ANTTI MUNNUKKA
Saaren rantaan asti varmaan kuuluu kutsuhuuto, kuten on kuulunut jo
kymmeniä ja taas kymmeniä vuosia: ·Uiittii… Uit uit uit uit uit…
Uittiiii… Uit uit uit uit…
Suuren Jänkäsalon kolmesta siskoksesta vanhin, Sirkka Korhonen siellä
kutsuu lammaskatrasta kotiin metsälaitumelta.
Sirkka, 72, ja Aini Korhonen, 69, ovat jo hieman huolissaan. Ikääntyneestä
ja monen kertaan korjatusta riukuaidasta löytyi reikä. Sirkka Korhonen
pelkää, että lampaat saattavat karata pitkällekin, sillä Koivuniemen
tilalle oli tullut vieraita. Moottorisahakin jo oli vedetty käyntiin:
·Ne kun vieraan näkevät niin sillei suhahtavat. Eivät pijä.
Toisaalta Sirkka on luottavainen, lampaat ovat aina tottuneet tulemaan
yöksi kotihakaan. Veräjän riu´ut ovat sivussa, lampaiden sopii palata koska
haluavat.
Suuressa Jänkäsalossa on yli sata kesämökkiä. Vain kolme perhekuntaa asuu
saaressa talven yli, Korhoset siskokset ovat niistä yksi.
SISKOKSISTA kolmas, Irja Korhonen, 70, ei ole mukana hakemassa lampaita.
Hän on lähtenyt pienellä moottoriveneellä viemään kahta
talkoomiestä Päiviöön. Irjan moottori on kunnossa, siskosten toinen rikki.
Tilalla on koko elokuinen päivä korjattu heinää. Tyhjät seipäät vielä
seisovat pienillä peltotilkuilla pystyssä, kolmen tapin seipäät. Metsän
keskellä ei heinä kuivu, jos se pakataan liian tiukkaan. ·Nii sattu kun
Piskosen hevose silmää, parraaseen aikaan, sanoo Sirkka
Saatiin heinät parahiksi suojaan. Sadetta lupailtiin, kaupungissa jo oli
satanut.
·Viime yön jo sato täälläkii muutama tipan. Heräsin siihen kun katto vähän
ropis. Onneks ei paljo kastelnaa, sanoo Aini.
Päivä oli aurinkoinen, pikku sateen jäljiltä hieman kostuneet päällisheinät
kuivuivat nopeasti.
EI NÄY lampaita, ei kuulu. Taipalsaaren leijonat karsivat hakkuuaukossa
sisaruksille polttopuita.
Palataan tuvalle, metsässä kulku on raskasta, vaikka ei kiire olekaan.
·Metsäkonneet repi maat, pahoittelee Sirkka kotirinteessä polun kuoppaisuutta.
Puhelin soi. Vilma, 81, soittaa Kotkasta, kyselee kuulumisia Vilma on
Korhosen siskosten sisarpuoli.
·Hää on er isäst. Äit män uuvestaan naimisiin. Vilman isä kuol, kun
metsätöissä ihtensä loukkas, veret tul rinnast. Ja niin käi meijän
isällekkii, samalla taval on kuolnaa molemmat, kertoo Sirkka.
Vanhasta Uudesta Testamentista varmistetaan, milloin sisaruksille tuli
puhelin. Sirkka lukee, ei tarvitse silmälaseja:
·Puhelin tuli 18.1.-85.
TESTAMENTISTA näkee kaiken tärkeän, mitä Koivuniemen tilalle on viimeisen
lähes sadan vuoden aikana tapahtunut. Taipalsaaren kirkkoherra F.V. Hannus
oli sen antanut isälle ja äidille, vihkitestamentin. Kirja on uskossa
olevien siskosten ahkerassa käytössä.
·Se ol kauan pappina se Hannus, muistaa Aini.
Isä ja äiti, August Korhonen Puumalasta ja vaimonsa Selma Ahokainen, omaa
sukua Marttinen ostivat tilan 1919. ·Uikkaa Miinalt tään tila ostiit.
Aukusti oli Puumalasta tullut metsätöihin ja tavannut nuorena leskeksi
jääneen Selman.
·Uusi tupa tehty -46. Sauna valmistui -71. On äitin käsala alkant
huonontuu, huomaa Sirkka testamenttia lehteillessään.
Äiti kuoli 1971, vasta 58-vuotiaan isän oli tapaturma vienyt Jänkasalosta
jo 1946:
Rintaan pomppas oksa.
Äidin jälkeen on Uuteen Testamenttiin kirjannut tapahtumia Sirkka itse.
·Irja aloitti postin kannon -79. Uusi vene tuotu 14.6. -90, hän lukee.
Irja Korhonen kantoi postia Jänkäsaloon kahdeksan vuotta, Pakkalan
laatikosta haki.
