Rautjärven tuotekilpailussa etsittiin olennaisinta kunnasta

Öljytuikku ja -pullo ovat kuin kohoja, jotka kestävät Rautjärven tavoin pinnalla.

PÄIVI VENTO

Rautjärven kunnan viralliset edustajat ovat kyllästyneet viemään

onnitteluina tai tuliaisina pellavapyyhkeitä. Uutta rautjärveläistä

tuotetta etsittiin ideakilpailun avulla. Se onnistui hyvin, sillä kunnan

edustajat saavat kolme uutta viemistä. Toivomus esitettiin, että tuotteita

tulisi myös myyntiin.

Voittajaksi suoriutui Helsingissä opiskeleva, joutsenolainen Sanna Palmu.

Toiseksi tuli syntyjään simpeleläinen Tiina Neuvonen Ruokolahdelta.

Molemmat opiskelevat käsi- ja taideteollisuutta. Kolmanneksi tuotteeksi

valittiin rautjärveläisen Kirsti Rajakallion työ.

Kaikkiaan kisaan osallistui 38 tekijää ympäri Suomen. Raadin jäsen,

kunnanhallituksen puheenjohtaja Markku Jäppinen kiitteli sitä, että

osallistujat olivat lähteneet liikkeelle laidastaan etsimällä olennaista

kunnasta. Monissa töissä kuvattiin järviä, metsiä tai Simpeleen siika oli

tavalla ja toisella mukana.

Raadin jäsen, Asta Mikonsaari Etelä-Karjalan käsi- ja taideteollisesta

yhdistyksestä kertoi, että tällä hetkellä ihmiset haluavat ostaa

paikallisia ja alueesta kertovia käsitöitä. Mikonsaari sanoi, että

tällaisten tuotekilpailujen kautta ei oikeastaan koskaan tule ihan

sellaisenaan markkinoille kelpaavia tuotteita. Aina on löytyy jotain pientä

hiomista. Tässä tapauksessa kaikilta kolmelta tuotteelta puuttui pakkaus,

jonka suunnittelussa paikallinen käsityökeskus avustaa.

-·Sieltä saa apua myös tuotteiden lopullista hiontaa varten, Mikonsaari lupasi.

Kolmen voittaneen työn innoittajana on toiminut kunnan lukuisat järvet.

Sanna Palmun työ on öljytuikku ja -pullo, jotka on valmistettu punasavesta.

Niiden muoto on pyöreä, kohomainen.

-·Koho kestää pinnalla niin kuin Rautjärvikin, Palmu totesi.

Järvi esillä

kaikissa

Tiina Neuvosen kaksiosaisesta työstä kunta kiinnostui toisesta eli

pöytäliinasta. Sen sävyt ovat vihreää ja sinistä.

-·Kuvaavat kunnan metsiä ja järviä, kauniin kudonnaisen tehnyt Neuvonen

kuvaili.

Kirsti Rajakallion keraaminen maljakkosarja on saanut seurakseen vielä

tuikun. Värit ovat samat kuin Rautjärven vaakunassa. Simpeleen siiat uivat

kuviossa.

-·Pöytäliinan kanssa sopii hyvin niin punasavesta tehty tuikku ja pullo

kuin myös sinisävyiset tuikku ja maljakot, raatilaiset kiittelivät.

Kunta otti voittajilta sitoumuksen, jotta he toimittavat tuotteitaan

kunnalle kymmenen kappaletta.

-·Tilataan lisää, kun loppuvat. Toivottavasti teillä on sitten valmiuksia

valmistaa tuotteita, sivistystoimenjohtaja Eila Toppinen sanoi. Tekijät

saavat itse päättää, minne he toimittavat tuotteita myyntiin, jos toimittavat.

Kunniamaininnalla tuotekisassa muistettiin Katja Vanhataloa.

PÄIVI VENTO

Kuvatekstit

Alan ihmisiä. Voitto ei mennyt harrastajille vaan ammattilaiselle ja alan

opiskelijoille. Voittaja Sanna Palmu (oik), toiseksi kutonut Tiina Neuvonen

ja kolmanneksi muotoillut Kirsti Rajakallio.

Viimeistelyjä vailla valmiit. Punasavesta tehdyt öljytuikku ja -pullo pitää

lasittaa sekä pohtia vielä paloturvallisuuskysymyksiä.

Siiat ylälaitaan. Kirsti Rajakallio on maalannut siiat alalaitaan. Raati

haluaisi ne ylälaitaan. Yksi maljakko on ylösalaisin, jotta kalat näkyisivät.

Kirjoittaja:
Päivi Vento