Kunnanjohtaja Sisko Rönkä kertoi eilen ilmoitusluontoisena asiana
kunnanvaltuuston kokouksen lopussa, että keskustelussa kuntien välisestä
yhteistyöstä ovat Saaren ja Uukuniemen kunnat jääneet neuvottelupöytään
kahdestaan. Saari ja Uukuniemi jatkavat neuvotteluja laaja-alaisesta, jopa
hallinnon yhdistämiseen tähtäävästä kuntayhteistyöstä.
Ison luokan ilmoitusasia mahtui kokonaisuudessaan näihin pariin riviin.
Valtuuston puheenjohtaja Veijo Valtonen (kesk.) totesi vain, että joitakin
muita kuntia oli aluksi mukana. Sen enempää ei Uukuniemellä asiasta
hiiskuttu. Todennäköisesti Saaren kunnanvaltuuston kokouksessa tänä iltana
kerrotaan lisää.
Kumppanien tarpeesta oli puhe pitkin iltaa. Aiheeseen päästiin, kun oli
hyväksyttävä viime vuoden alijäämäinen tilinpäätös. Tarkastuslautakunta oli
omassa arviossaan tehnyt sen huomion, että Uukuniemi on kriisikunta.
Lautakunnan puheenjohtaja Jari Tuominen (kesk.) luki havainnot ja uskoi
toisen miinusmerkkisen vuoden olevan meneillään. -·Yrityspuolella on
mahdollista hakea konkurssia ja realisoida pesä. Kunnassa se ei käy.
Olisiko nyt lähetettävä parhaat miehet kosioretkelle tiedustelemaan,
huoliiko joku Uukuniemen kuntaa kumppanikseen, Tuominen esitteli.
Muutamat muutkin kannattivat prässihousuisten kosioretkeläisten taipaleelle
lähettämistä. Tuomista kuultuaan Valtonen oli valmis nielemään kriisikunnan
nimityksen, vaikka kokouksen avaussanoissaan vähän paheksui moista mainetta.
Hilkka Pirhonen (sit.) ei pitänyt tilannetta huolestuttavana, vaan vetosi
siihen, että monilla kunnilla on talous kuralla. Tuominen muistutti, että
monta vuotta ei voi mennä miinuksella.
Viime vuonna Uukuniemi ei tehnyt juuri mitään investointeja.
Keskustaryhmästä irrottautunut Seija Valtonen piti alijäämän aiheuttajana
kunnan kahden asunnon taloa, joka rakennettiin, kun rakennustarkastajalle
ei ollut tarjota asuntoa. Nyt talo on tyhjillään. Kunta etsii uusia
asukkaita. Vireillä on myös Leader-hanke, jonka turvin kunta tarjoaa
muualta muuttaville, ammattitaitoisille perheille vuoden asumiskokeilua.
Sosiaalisihteerin palkkaus nousi myös ruodittavaksi, kun Jari Sallinen
(sit.) piti väliaikaisen viranhaltijan, valtiotieteitten maisteri Ritva
Laukkasen palkkaa suolaisena. Kunta ei pitkään aikaan saanut virkaa
täytetyksi, joten suostui maksamaan erittäin ammattitaitoisena pitämälleen
eläkeläiselle sopimuspalkkaa, joka on 70 prosenttia 2 450 eurosta
kuukaudessa. Valtuusto päätti, että sosiaalisihteerin töiden hoito jatkuu
näin, kunnes kunnan edun mukaisesti voidaan aloittaa uusi haku, kuitenkin
korkeintaan vuoden 2004 loppuun saakka.