ILPO LESKINEN
Kaakkois-Suomen pohjavedet ovat kääntyneet syyskuussa laskusuuntaan.
Pohjavedet ovat kaikkialla laskeneet normaalin alapuolella.
Pohjavesitilanne on toistaiseksi parempi kuin viime syksynä, jolloin
pohjavettä oli monin paikoin ennätysmäisen vähän.
Pohjavesigeologi Risto Mäkinen Suomen ympäristökeskuksesta kertoo, että
pohjavesien pinta on laskenut sekä pienissä moreenimuodostumissa että
suurissa hiekka- ja savimuodostumissa. Suuret pohjavesimuodostumat ovat
olleet pidemmän aikaa normaalia kuivempia.
Insinööri Esa Houni Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksesta kertoo, että
pohjaveden pinta on paikoin huolestuttavan alhaalla.
Runsailla sateilla
vettä kaivoihin
Lähiviikkojen sademäärä ratkaisee Mäkisen ja Hounin mukaan sen, millä
tasolla pohjavedet ovat ensi talvena.
·Ennen talven tuloa pitäisi sataa runsaasti, jotta viime syksyn ja talven
kuivuus ei toistuisi, Mäkinen sanoo.
·Kaakkois-Suomen kaivot kuivuvat ensi talvena, jos sadetta ei tule
lähiviikkoina runsaasti, Houni sanoo.
Kymenlaaksossa pohjavesien pinnat ovat 50-60 senttiä normaalin alapuolella.
Etelä-Karjalassa vajaus on 10-40 senttiä. Pohjavedet ovat myös
Etelä-Savossa normaalin alapuolella. Puumalan Pistohiekassa vajaus on 50
senttiä.