Parikkala on ollut valmis keskustelemaan yhdistymisestä Saaren ja
Uukuniemen kanssa, mutta kunta on tietoisesti valinnut passiivisen roolin.
Parikkala ei ole tehnyt asiassa aloitetta vaan odottanut, että
yhdistymisaloite tulee Saarelta ja Uukuniemeltä.
Parikkalan kunnanhallitus on hyväksynyt Saaren ja Uukuniemen
neuvottelutarjouksen. Kärkikunnat aloittavat neuvottelut yhteistyönsä
syventämisestä ja kuntien mahdollisesta yhdistymisestä viimeistään elokuussa.
Kärkikuntien liitoshanke oli edellisen kerran esillä 1990-luvulla, jolloin
Parikkala oli asiassa aloitteellinen. Tuolloin Saari ja Uukuniemi torjuivat
liitostarjouksen.
Parikkalan kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Berg (kesk.) arvioi, että
aika ei ollut tuolloin kypsä. Hän uskoo, että nyt löytyy tahtotilaa
yhdistämiskeskusteluille.
-·Saari ja Uukuniemi näyttävät olevan tosissaan. Sellainen henki on nyt
aistittavissa.
Kunnat tekevät Bergin mukaan jo nyt niin paljon yhteistyötä, että seuraava
askel kuntien yhteistyön lisäämisessä olisi niiden yhdistyminen.
Parikkalan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Reino Huotilainen (kesk.) katsoo,
että yhdistymiskeskusteluille on paljon otollisempi maaperä kuin 1990-luvulla.
-·Vuoden 1995 tapahtumista viisastuneena Parikkala ei ole ollut asiassa
aktiivinen. Me olemme odottaneet, että aloite tulee vastapuolelta.
Valmis
koko ajan
Huotilainen korostaa, että Parikkala on koko ajan ollut valmis ja halukas
liitosneuvotteluihin, vaikka se ei ole viime vuosina tehnyt asiassa aloitteita.
-·Parikkala on aina valmis.
Vaikka Saari ja Parikkala ovat tehneet viime vuonna erinomaisen
tilinpäätöksen, pitkän ajan talousnäkymät ovat Huotilaisen mukaan synkät.
Parikkalan kunnanjohtaja Marjatta Pahkala vahvistaa, että kunta on
tietoisesti ollut passiivinen kärkikuntien yhdistämissuunnitelmissa.
-·Olemme aina olleet halukkaita neuvottelemaan. Kun kutsu on nyt käynyt,
lähdemme mielellämme neuvottelemaan ja selvittelemään.
Saaren kunnanjohtaja Alpo Kosunen katsoo, että kunnan tämänhetkinen
taloustilanne ei pakota yhdistämisneuvotteluihin.
-·Meillä ei ole mitään pakkoa liitokseen, sillä talous on nyt kunnossa.
Pitää kuitenkin seurata aikaansa ja katsoa tulevaisuuteen. Suomen kunnissa
puhutaan nyt paljon liitoksista ja yhteistyön lisäämisestä.
-·Nyt pitää selvittää, mitä etuja yhteistyöstä tai yhdistämisestä saadaan
ja miten palvelut pystytään varmimmin ja taloudellisesti turvaamaan.
Parikkala, Saari ja Uukuniemi ovat Kosusen mukaan yhdessäkin pieni alue.
Siksi tunnusteluja on tehty myös Punkaharjun, Kesälahden ja Rautjärven
suuntaan.
Liitos ei ratkaise
kaikkia ongelmia
Saaren kunnanvaltuuston puheenjohtaja Sakari Paakkinen (kesk.) katsoo, että
kolmen kunnan yhdistyminen ei yksinään ratkaise tulevaisuuden
palvelutuotannon ongelmia.
-·Vaikka kunnat yhdistyisivät, peruspalvelujen järjestäminen on
tulevaisuudessa ongelmallista. Säästö tai kuntien yhdistäminen ei ole
tärkein asia. Päätavoite on kuntalaisten palvelujen järjestäminen.
Uukuniemen kunnanhallituksen puheenjohtaja Paavo Tiainen (kesk.) pitää
tosiasiana sitä, että kunnan väkimäärä alkaa olla jo liian pieni
itsenäisenä kuntana toimimiseen. Yhteistyöstä on Tiaisen mielestä
neuvoteltava hyvissä ajoin.
-·Meidän kolmen kunnan täytyy nyt istua pöytään ja katsoa, tuleeko meistä
mitään. Palvelut on hoidettava eikä hallinnosta voi paljon säästää.
Yhtenä Uukuniemen ongelmana Tiainen pitää kunnan viranhaltijoiden
toimenkuvien laajentumista. Yksi ihminen hoitaa useaa virkaa, mikä ei ole
hyvä asia.
-·Kuntaliitoksen avulla viranhaltijoiden toimenkuvaa voitaisiin ehkä
järkeistää.