Kaija Lankia
Kuksit kuksit kauvan kuksit Saimar reisille ruikit voa. Näin rallatteli muunnosta Kukkuu kukkuu kaukana kukkuu -kansanlaulusta lemiläinen murteen taitaja murresanastaja Veikko Ruoppilalle 1930-luvulla. Ruoppilan sanoista kaksi viikkoa sitten julkaistu Lemin murteen sanakirja valaisee tuon ajan elämää ja kielenkäyttöä myös sukupuolielämän ja -elinten osalta.
Alapään sanasto on rikasta, synonyymejä on sekä elimille että tekemiselle. Niitäkin rikkaampaa ovat haastateltavien puhe josta sanastaja on sanojen murremuodot pominut.
Naida-sanan kaksoismerkitys puolison ottamista ja sukupuoliyhteyttä tarkoittavana sanana on ollut käytössä jo tuolloin: Mihis sitä teije Hiltoa naijoa? — Sinnehä sitä naijoa mihi muitakii.
Yhdynnälle löytyy sanakirjasta sellainenkin sympaattinen synonyymi kuin kekittää. Ja se onkin ollut menoa eikä meinaamista: Käi akkoease kekittämeä siel leäväl luhil (=navetanvintillä, mutta välikatto putosikin:) Ei kestänt miehe polkia ensikeä.
Nussia-sanakin oli lemiläisille tuttu jo tuolloin: Kuuluu pientä sirinää, ninku muuraiset nussis.
Sen sijaan naiminen substantiivina oli ihan jotain muuta: sokerin avulla imellettyä puolukkakiisseliä: Tehkeäps naimista!
Siittimen eri synonyymejakin Ruoppila kokosi runsaasti: kyrpä, heppi, jura, kiku, kulli, muna, munakellosimet, nokeli.
Työkalujensa hukkaajalle sanottiin: Joka kyrpäse kyleä heitteä (=jättää) sohikuo sormilloa.
Loitsija loihe lausumaan: Peästäk kyrpä kytkyvestä, kanav varpa kahlehista, laskek kullit kulkemaha, herram pallit heilumaha.
Kun mies oli hakannut kirveellä havuja rikkinäisissä housuissa, vaimo huomautti asiasta: Et seä korjoam munias jos lyöt vaik kirviel poikki.
Jura on hevosen penis, nokeli tai kiku pienen pojan elin.
Munakellosimilla tarkoitettiin kivespusseja.
Kun Lemin murresanakirjasta on ilmestynyt vasta ensimmäinen osa, sanat a—n, naisen alapää jää vielä verhon peittoon. Mutta alkupään aakkoset kertovat paristakin arveluttavasta perinteestä:
Haaristelu on jalat harallaan kulkemista. Esimerkkilause kertoo, kuinka yöjalassa liikkuneet pojat maksoivat kalavelkoja nukkuvalle tytölle tervaamalla hänen jalkovälinsä: Mäniit ja ottiit tervasuti ja paiskasiit hoaroi – – siit se tyttö ol koko päivä hoaristelt.
Keripukki ei 1930-luvun Lemillä tarkoittanut puutostautia, vaan ihan jotain muuta. Nuorten ja lasten leikissä tytöstä tehtiin ”keripukki” nostamalla helmat korviin ja sitomalla ne pään yläpuolelta yhteen: Suur poikasakki niin ottiit tytö ja tekiit kerpuki, paniit piimeä viel siseä emättimeen.
Tutkijalle joka sana on arvokas
Lemin murresanakirjan toimittanut Mirja Heininen osaa odottaa, että alapään ja sukupuoliemän sanoista sanakirjassa voi tulla sanomista.
— Joku murresanakirjan lukija on voinut ajatella, että karkeita ilmaisuja ei olisi saanut mukaan ottaa. Kielitieteilijän asia ole kuitenkaan valikoida sanoja.
Karkeudet ovat kielen aineksia siinä kuin muutkin sanat. Alapään sanasto on kielitieteellisesti arvokasta.
—Vittu, pillu ja kyrpä ovat ikivanhaa suomea, perua suomalais-ugrilaiselta ajalta.
V-sanan kurssi on yhä korkealla, mutta haarojen tervaus ja keripukki-leikit ovat jo mennyttä aikaa — onneksi.
— Ruumiillinen koskemattomuus taisi silloin olla tuntematon käsite, toteaa Heininen.
Karkeuksien muistiin merkitseminen on todiste siitä, että murteen kerääjällä Veikko Ruoppilalla oli läheinen luottamussuhde lemiläisiin.
— Haastateltavat ovat uskaltaneet puhua hänelle kuin kenelle tahansa tuttavalleen, Heininen sanoo.
Hän itse kokosi nuorena opiskelijana siirtokarjalaisten murretta. Rumia sanoja heidänkin puheessaan vilahteli.
— Jotkut kokeilivat, saisivatko minut punastumaan. Olin kuitenkin jo itseni kovettanut sitä vastaan.
Murresanakirjan lukijankaan ei tarvitse punastella. Ensimmäisessä osassa on noin 18 000 hakusanaa selityksineen. Rumia sanojen osuus niistä on promille tai kaksi.