Ilmanlaatu oli viime vuonna enimmäkseen hyvää Etelä-Karjalassa

Lappeenrannan keskustassa ilmanlaatu oli muita mittauspaikkoja useammin tyydyttävää, välttävää tai huonoa.

JOHANNA LUUKKO

Etelä-Karjalan ilmanlaatu oli ilmanlaatuindeksillä mitattuna viime vuonna

enimmäkseen hyvää. Ilmanlaadultaan tyydyttäviä, välttäviä ja huonoja päiviä

oli eniten Lappeenrannan keskustassa.

Ilmanlaadun seuranta perustuu mittauksiin 23 mittauspisteessä Imatralla,

Joutsenossa, Lappeenrannassa ja Svetogorskissa.

Ilmanlaatu maakunnassa on viime vuoden mittausten perusteella huomattavasti

parempi kuin 1990-luvun alussa. Teollisuuden tekemät tehdas- ja

prosessiuudistukset ovat selvästi parantaneet tehtaiden lähialueiden

ilmanlaatua.

Huonoimmillaan

keväällä

Indeksillä arvioituna ilmanlaatu oli huonoimmillaan keväällä. Ajoittain

ilmanlaatua heikensi sellutehtaiden hajurikkiyhdistepitoisuuksien kasvu.

Elo-syyskuun vaihteessa Venäjän metsäpalot kohottivat hengitettävien

hiukkasten pitoisuuksia Etelä-Karjalassa. Ohjearvo ylittyi Lappeenrannan

keskustassa kahtena kuukautena, Imatran Mansikkalassa ja Joutsenon

keskustassa yhtenä kuukautena ja Svetogorskin mittausasemalla viitenä

kuukautena. Hengitettäville hiukkasille annettu raja-arvo ei kuitenkaan

ylittynyt Suomen puoleisilla mittauspisteillä viime vuonna.

Rikkilaskeuman

tavoitetaso ylittyy

Kokonaisleijumapitoisuudet olivat suurimmillaan keväällä.

Kokonaisleijumalle annettu vuorokausiohjearvo ylittyi Lappeenrannan

keskustan ja Ihalaisen sekä Imatrankosken mittauspisteissä.

Lappeenrannan keskustassa ja Imatrankoskella pitoisuuksia nosti liikenteen

nostattama pöly. Ihalaisessa korkeat pitoisuudet aiheuttaa lähistöllä

toimiva mineraalilouhimo- ja -jalostamo.

Rikkilaskeuma on pienentynyt Etelä-Karjalassa vuosi vuodelta, mutta

laskeuman tavoitetaso ylittyy edelleen. Viime vuonna rikkilaskeumalle

annettu tavoitetaso ylittyi kaikissa Etelä-Karjalan laskeuman

määrityspisteissä.

Rikkilaskeumataso maakunnassa on kuitenkin huomattavasti pienempi kuin

1990-luvun alussa. Laskeuman suuruuteen vaikuttaa paikallisen teollisuuden

lisäksi myös kauempaa tuleva kaukokulkeuma.

Hajurikkiyhdisteet

haittasivat hieman

Hajurikkiyhdisteiden pitoisuudet nousevat ajoittain viihtyisyyttä

alentavalle tasolle. Suurimmat hajurikkiyhdisteiden pitoisuudet mitattiin

Venäjän Svetogorskissa, jossa ohjearvo ylittyi yhdeksänä kuukautena.

Yhdisteille annettu ohjearvo ei ylittynyt Suomen puoleisissa

mittauspisteissä vuonna 2002. Teollisuuslaitoksia lähellä olevilla

asutusalueilla mitattiin kuitenkin ajoittain korkeitakin

hajurikkipitoisuuksia, jotka selvästi vähensivät viihtyvyyttä.

Rikkidioksidipitoisuudet olivat viime vuonna suurempia kuin edellisenä

vuonna, mutta kuitenkin varsin alhaisia. Pitoisuudet alittavat selkeästi

rikkidioksidille annetut ohje- ja raja-arvot.

Typpidioksidille annettuja ohjearvoja ei ylitetty yhdelläkään verkon

mittausasemalla. Typenoksidien pitoisuudet olivat suurimmillaan

Lappeenrannan keskustassa, Lauritsalassa ja Imatran Mansikkalassa, jossa

liikenteen pakokaasut aiheuttavat pitoisuuksien kohoamista varsinkin aamu-

ja iltaliikennehuippujen aikaan.

Kirjoittaja:
Johanna Luukko