Leena Härkönen
Rooleissa muun muassa Ani Hassinen, Reetta Hulmi, Mikael Kokko, Timo Närhinsalo, Lasse Riutamaa, Vilja Riutamaa, Daniel Virtanen.
Ensi-ilta perjantaina 4.8. Lappeenrannan kesäteatterissa.
Aloitetaan juhlavuosilla. Lappeen seurakunta täyttää 600 vuotta, reformaatio eli tutummin uskonpuhdistus 500 ja Suomen itsenäisyys 100 vuotta. Nämä kaikki ovat antaneet syyn näytelmään, jonka tuottaja on Lappeen kotiseutuyhdistys. Yhteistyössä ovat mukana Lappeenrannan evankelisluterilaiset seurakunnat.
Nämä perustiedot selventävät näkökulmia, joiden kautta vuosisadat juoksevat vajaan puolentoista tunnin mittaisessa esityksessä.
Kotiseutuun johdattaa nykyajan perheen piknik-retki. Perheen isä (Mikael Kokko) kuljettaa pesuettaan Lappeenrannan historiallisille paikoille ja luennoi kunkin aikakauden tapahtumista. Varsinaista juonta ei ole, vaan keskeiset käänteet kuvataan lyhyin näytelmällisin jaksoin.
On munkkeja ja ristiretkeläisiä, useita pappeja ja kansa, jonka olosuhteet muuttuvat yhteiskunnan ja historian pyörteissä. Raskaat ajat, kuten sodat ja nälkävuodet, esitetään paljolti viitteellisesti.
Koskettava oivallus on kuvata sodan mielettömyyttä hiljaisen miehen (Lauri Pelto-Huikko) kantamalla luodilla, joka osoittaa milloin kehenkin.
Henkilöitä on peräti 25, joillakin useita rooleja. Esiin nousee etenkin komeasti laulava Lasse Riutamaa, joka on niin teesinsä naulaava Martti Luther kuin herttaisen morsiamen (Anna Levy) isä.
Myös Jukka Lehtisen ymmärtäväinen kirkkoherra on vaikuttava.
Tärkeässä osassa on hengellinen musiikki. Virret ja laulut ovat osin saaneet uudet, vetävät sovitukset, ja koko joukko laulaa taitavasti pienen orkesterin säestyksellä. Harvasta kesäteatterista jää virsi korvamadoksi.
Näytelmän nimi on Ilon juuret, mutta esitys etenee melko vakavissa tunnelmissa. Tyypillisen kesäteatteriesityksen täkyjä ei ymmärrettävästi nähdä, eikä virsilaulun jälkeen oikein voi taputtaa. Ilo ilmenee katsomossa hiljaisena hyrinänä yksittäisten repliikkien jälkeen, ja vasta häätanssi päästää näyttämöllä riemun näkyviin.
Hyvää: Tarttuvat ja taitavat musiikkiesitykset.
Huonoa: Jotkut henkilöt jäävät vieraiksi, jos ei tunne seurakunnan historiaa tai lue tarkkaan käsiohjelmaa.
Erityistä: Timo Närhinsalo bravuuriroolissaan Mannerheimina.