Uukuniemen tilapäisen rajanylityspaikan perustamisesta tuli eilen
kuluneeksi tasan kymmenen vuotta. Vilkkaimmat vuodet olivat seitsemän
ensimmäistä, jolloin henkilöautoilla pääsi rajoitetusti käymään Venäjän
puolella. Henkilöautojen kulku kiellettiin pari vuotta sitten. Yritykset
saavat jatkaa puutavaran kuljettamista. Huolintatöistä vastaavan Uukuniemen
Raja Oy:n johtaja Veijo Valtonen kertoo päivittäin olevan 23-25 autoa
liikenteessä, joten ylityksiä tulee yhteensä viitisenkymmentä päivässä.
Kolmasosa autoista on venäläisiä.
Henkilöylityksiä tulee kuukausittain noin 600. Kyseiset henkilöt ovat
lähinnä tavarakuljetusten kuskeja ja heidän apumiehiään. Kesäkuussa oli
tavallista vilkkaampaa, sillä 714 henkilöä ylitti rajan. Vuoden
alkupuoliskolla rajan ylitti tarkalleen laskien 3·665 henkilöä.
Tavara kulkee yhteen suuntaan. Venäjältä tuodaan Suomeen raakapuuta,
lankkua, haketta ja sahanpurua. Suomesta Venäjälle autot ajavat tyhjillään.
Tällaisenakin ylityspaikka on Uukuniemelle tärkeä väylä. Valtonen painotti
sen merkitystä perjantai-illan 10-vuotisjuhlassa rajanylityspaikalla. Samaa
mieltä oli kunnanjohtaja Sisko Rönkä. Valtonen harmitteli, että Sortavalan
rajavaltuutettu ei päässyt illaksi juhliin, vaikka Valtonen oli käynyt
varta vasten Sortavassa viemässä kutsun. Byrokratia kangerteli. Kutsu ei
ehtinyt täyttää kaikkia virallisia vaatimuksia. Rajavaltuutettujen
varahenkilöt paikkasivat tilannetta ja kävivät perjantaina päivällä
Uukuniemellä.
·Päivälliset vieraat toivoivat, että he voisivat tulla 15-vuotisjuhliin
henkilöautolla. Mekin toivomme, että pääsisimme viiden vuoden päästä
käymään päiväkahvilla Sortavalan tai Lahdenpohjan torilla, Valtonen sanoi.
Imatran rajavartioalueen päällikkö, majuri Heikki Koponen, ei lupaile
mitään uutta.
·Uukuniemen ja Parikkalan tilapäiset ylityspaikat voivat jatkaa
nykyisellään. Muita suunnitelmia ei ole. Koponen muistuttaa, että Imatran
pitkäaikainen toive henkilöliikenteestä toteutui vuosi sitten. Imatralla on
400·000 henkilöylitystä vuodessa. Parikkalan Kolmikannassa vastaava luku on
noin 12·000 ja Uukuniemellä vajaa 8·000. Koponen uskoo, että rajanylitystä
on mahdollista kehittää kulttuurivaihdon ja taloudellisen toiminnan tarpeisiin.
Paikallisena valttina Uukuniemellä pidetään nopeaa rajanylitystä. Rönkä
kauhisteli, että radiouutisten mukaan Vaalimaalla oli torstaina
yhdeksän kilometrin rekkajono. ·Huh, huh, se on hukkaan heitettyä rahaa.
Uukuniemellä ei yrittäjille tule turhia odotustunteja, kunnanjohtaja vertasi.
Muutamat paikalliset yrittäjät ja rekkamiehet vakuuttivat, että
kunnanjohtajan puhe pitää paikkansa.
HELINÄ LEMINEN
Kuvateksti
Kymmenen vuotta. Uukuniemen tilapäisellä ylityspaikalla juhlittiin
olemassaolevaa, mutta toivottiin parempaa huomista.