Kaikki munat Sorjosen korissa

Tuotanto. Rikosdraaman kuvausten avulla Lappeenranta opettelee toimintaa tuotantoyhtiöiden kanssa. Muihin yhteistyökuvioihin voi tarttua, mutta niitä tärkeämpää on kaupungin matkailuohjelma kokonaisuutena.

Petteri Värtö

Etelä-Karjala on osa Kaakkoa, muttei sen elokuvakomissiota. Komission toiminta näkyy jo tv:ssä osin Kotkassa kuvattuna Aallonmurtaja-sarjana ja pian teattereissa vuoden katsotuimpana elokuvana, osin Kouvolassa kuvattuna Tuntemattomana.

Edellisessä Tuntematon sotilas -elokuvassa (1985) Lappeenranta toimi Äänislinnana. Sittemmin Etelä-Karjalassa on kuvattu Suomen katsotuimpia dokumenttileffoja (Metsän ja Järven tarinat) ja Lappeenrantaan sijoittuvaa tv-rikosdraamaa Sorjonen.

Onko mietitty tai tehty työtä myös muiden tuotantojen kuin Sorjosen kaupunkiin saamiseksi, Lappeenrannan markkinointi- ja asiakaspalvelupäällikkö Mirka Rahman?

— Sorjonen tuli meille annettuna, siihen on keskitytty ja sitä jatkettu, koska sapluuna on selkeä. Nyt kun olemme harjaantuneet tällaisessa toiminnassa, vastaavia tuotantoja on mahdollista alkaa miettiä myös muiden tuotantoyhtiöiden kanssa.

— Kaakosta oltiin meihinkin yhteydessä: olisivat markkinoineet Lappeenrantaa Kotkan yhteydessä. Emme lähteneet mukaan maksamaan. Toinen kotimainen, Sorjosta pienempi tv-tuotanto on ollut yhteydessä, mutta sen rahoitus ei ole valmis.

Mihin ajatus yhteistyöstä Kaakon hankkeen kanssa kariutui?

— On parempi erottautua omana itsenä. Yksi aiempi tarjous koski Lappeenrantaan ja Porvooseen sijoittuvaa rakkauselokuvaa, jossa ei ollut selvää, mikä paikka milloinkin on kuvissa. Lähtökohta on yhteistyö tuotantojen kanssa, ei maksajan rooli.

Millaista harjaantumista tuotantoyhteistyöhön Sorjonen on tarjonnut?

— Tiedämme, mitä kuvauksissa tapahtuu ja millaisia tiloja tai tekijöitä niihin kannattaa järjestää. Tuotantoyhtiön mukaan kaupungin ja kaupunkilaisten avuliaisuus kahden kauden kuvauksissa on tehnyt työstä esimerkiksi paljon Helsinkiä helpompaa.

Miksi avustaminen ja yhteistyö tuotantoyhtiöiden kanssa kannattaa?

— Iso tuotantotiimi tuo matkailutuloa paikallisille hotelleille ja muille palveluntarjoajille sekä näkyvyyttä paikkakunnalle. Sorjosen kuvauspaikkakierroksilla kävi 350 henkeä, mutta sen valtakunnallinen mediahuomio on tuonut näkyvyyttä kaupungille.

— Tuotantojen houkutteleminen on vain yksi, eikä tärkein asia tekeillä olevassa matkailuohjelmassa, jonka tarkoitus on hyödyttää monipuolisesti Lappeenrannan matkailu- ja tapahtumapalveluja.

Kirjoittaja:
Petteri Värtö