PERTTI VAHERKYLÄ
Suomen suurin puupellettien valmistaja Biowatti Oy on käynnistänyt
perussuunnittelun uuden puupellettitehtaan rakentamiseksi Joutsenoon.
Kyseessä on toteutuessaan useiden miljoonien eurojen hanke. Tehdas aiotaan
toteuttaa kahdessa vaiheessa. Ensimmäisen vaiheen tehdas käyttäisi
raaka-aineenaan Etelä-Karjalan alueelta tulevia kutterilastuja ja vastaavia
kuivia aineita. Tehtaan vuosituotanto olisi 30 000 tonnia.
Toisessa vaiheessa rakennettaisiin kuivaamo ja laajennettaisiin tehdasta,
jolloin raaka-aineena käytettäisiin Metsä-Botnian ja M-realin tehtailta
syntyvää kuorijätettä. Tällöin pellettitehtaan tuotanto voi nousta yli 100
000 tonnin.
Tuolloin Joutsenon tehtaan tuotanto olisi hieman enemmän kuin Biowatin
Turengin, Vöyrin ja Kaskisten tehtaiden tuotanto yhteensä.
·Investointipäätökset tehdään mahdollisesti vuoden loppuun mennessä,
kertoi Biowatin Itä-Suomen aluejohtaja Kari Lahti. Tällöin tehtaan
rakentaminen alkaisi heti ensi vuoden alkupuolella ja näiden aikataulujen
mukaan tehtaan tuotanto alkaisi vuoden 2004 loppukesästä tai alkusyksystä.
Joutsenon tehtaiden raaka-aine riittää hyvin tämän kokoiseksi
suunnitellulle pellettitehtaalle. Se kuori- ja lastumäärä mikä Joutsenon
tehtaiden voimalakäytöstä jää nyt ylitse, kuljetetaan tällä hetkellä
muualle teollisuuden voimalakäyttöön.
Uuden tehtaan työllistävä vaikutus riippuu tehtaan käyntiasteesta ja miten
monessa vuorossa sitä pyöritetään. Suora työllistävä vaikutus on Lahden
mukaan 5 -10 henkilöä. Hän korostaa, että pellettitehdas työllistää
välillisesti melkoisesti. Tarvitaan muun muassa urakoitsijoita sekä
raaka-aineen että valmiin tavaran kuljettamiseen.
Päävientimaa
on Ruotsi
Biowatin puupellettituotannosta menee 80 prosenttia vientiin. Suurin
vientimaa on Ruotsi ja sitten Tanska. Loput parikymmentä prosenttia menee
kotimaan pikku hiljaa kasvaville markkinoille.
·Ruotsi on puupellettien käytössä edelläkävijämaa, kertoi Lahti.
Puupelletti kilpailee kiinteistöjen polttoaineena lähinnä kevyen
polttoöljyn kanssa. Perinteiseen polttopuuhun verrattuna pelletillä on
monia etuja. Sen energiasisältö on suurempi, varastotilan tarve on pieni.
Sen polttamisesta syntyvät päästöt ovat vähäisiä. Näiden tekijöiden vuoksi
puulla lämmittäminen tulee aikaisempaa helpommaksi ja taloudellisemmaksi.
Biowatti Oy
¤ Biowatti Oy on Metsäliitto-yhtymään kuuluva valtakunnallinen bioenergiayhtiö.
¤ Pääomistajana ovat Metsäliitto Osuuskunta, muina osakkaina M-real Oyj,
Oy Metsä Botnia Ab ja Finnforest Oyj.
¤ Biowatti aloitti toimintansa 1994 alussa hyödyntäen teollisuuden
puunkäytön ulkopuolelle jäävän metsän ja metsäteollisuuden
puusivutuotteiden ja biomassan käyttöä polttoaineena.
¤ Yhtiö kehittää hakkuutähteiden ja pienpuuston korjuu- sekä haketusmenetelmiä.
¤ Vöyrin,Kaskisten ja Turengin pellettitehtaiden lisäksi yhtiöllä on
haketuslaitos Kankaanpäässä ja prikettitehdas Pihlavassa.