Viiden miljoonan tavoite täyttyy

Lahjoitukset. Lappeenrannan teknillisen yliopiston varainhankintakampanja päättyy perjantaina.

Ilona Pesu

Lappeenrannan teknillisen yliopiston varainhankintakampanja yltää tavoitteeseensa. Tavoitteena oli viisi miljoonaa euroa, ja eilen keskiviikkona potissa oli 5,3 miljoonaa. Kampanja päättyy perjantaina 30. kesäkuuta.

Yliopiston varainhankinnan yhteyshenkilö Vesa Karvonen on tyytyväinen keräyspottiin. Hänen mukaansa lahjoitukset antavat selkänojaa yliopiston pitkäjänteiseen kehitystyöhön.

Euromääräisesti suurimmat lahjoitukset tulivat Teknologiateollisuus ry:ltä ja Karjalan kulttuurirahastolta. Teknologiateollisuus antoi 1,5 miljoonaa euroa ja kulttuurirahasto miljoonan.

— Suuret rahat kertyvät isoista lahjoituksista, mutta lahjoitusten kokonaismäärästä suuri osa on pieniä lahjoittajia, kuten yliopiston henkilökuntaa, opiskelijoita ja meiltä valmistuneita, Karvonen kertoo.

Lahjoituksia oli keskiviikkoon mennessä tehty kaikkiaan 344. Niistä noin 200 oli tekstiviestilahjoituksia, joissa lahjoitettiin tavallisesti 5 tai 10 euroa.

Yksityishenkilöistä suurimpia summia lahjoittivat lappeenrantalainen yrittäjä Teemu Aho, joka antoi yliopistolle kaksi 150 000 euron lahjoitusta, ja Flowroxin hallituksen puheenjohtaja Timo Vartiainen, joka lahjoitti 100 000 euroa.

Yliopistot saavat valtiolta vastinrahaa sen mukaan, kuinka paljon ne ovat keränneet lahjoituksia. Vastinrahan suuruus tarkentuu, kun varainhankintakampanjat päättyvät.

Kymmenen suurinta lahjoittajaa

Teknologiateollisuus ry 1 500 000 euroa

Karjalan kulttuurirahasto 1 000 000

Liikesivistysrahasto 550 000

Eevi ja Eemil Tannisen säätiö 300 000

Teemu Aho 300 000

Fortum Oyj 250 000

Neste Oyj 200 000

ABB Oy 175 000

Kaakkois-Suomen OP-liitto 150 000

Etelä-Karjalan säästöpankkisäätiö 140 000

Kirjoittaja:
Ilona Pesu