Marssijoiden rivit harvenevat Imatralla

Demarien vappuilon pelasti forssalainen Turkka Mali, joka ei tahtonut Lipposeksi tulla.

TENHO TIILIKAINEN

SDP:n vappurieha Koskenpartaalla oli erinomaisen hyvin ajoitettu. Puheet

saatiin pidettyä, tanssit tanssittua ja laulut laulettua hyvän sään aikana

ennen vesisadetta.

Kovin totuttu määrä värjötteli vapun kevätkoleassa säässä Koskenpartaalla,

pikaisen arvion mukaan noin tuhatkunta vapun juhlijaa oli paikalla.

Totuttu oli myös kaiku marssiaskelten, hiipuva. Marssijoiden rivistössä

olivat enemmistönä lipunkantajat ja soittokunnan edustajat. Kaukana

menneisyydessä, parin vuosikymmenen takana, ovat ajat, jolloin Imatrallakin

marssittiin kahdessa kulkueessa ja satamääräisinä.

Kulkueen kärjessä marssi SDP:n Imatran kunnallisjärjestön puheenjohtaja

Heikki Tanninen, hänen perässään sulassa sovussa Imatran

Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Pekka Ruotsalainen ja Vuoksenniskan

työväenyhdistyksen puheenjohtaja Pentti Komi sekä kansanedustajat Anneli

Kiljunen ja Sinikka Hurskainen sekä sosiaali- ja terveysministeri Sinikka

Mönkäre.

Imatran työväenyhdistyksen puheenjohtaja Heikki Luukkanen oli tällä kertaa

marssijoiden takarivistöissä.

-·Jonkunhan se pitää viimeisenäkin marssia, Luukkanen totesi.

Hän tunnusti, että vappumarsseista on paras puhti poissa. Marssijoiden väki

vähenee ja ikä kasvaa.

-·Mikähän mahtaa olla näiden tapahtumien tulevaisuus. Itse edustan

marssijoissa nuorisoa, vaikka ikää on lähempi kuusi- kuin viisikymmentä,

Luukkanen totesi ironisesti.

Demarien vapputapahtuman pelastajaksi voi huoletta nostaa vierailevan

tähden, Forssan lahjan Suomen trubaduureille, Turkka Malin. Mali jaksoi

viihdyttää yleisöä pikkutuhmilla jutuillaan ja ajankohtaisilla lauluillaan.

Mali kieltäytyi olemasta Forssan tunnetuin nähtävyys, koska niitä on hänen

mukaansa kaksi ja molemmat ovat Sirkka-Liisa Anttilalla.

-·En tahdo Lipposeksi tulla, paljon hauskempaa on mulla. En tahdo olla

poliitikko, niin kuin Alatalon Mikko, Mali riimitteli uusimmassa laulussaan.

TENHO TIILIKAINEN

Kuvateksti

Mali nauratti. Turkka Malin jutut ja laulut naurattivat Juha Laisaarta,

Sinikka Mönkärettä sekä vähän matkan päässä olleita Sinikka Hurskaista ja

Sakari Lehmuskalliota.

Kirjoittaja:
Tenho Tiilikainen