Sinileväkasvustot ovat edelleen vähentyneet

Levää on vähäisiä määriä Lappeenrannan Sunisenselällä ja Parikkalan Simpelejärvessä.

KATRI TALASKIVI

Etelä-Karjalan vesistöjen sinileväesiintymät näyttävät edelleen vähentyneen.

Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen alkuviikolla tekemien havaintojen mukaan sinilevää on vähäisiä määriä Huhtiniemen edustalla Sunisenselällä ja Parikkalassa Simpelejärven Kontiosaaren edustalla. Rannoille asti sinilevälautat eivät ulotu.

Maaveden Kurenlahdella sinilevää on yleisöhavaintojen mukaan runsaasti. Harjoittelija Taina Ihaksi Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksesta sanoo, että vaikka levätilanne on ympäristökeskuksen tietoon tulleiden havaintojen perusteella parantunut, täysin luotettavaa kuvaa siitä ei voi saada.

­·Levätilannekatsaukset perustuvat pitkälti yleisön havaintoihin, ja ellei tietoa havainnoista tule, katsauksessa oletetaan, ettei levää ole. Varmasti tietoa saadaan vain ympäristökeskuksen omilta havainnointipaikoillta, Ihaksi toteaa.

Yleensä helle

kiihdyttää kukintaa

Levätilanne näyttää joka tapauksessa parantuneen toistaiseksi, vaikka normaalisti kuluneiden viikkojen tapaiset hellejaksot ovat yleensä kiihdyttäneet levien kukintaa.

Mahdollisena syynä Ihaksi pitää sitä, että keskikesällä kukoistaneet sinilevälajit ovat päässeet kukintansa loppuun tai tyhjentäneet kasvuvesiensä ravinnevarastot.

Keskimääräisinä kesinä sinilevähavaintoja tehdään eniten elokuussa, eikä Ihaksi usko, että leväkukinnoista on vielä päästy tältäkään kesältä kokonaan. Tähän asti sisävesillä on kuitenkin tehty levähavaintoja jonkin verran viime vuosien keskiarvoa vähemmän.

Uimarannat

puhtaita

Sinilevä näyttää ainakin toistaiseksi jättäneen Lappeenrannan uimarannat. Kaupungin ympäristötoimen alkuviikon havaintojen perusteella yhdelläkään kaupungin uimarannoista ei ole edes orastavaa leväkasvustoa.

Sinilevälauttojen häviäminen johtuu siitä, etteivät uimarantojen leväesiintymät ole olleet massiivisia kasvustoja. Viimeaikaiset tuulet ovat riittäneet hajottamaan muualta kulkeutuneet levälautat.

Terveysvalvonnan johtaja Päivi Roine Lappeenrannan kaupungin ympäristötoimesta toteaa, että sinileväongelmia saattaa aikaisempien vuosien kokemuksen perusteella silti vielä ilmaantua ennen jäiden tuloa.

­·Sinileväesiintymiä on ollut monena vuonna vielä elokuussa, Roine huomauttaa.

Kirjoittaja:
Katri Talaskivi