PETTERI VÄRTÖ
LAPPEENRANTA. Lappeenranta ympäristöineen on liian pieni elättämään monisalista elokuvateatteria. Elokuvayrittäjien mukaan elokuvasalien ihannemäärä Lappeenrannan kokoisessa kaupungissa voisi olla kolme, kaikki sen yli on liikaa nykyiselle väestöpohjalle. Teatterihistoria taas tukee nykyistä kahden salin mallia.
Lappeenrannassa oli viisi elokuvasalia lokakuuhun 2001, jolloin kolmisalinen Adams-teatteri suljettiin. Sulkemisvuonna kaupungin viidessä elokuvasalissa oli kävijöitä 84 000, joista Adamsissa elokuvia katsoi vain 12 000 henkeä. Seuraavana vuonna jäljelle jääneissä Kino-Aulassa ja Nuijamiehessä oli kävijöitä yli 93 000.
Lappeenrannan ohella elokuvateatterikokemus on Etelä-Karjalassa mahdollista Imatralla. Valon kaupungin kokemukset salimäärästä osoittavat samaan suuntaan kuin Lappeenrannassa. Imatrankosken elokuvasalien lakkauttaminen ja toiminnan keskittäminen Vuoksenniskan Bio Vuokseen paransi kannattavuutta tuntuvasti.
TEATTERIKÄVIJÖIDEN määrä riippuu salien määrän ohella hyvin vähän tarjolla olevien ensi-iltaelokuvien määrästä. Lappeenrannassa kaksi kuluvan vuosituhannen huonointa vuotta ovat olleet 2004 ja 2005. Molempina vuosina ensi-iltoja on ollut suunnilleen 110. Suomeen tuodaan vuosittain noin 180 elokuvaa.
Katsojat arvostavat määrän sijasta kiinnostavuutta. Lappeenrannassa 1015 katsotuinta elokuvaa kerää pääosan kävijöistä. Tilanne on sama valtakunnallisesti. Kymmentä teatterikompleksia ylläpitävän Finnkino Oy:n 20 katsotuinta elokuvaa vie yli 50 prosenttia kaikista kävijöistä. Pienten yleisöjen elokuvia silti tarvitaan.
Marginaalielokuvien yleisö jää tavallisesti muutamaan kymmeneen pienellä paikkakunnalla. Tämä yleisö on yleensä elokuvien aktiiviharrastajia, joiden kiinnostusta yrittäjän kannattaa vaalia, koska niin sanottu suuri yeisö eksyy teatteriin vain harvoin. Pienillä elokuvilla on tulevan kannalta myös tärkeä koulutuksellinen tehtävä.
ISO TEATTERISALI merkitsee suuren yleisön mahdollisuutta. Suuri yleisö taas merkitsee suurempia lipputuloja. Niistä pitävät teatteriyrittäjät, mutta erityisesti elokuvien levitysyhtiöt. Levittäjän elokuvasta perimä vuokra perustuu lipputuloihin ja on prosentuaalisesti sitä suurempi, mitä kiinnostavampi on elokuva.
Kotimainen elokuva on kurssiltaan kovin. Sen vuokra ensimmäiseltä ja mahdollisesti myös toiselta esitysviikolta on 60 prosenttia lipputuloista. Tästä vuokraosuus laskee jokaisen esitysviikon jälkeen, tavallisesti viisi prosenttia kerrallaan. Osuuden määrää levittäjä, teatteriyrittäjän vaikutusmahdollisuus vuokraan on olematon.
Iso elokuvasali kannattaa pientä salia paremmin. Pienellä paikkakunnalla isolla salilla paikkakunta saadaan nopeasti tyhjennettyä kulloisestakin elokuvasta kiinnostuneista katsojista. Tulos elokuvasta saadaan nopeasti ja elokuvien kierto paikkakunnalla vauhdittuu. Tässä voittavat sekä katsoja, levittäjä että yrittäjä.
TEATTERIYRITTÄMINEN on harvoin kullan louhimista. Myös Finnkinon kaltainen iso yritys joutuu miettimään, minne toimintakonseptinsa rakentaa. Tällä hetkellä pienin Finnkino-paikkakunta on Lappeenrannan kokoinen Rovaniemi, jossa on myös kaksi elokuvasalia ja jota yhtiö pitää jo liian pienenä omalle konseptilleen.
Lappeenranta on elokuvateatteriyrittäjien mielestä monisaliteatterin ohella myös liian pieni paikkakunta useammalle kuin yhdelle yrittäjälle. Kahdelle saman alan yrittäjälle ei riitä markkinoita, koska kaupunkiin tulevat elokuvat on jaettava. Yrittäjille kävisi kuin huonekalu- ja tekniikkamyymälöille piakkoin Myllymäessä.
l l l
Tekstiä varten on jututettu joukko suomalaisia elokuvateatteriyrittäjiä.