Ufo-kahvilalle löytyisi taas ostaja

Luumäki. Klassikoksi muodostuneen Venturo-rakennuksen tarkkaa arvoa on liki mahdoton määritellä.

Helena Korpela

Etelä-Saimaa sai puhelun yllättävältä taholta. Puhelimen päässä oli Turkka Koivisto Tampereelta. Hänellä on yksi kysymys: keneltä Ufo-kahvilan voi oikein ostaa?

Ufo-kahvila on Luumäen Jurvalassa sijaitseva Venturo-rakennus. 1970-luvulla siinä toimi kahvila, ja se nimettiin Ufoksi. Nyt tamperelainen Koivisto on päättänyt saada sen omakseen. Miksi ihmeessä?

-Venturossa on pala oikeaa 70-lukua. Se on yhtä aikaa mauton ja aivan upea, kertoo Koivisto.

Aivan pelkäksi koristeeksi mies ei kuitenkaan ole rakennusta hankkimassa. Hänellä on Retroverkkari-niminen yritys, joka valmistaa retrohenkisiä vaatteita. Koivisto haaveilee saavansa Venturosta myyntipaikan tuotteilleen.

-Venturo olisi ylivoimaisesti upein paikka, mistä näitä vaatteita voisi myydä.

Venturo on arkkitehti Matti Suurosen vuonna 1971 suunnittelema muovirakennus. Alkuperäisiä Venturoita valmistettiin Suomessa 19 kappaletta. Koivisto haluaisi kuljettaa rakennuksen Tampereelle.

-Uskon, että sitä tultaisiin katsomaan kauempaakin.

Koivisto tosin kertoo, ettei ole vielä neuvotellut asiasta kenenkään kanssa. Hän kertoo kuulleensa huhuja, että rakennuksen hintapyyntö olisi jopa 80 000 euroa.

-Tuollaiset summat ylittävät budjettini. Arvioisin, että rakennuksesta voisi maksaa noin 20 000 euroa.

Mutta minkä arvoinen Luumäen Venturo todella on? Hinnan arvioiminen osoittautuu hankalaksi. Luumäen Venturo on ”oman aikakautensa ytimessä”, toteavat asiantuntijat. Hinta-arviota siitä ei kuitenkaan haluta tehdä. Arkkitehtuurimuseon tutkija Petteri Kummala arvelee, että parhaiten sen hinnan voisi arvioida erikoisiin rakennuksiin erikoistunut kiinteistönvälitystoimisto.

Lopulta puhelimen päähän löytyy historioitsija Marko Home. Hän on omistautunut Matti Suurosen Futuro-rakennusten tutkimukselle, ja pitää Venturoita vain asian sivujuonteena.

Futuroista kirjoitettu kirja vie miestä edelleen eri puolille maailmaa luennoimaan rakennuksesta. 1990-luvun lopussa aiheesta kuvattu dokumentti toi hänet Luumäelle tutustumaan entiseen Ufo-kahvilaan.

-Toivoisin, että joku kunnostaisi rakennuksen. Se on ollut vuosikymmenet tyhjillään, mutta sitä ei ole myöskään pilattu.

Hän kertoo, että avaruusalusta muistuttavista Futuroista maksetaan maailmalla 50 000-300 000 euron hintoja. Venturoiden hintaa on kuitenkin vaikeampi arvioida, sillä niitä on myynnissä vähemmän, eikä niiden ulkonäkö ole yhtä kiinnostava.

-Olen kuullut, että Luumäen Venturoa on moni halunnut ostaa, mutta hintapyyntö on ollut liian kova.

Luumäen Ufo-kahvila on yksityisillä mailla. Tontin omistavat Vesa Jyrkinen ja Aino Rantatalo. Jyrkinen osti rakennuksen 1980-luvulla, ja kahvila on ollut tyhjillään siitä lähtien. Luumäen kunnan rakennustarkastaja Antti Tuuva kertoo, että ufo-kahvilasta tulee ostokyselyjä vuosittain.

-Yksityishenkilön omistama on yksityishenkilön omistama. Periaatteessa asemakaavan muutoksen yhteydessä voidaan tehdä suojelupäätös, mutta tällaista ei ole vireillä.

Jyrkinen kommentoi vuonna 2015 Etelä-Saimaalle, ettei jouda syventymään kahvilaan. Häntä ei tavoitettu kommentoimaan tätä uutista.

Kirjoittaja:
Helena Korpela