LAMPAAT ja kanat, siinä Koivumäen tilan työtä, ruokaa ja iloa tuottavat
eläimet tällä erää. Aikoinaan oli siskoksilla lehmiä ja sikaporsaskin.
Parhaimmillaan katraassa on ollut peräti 60 hoidettavaa. Nyt lampaita on
20, niistä viime kevään vuonia 12.
·Ei oikei onnistunnaa se vuonimine, harmittelee Sirkka.
Emälampailla on nimet: Irmeli, Outi, Laura, keitä kaikkia niitä nyt
olikaan. Pässillä ei nimeä ole. Se on uusi, Rikkilästä toissa vuonna
tuotiin Pakkalan rantaan, josta siskokset veivät saareen..
·Anneli Räihältä, torsettirotuinen. Ja onha niitä vuonapässejä sit.
Kanoille on kaksi aitausta. Kun tullaan lähelle, alkaa jaaritteleva
kaakatus. Toisessa ovat aikuiset kanat, toisessa nuoremmat. Maata
kuopsuttavat. Aitausten päällä ovat tyhjentyneet kultakatriinat ja
juhlamokat päässeet työhön, nurin käännettyinä ja suikaleiksi leikattuina
ne pelottelevat haukat pois.
Kettu on yhden kanan vienyt.
·Niitä on paljonkii olt, yhtenä vuonna yheksän nähtiin. Kettu on ovela,
kerra tul iha omenapuun juurel kasselemmaa, muistaa Aini.
Kukkoa ei nyt ole. Aikaisemmin oli, mutta tämä viimeinen oli pahantapainen.
·Irja katkas kukolta kaulan, kun se ol kanoille paha. Yhtä ei laskennaa
tarhaa sisäle, nokki kaulaan, kertoo Sirkka.
SISARILLA on vuosikymmenten varrella vakiintunut työnjako. Irja hoitaa
kalastuksen ja kanat.
·Joka päivä hää verkot heittää, kissoille ainakii tulloo kalat, kertoo Aini.
Kissoja on monta, olisiko poikasineen kymmenkunta.
·Aini se meil lampaat tappaa, sanoo Sirkka.
·Kirvee hamaral vaa päähä ja puukol kaulast veret pois, kertoo
luonnollisesta tapahtumasta Aini.
Lampaanlihasta pitävät kaikki. Kaalia tehdään ja uunissa paistetaan tai
pannulla.
Leivän leipominen on kesällä jäänyt vähemmälle. Talvella uuni lämmitetään
päivittäin. Silloin Sirkka tulee useammin leiponeeksikin.
Eteisessä on vokki, odottelee kehrääjää.
·Meil sanotaa vokki, toiset sannoo rukki. Kaupungishan niitä on
rukinkuljettajiikii, hymyilee Sirkka.
Lampaat keritään keritsimillä. Kun villaa on tullut kylliksi, lähetetään
paketti kehräämöön, Pirtin Kehräämöön.
·Se on 18 kilometrii Mikkelist.
LAMPAISTA riittää kertomista vaikka kuinka.
·Ne vaan on niin mukavii, kiteyttää Aini syyn, miksi siskokset pitävät
juuri lampaita.
Yksi oikein paha muisto niihin liittyy. Parikymmentä vuotta sitten ilkeät
ihmiset varastivat yhden vuonan ja ampuivat emälammasta.
·Ihmeteltiin, kun se yks rupes kävelemmää jälemmält ja sen silmii alko
sillee vettää. Sit vasta huomattiin, että sitä ol ammuttu saparon juureen.
Kemppainen anto jäykkäkouristuksen piikin, mutta ei se auttant. Aamul ol
ketarat pystys. Maahan hauvattiin ja kalkkia päälle, sanoo Aini.
Iloinen tapaus oli kerran, kun yksi vuona pelastettiin henkiin.
·Juottovuona ol, ei painant vissiin kun 900 grammaa. Tuotii sisäle ja siel
pijettii. Iso pässi siitä tul.
Ja etevii ne on. Kerrakii ko kuuliit meijä moottori ääne, ne tuolt
niemest tulliit rantaa jo ennen meitä. Ne meijä moottori ääne tunsiit.
Kerran Kemppainen (se eläinkääkär, tiijättäks työ hänet?) pelasti toisen
vuonan.
·Siit ol sellanen iso lämpäre nahkast irront, naulaa tai johonkii ol
jäännää kiinni. Souvettiin Pakkalan rantaan ja Kemppainen siel ompeli
kiinni. Hyväst parani.
Kemppainen oli arvellut, että jos oli vaikka koira sitä vuonaa purrut.
Sirkka ei sitä usko.
RANTAKOIVUN alla on lähde. Sirkka ja Aini ovat veden haussa. Viime talvena
lähteestä oli vesi loppua. Lampaille piti vesi hakea avannosta.
