Kone ja väki palaavat omistajalleen

Metsäteollisuus. Stora Enso ottaa Kotkamillsille vuokratun Tainionkosken pienen paperikoneen omaan käyttöön tukemaan innovaatioitaan.

Piia Kaskinen

Hannu Ojala

Imatran pienin paperikone palaa omistajansa käyttöön. Stora Enso on sanonut irti vuokrasopimuksen paperikone PK7:sta.

Kone on ollut Kotkamillsin käytössä vuodesta 2010. Vuokrasopimus päättyy ensi vuoden lopussa.

Laminaattipaperia rakennusteollisuuteen valmistavan koneen koko henkilökunnalle on alustavasti luvattu töitä niin niin nykyiseltä työnantajalta kuin Stora Enson Imatran tehtailtakin.

 

Stora Enson consumer Board-divisioonan tehdastoimintojen johtajan Marko Pekkolan mukaan Kotkamillsin palveluksessa oleva henkilöstö siirtyy halutessaan Stora Enson palvelukseen 1. tammikuuta 2019 vanhoina työntekijöinä.

— Kotkassa tuotanto lisääntyy, ja seuraavan kahden vuoden aikana meille tulee eläköitymisiä. Tainionkoskella on todella ammattitaitoinen porukka konetta ajamassa ja myyntiä hoitamassa. Jos he haluavat Kotkaan muuttaa, niin meiltä varmaan löytyy töitä kaikille, lupaa puolestaan Kotkamillsin toimitusjohtaja Markku Hämäläinen.

 

Kotkamillsilla on prosessipuolella Kotkassa työntekijöitä viime vuonna uusitulla kartonkikoneella ja paperikoneella, joka tekee samankaltaista tuotetta kuin Tainionkoskella. Kaikkiaan yhtiön palveluksessa on Kotkassa yli 500 työntekijää.

Vuokralaisen palkkalistoilla on Tainionkoskella tällä hetkellä 35 henkilöä.

Tainionkosken pääluottamusmies Juha Veittikoski sanoo olevansa odottavalla kannalla.

— Virallinen tieto on se, että vuokrasopimus on sanottu irti. Yhteistoimintaneuvottelut alkavat syksyllä, Veittikoski kommentoi tämän hetken tilannetta.

 

Paperikoneen tulevaisuus on tässä vaiheessa arvailujen varassa.

Marko Pekkolan mukaan Stora Enso tarvitsee kapasiteettia tukemaan omaa innovatiivista strategiaansa joko paperikone 7:lle tai kartonkikone 5:lle, hän sanoo. Molemmat koneet ovat Tainionkoskella.

— Muuten suunnitelmia on vielä liian aikaista kommentoida.

PK7 on kapasiteetiltaan Imatran tehtaiden pienin yksikkö. Sen vuosituotanto on 25 000 tonnia. Kartonkikonetta uusittiin kaksi vuotta sitten. Sen kapasiteetti on 250 000 tonnia vuodessa.

 

Kotkamills valmistaa Tainionkoskella laminoitua paperia, jota tarvitaan rakennusteollisuuden materiaalina. Tainionkosken paperia käytetään hartsikäsittelyn jälkeen vesivanerin pinnoitteena. Yhtiöllä on Kotkassa toinen suurempi paperikone laminoidulle paperille.

Toimitusjohtaja Hämäläisen mukaan Kotkan koneen kapasiteetti on täydessä käytössä. Yhtiön ajatuksena on etsiä PK7:n korvaava kone.

Kotkamills on ostanut Tainionkosken tarvitseman sellun Imatran tehtailta. Kotkan tehtaille se saa sellun raaka-aineen omalta sahaltaan ja kierrätyskuidusta.

Paperikone 7

Laminaattipaperitehdas

Kapasiteetti 26 000 tonnia vuodessa

Paperikone valmistettu osittain Tainionkosken vanhan tehtaan paperikone 3:n osista.

 

Kirjoittaja:
Piia Kaskinen, Hannu Ojala