Categories
Artikkelit

Paikka tukemisen osoitukselle

Yhdistys. Kulttuuritila Nuijamies jalkautuu joulutorille ja etsii sekä jäseniä että mesenaatteja. Keräysten sujuminen on yhdistykselle viesti toiminnan tarpeellisuudesta.

Petteri Värtö

Pormestarin-korttelin uuden asemakaavan valmistumisen venähtäminen ei ole kangistanut Kulttuuritila Nuijamies -yhdistyksen jäseniä. Tammikuun tapahtuman ohjelma on valmis, samoin speksit joulutorilla alkavalle jäsen- ja rahankeräykselle.

— Kaavan odotuksen ei ole annettu haitata toimintaa, hallituksen jäsen ja tapahtumatuottaja Hanna Airikka sanoo.

Yhdistys pitää 7.—15.12. majaa Marian aukion joulutorilla, lanseeraa Mesenaatti-kampanjan ja myy tukituotteita mökistään.

Asemakaavan viivästyminen hankaloittaa silti yhdistyksen kivijalkojen junttaamista.

— Alunperin tässä kohtaa piti olla valmis kaava. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, joten vielä on epävarmaa, mitä voimme tehdä, puheenjohtaja Ossi Välimäki kertoo.

Epävarmuus ja viive haittaavat rahoitussuunnitelmiakin. Mesenaatti-kampanjan ohella on tarkoitus hakea muita apurahoja, ja joulutori sekä tammikuinen tapahtuma ovat osa varainhankintaa. Ne näyttävät suuntaa kulttuurikeskuksen syntymiselle.

— Tammikuun tapahtuma kertoo, onko kaupunkilaisilla tahtoa vaikuttaa asiaamme, Välimäki sanoo.

Yhdistys on rekisteröity lokakuun puolivälissä. Jäseniä on hankittu lähinnä Facebook-markkinoinnilla, alkuviikosta luku liikkui viisissäkymmenissä.

Nuijamiehen kiinteistön omistaa Etelä-Karjalan osuuspankki. Sen kanssa on viikon mittainen vuokrasopimus tapahtumasta viikolla 4. Tapahtumakohtainen vuokra on käytössä muissakin mahdollisissa tapahtumissa ennen asioiden varmistumista.

Kaksipäiväinen Ensimmäinen sytyttää valot -tapahtuma palauttaa elämän elokuvateatteri Nuijamiehen tiloihin ja tontille 26.—27 tammikuuta. Sisätiloissa ohjelmaa on sekä teatteriaulassa että -salissa, ja aulan tapahtumiin on ilmainen sisäänpääsy.

Elokuvaketju Finnkino tyhjensi Nuijamiehen teatterisalin kaikesta irtaimistosta. Teatterin entiset penkit lähtivät purkamisen mukana kaatopaikalle. Tapahtumaa varten saliin rakentuu tilapäinen katsomo toisiinsa ja lattiaan kiinnitettävistä penkeistä.

— Istumakatsomo tulee salin alaosaan, ylhäällä porrastus on sen verran jyrkkä, että askelmillakin voi istua, Airikka arvelee.

Tapahtuman ohjelmisto on musiikkipainotteinen, joten konserttiyleisö ei hänen mukaansa välttämättä istuskele aloillaan.

Musiikin, teatterin ja nukketeatterin ohella tukitapahtumassa on tarjolla elokuviakin. Niitä näyttää parikkalalainen Kino Pattery, joka tuli lappeenrantalaiselle leffayleisölle tutuksi syksyllä, kun esitti kahta Nordiskin levittämää elokuvaa kaupungissa.

Kirjoittaja:
Petteri Värtö