Koivu on iso, monihaarainen, lähteestä on sillekin riittänyt kasvuvoimaa.
Ei se kovin vanha sisarusten mielestä ole. Sirkka muistaa, että
juurivesasta lähti kasvamaan. Paikalla oli ennenkin ollut iso koivu.
Kaksi sorsaa soutelee rannassa. Irjaa odotetaan, mutta vielä ei moottoria
kuulu, vaikka ilta jo tummenee.
·Joussenii on tänne tult. Ei ennen olt, kertoo Sirkka ilahtuneena.
Muutenkin on eläinmaailma muuttunut, Jänkäsalossa on jo peurojakin. Ja
hirviä tietysti, toivat mukanaan hirvikärpäset, joita jo ennen
puolukka-aikaa on riesaksi asti.
Läävän seinustalla punertavat tomaatit.
MOSKOVAAN, Moskovaan!
Anton Tshehovin näytelmässä kolme joutilasta sisarta haikailivat ehtimiseen
jonnekin, pois yltäkylläisen maaseutunsa tapahtumattomuudesta.
Korhosen toimeliaat sisaret eivät halua pois kotoaan talvella lähes
autiosta, sähköttömästä, sillattomasta, yhä edelleen lossittomasta saarestaan.
·Aini on olnaa tääl aina, mitä myö nyt koulus käytii, ensin Sammaljärvel,
sitten Rehulas. Mie olin Kilpiänsaares piikomas kolmetoist talvee, yhen
talven Rautiol ja yhen Uus-Lavolas. Kesäks tulin aina pois, kertoo Sirkka.
Ovat kyllä jo kirkolla kyselleet, haluaisivatko siskokset ainakin talveksi
pois syrjäisestä saarestaan. Taisi pappi Luntinenkin talvella sitä kysellä,
kun kävin Irjan 70-vuotispäivillä.
·Ei myö oo raaskittu lähtee, kotont. Tie tänne on talvelkii, Mannisen
pojat linkoovat. Kylhä ne työt vähä huolettaa…
Kuitenkin: kaikki tarpeellinen on. Lampaat on, kanat on, vene on, puhelin
on, patteriradio on, kaasuvalo ja -hella on. Ja lampaat ja kanat.
Perunamaa, juurikasvit on. Ystävällisiä ihmisiä on, nytkin nää leijonat, jo
toista kertaa puiden teossa. Läheiset kesämökkiläiset tuovat kauppatavaratkin.
·Huvilaiset aina soittaat, Ahokaiset, jot mitä tarvitaan. Sirkka avaa
radion, iltaseitsemältä tulee sää ja uutiset. YK:n päämajaan Bagdadissa on
tehty itsemurhaisku.
·On ne Irakis ihmiset paha vallas, on koko maailma paha vallas, huokaa Aini.
KORHOSEN sisaret eivät ole, Suuri Jänkäsalo ei ole. Rantaan laskeutuu
jokailtainen hiljaisuus. Lampaat tulevat kuin tulevatkin kotiin, lauma
hajaantuu kahtia, kun huomaa vieraat. Polku kumisee, kun lampaat laukkaavat
kotihakaan.
·Uittiii… Uit uit uit…, kutsuu Sirkka viimeisiä.
Tuvalla Sirkka menee ruokakomerolle, alkaa kerätä vieraille kotiinviemisiä:
·Irja nää laitto valmiiks.
Yhdeksän kuuden munan pakkausta Korhosen siskosten luomumunia, jokaiselle
vieraalle oma pakkaus.
Taipalsaaren leijonat ovat hämillään, palveluvastaava Jorma Vesa kiittelee.
Eihän tässä nyt näin pitänyt käydä.
Herra siunatkoo teitä pelastukse armol, sanoo Sirkka, suoristaa selkäänsä.
SEPPO RAUTIOVAARA
Kuvatekstit
Vastassa. Siskokset Sirkka (oik.), Irja ja Aini Korhonen ottivat tuvan
ovella vastaan Taipalsaaren leijonien halontekijäryhmän. Jorma Vesa
esitteli vieraat ja emännät.
Muistoja. Sirkka Korhonen tarkisti Uudesta testamentista, minä vuonna
tärkeitä asioita oli tapahtunut.
Veden haussa. Sirkka (vas.) ja Aino Korhonen rantasaunan vierustalla
olevalla lähteellään. Taustalla tupa ja läävä.
Perinnemaisemaa. Lampaat ovat kotihaassa, Sirkka Korhonen pisti veräjän kiinni.
Löytyivät. Kateissa olleet lampaat tulivat illalla kiltisti kotiin. Sirkka
Korhonen hoiteli veräjää.
Kahvihetki. Aini (vas.) ja Sirkka Korhonen tuvassaan, odottamassa Irjaa ja
lampaita.