IB-lukion tulevaisuus turvattiin

Koulutus. Päätös vahvistaa nykykäytännön lainmukaiseksi. Valtionapuja peritään takaisin ainakin 183 000 euroa.Koulutus | Päätös vahvistaa nykykäytännön lainmukaiseksi. Valtionapuja peritään takaisin ainakin 183 000 euroa.

Henri Pitkänen

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Etelä-Karjalan IB-lukiolle järjestämisluvan myös Lappeenrantaan. Lupa astuu voimaan ensi vuoden elokuun alussa.

Imatra on jatkossakin koulutuksen järjestäjä, mutta Lappeenrannassa lyseon lukio vastaa lähi- ja etäopetuksesta. IB-lukion lupa takaa opetuksen yhteensä 90 lukiolaiselle.

Järjestämislupaa lukion toiminnalle haettiin tälle vuodelle sekä Imatralle että Lappeenrantaan, mutta lupa myönnettiin vain Imatran yhteislukiolle. Opetusta on järjestetty silti normaaliin tapaan tänä syksynä myös Lappeenrannassa.

 

Päätös otettiin ilolla vastaan lyseon lukiossa. Uutinen oli toivottu ja juuri sellainen, mitä Imatra ja Lappeenranta hakivat.

— Tämä vahvistaa nykykäytännön lainmukaiseksi. Meillä on koulutuksen järjestäjinä käsitys, miten opetusta pitää antaa. Nyt jatkamme yhteistyössä Imatran kanssa kehitystyötä ja viemme koulutusta eteenpäin, rehtori Mika Luukkonen sanoo.

Luukkosen mukaan englanninkielisen IB-lukion tarjoamia mahdollisuuksia ei ole pystytty markkinoimaan viime aikoina, kun tulevaisuus on näyttänyt epävarmalta. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen Karvin mukaan sekä Imatralla että Lappeenrannassa on hyvät edellytykset opetuksen antamiseen.

— Myönteiset palautteet tietysti lämmittävät. Tämä on koko maakunnan kannalta hyvä ratkaisu, että meillä on kansainvälistä koulutusta jatkossakin.

 

Ministeriö on penännyt IB-lukion taloudesta yhteistuumin vastaavilta kaupungeilta takautuvasti 183 000 euroa valtionapujen takaisinperintänä. Perintä kohdistuu vuosiin 2011—2016. Opetus- ja kulttuuriministeriön aiemmissa vaateissa takaisin perittävä summa oli kymmenkertainen, mutta summaa on kohtuullistettu.

Takaisin perittävä rahamäärä perustuu erotukseen, joka syntyy, kun erikoislukion oppilaskohtaisesta vuosittaisesta valtionavusta vähennetään tavallisen lukio-opetuksen kuntakohtainen valtionapu.

Imatra ja Lappeenranta joutuvat kaivamaan kuvetta, mutta lopullinen rahamäärä on vielä avoin.

— Menneeseen liittyvä rahasumma on sovittu, mutta kuluva lukuvuosi on kysymysmerkki. Rahoitusasioita selvitetään lähiaikoina ministeriön kanssa, mutta aivan tarkkaa kuvaa meilläkään ei vielä tästä lukuvuodesta ole, hyvinvointijohtaja Hanna-Kaisa Ellonen toteaa.

Imatrallakin ministeriön päätöstä kiitellään.

— Tämä oli iso työvoitto koko maakunnalle. Nyt opiskelijoiden ei tarvitse enää pohtia, uskaltaako IB-koulutukseen hakeutua Lappeenrannassa, ja voimme keskittyä paremmin toiminnan kehittämiseen.

IB-lukion opetusta on järjestetty vuodesta 2003 alkaen sekä Imatralla että Lappeenrannassa.

 

Kirjoittaja:
Henri Pitkänen