Categories
Artikkelit

Lappeen Riento kilpasuunnistuksen edelläkävijäksi

SUUNNISTUS. Lappeen Riento alkaa kehittää kilpasuunnistustoimintaansa entistä tavoitteellisemmaksi. Kehitysohjelma veti heti viisi vahvistusta mukaan.

Anssi Silvennoinen

Lappeen Riento alkaa kehittää itseään Etelä-Karjalan tavoitteellisen kilpasuunnistuksen veturiksi. Ajatus kilpasuunnistuksen elvyttämisestä uuteen kukoistukseen on muhinut rientolaisten parissa jo pitkään.

Idea muuttui konkretiaksi kesällä, kun Ville Saikko ja Matti Maajärvi löivät päänsä yhteen ja ryhtyivät toimeen.

-Päätimme, että nyt on pakko tehdä jotain, jos haluamme että täällä tulee tapahtumaan suunnistuksessa jotain jatkossakin, Saikko toteaa.

Saikko korostaa, että edustustoiminnan pontevoittamisen on tarkoitus hyödyntää muitakin Etelä-Karjalan suunnistusseuroja kuin vain Rientoa.

-On koko alueellemme erittäin iso juttu, että saamme tänne yhden selkeästi kilpasuunnistustähtäimellä toimivan suunnistusseuran. Se varmasti motivoi nuorempia harrastajia ja muidenkin seurojen urheilijoita kehittymään suunnistuksen parissa.

Ensimmäiset näkyvät osat uudistumisesta ovat seurasiirrot: Laura Lakanen palaa Rientoon kymmenen vuoden tauon jälkeen SK Pohjantähdestä, Jonne Lakanen saapuu Vaajakosken Terästä, Janne Kuningas Luumäen Rastista sekä nuoret Miika Husu ja Aapo Tonder SK Vuoksesta.

-Pääpointti oli, että mukaan pitää saada motivoituneita ja innokkaasti suunnistukseen suhtautuvia henkilöitä, jotka sopivat toimintaamme. Myös se oli tärkeää, että mukana olisi myös vähän nuorempaa porukkaa, Saikko kertoo.

Lakasten suunnistusperhe lappeenrantalaistui pari vuotta sitten. Kuningas on rientolaisten pitkäaikainen kilpakumppani, jota on kyselty lappeenrantalaisseuraan ennenkin.

Saikon mukaan alkuperäinen tavoite oli saada kasaan joukkue, joka voi yltää Jukolan viestissä ja Tiomilassa sadan parhaan joukkoon. Siihen Riento myös ensi kaudella tähtää.

-Tämän prosessin alku onnistui pikkuisen ajateltua paremmin, joten voimme vähän nostaa tavoitteitakin. Voisi puhua, että viiden vuoden kuluessa voisimme olla näissä viesteissä viidenkympin joukossa.

Riennon projektin taustavoimia ovat Saikon ja Maajärven lisäksi Simo Mertanen ja Juha Heimala. Mukana on myös Lappee-Jukolan tamperelaisen Kooveen joukkueessa voittanut Jani Myllärinen, joka on lupautunut auttamaan kasvattajaseuraansa sen minkä vain muilta kiireiltään ehtii.

Tähtihankinta Jonne Lakanen on moninkertainen Suomen mestari ja arvokisakävijä, jolta Saikko uskoo löytyvän paljon vinkkejä nuorille suunnistajille. Lakanen auttoi Vaajakosken Terän tänä vuonna Joensuu-Jukolassa 15:nneksi.

-Tavoitteemme ei välttämättä ollut saada Jonnea tähän mukaan. Kysyimme silti asiasta ja selvisi, että tämä sopi hänen elämäntilanteeseensa. Hän on mukava lisä toimintaamme.

Uuden porukan ensimmäinen varsinainen viikonloppuleiri on kahden viikon kuluttua Taipalsaaren Harjulassa, jossa ohjelmassa on muun muassa useita suunnistusharjoituksia ja Jani Myllärisen tarjoama teoriapaketti.

-Tästä touhusta on hyvä fiilis. Toimintamme kehittyy varmasti lähivuosien sisällä.

Kirjoittaja:
Anssi Silvennoinen