa haluaa jatkaa elokuvien näyttämistä, on niihin tehtävä lähivuosina kalliit remontit. Se vähentää ulkopuolisten yrittäjien halua tulla tiloihin.

 

Syksyksi valmistuvaa asemakaavaluonnosta suunniteltaessa elokuvateattereille on kolme vaihtoehtoa: yhden tai molempien suojeleminen tai vaihtoehtoisesti kummankin suojelematta jättäminen.

Osayleiskaavassa teatterit on merkitty suojelluiksi. Se ohjaa kaavoittamista, mutta varsinainen päätös tehdään vasta asemakaavaa tehtäessä.

Päätökseen vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi selvitykset arkkitehtonisesta, historiallisesta ja kulttuurisesta merkityksestä sekä omistajien, naapurien, viranomaisten ja muiden osapuolten kanssa käydyt keskustelut — sekä käyttö.

— Rakennuksella pitää aina olla järkevä käyttötarkoitus, mutta se ei yksin ratkaise elokuvateatterien suojelupäätöstä, kaupunginarkkitehti Maarit Pimiä kertoo.

— Jos elokuvateatteritoiminta ei jatku, joudutaan todennäköisesti rakennuksen sisätiloja muuttamaan. Silloin pitää arvioida kuinka paljon suojeltavaa arvoa säilyy uutta käyttöä vastaavassa rakennuksessa, Pimiä selventää.

Lopullisen päätöksen ratkaisee Pimiän mukaan eri tekijöiden summa.

 

Teatterikiinteistöt omistaa Etelä-Karjalan osuuspankki. Pankin toimitusjohtaja Petri Krohns kertoo, että pankki on avoin teatterien vuokrasopimuksen jatkamiseen kesäkuu jälkeenkin.

Osuuspankki on kuitenkin linjannut, että pitkällä tähtäimellä se pyrkii myymään sellaiset kiinteistöt, joissa ei ole pankin omia toimintoja.

Ostaja tontille löytyy jo. Se on rakennusyhtiö Jatke, jolla on osuuspankin kanssa esisopimus teatterikiinteistöistä sekä korttelin toisella laidalla olevasta osuuspankin entisestä korttelista.

Konttorin tilalle Jatke rakentaa todennäköisesti uudisrakennuksen, mutta elokuvateatterien osalta suunnitelmat ovat vielä auki.

Jatkeen aluejohtaja Jari Salonen kertoo, että yhtiöllä on suunnitelma sekä suojellulle että suojelemattomalle teatterikiinteistölle. Enempää Salonen ei toistaiseksi halua avata suunnitelmia.

 

Kun Finnkinon yt-neuvottelut päättyvät, voidaan tehdä ensimmäiset arviot Nuijamiehen ja Kino-Aulan tulevaisuudesta. Koko Pormestarinkorttelin kohtalo ratkeaa vasta kesän jälkeen, kun asemakaava valmistuu.

 

Kirjoittaja:
Petteri Lindholm