HEIKKI SOPANEN
Tämän vuoden helmikuussa asetettu jäähallitoimikunta esittää, että
Lappeenrannan kaupungin omistamassa Kisapuiston jäähallissa tehdään neljän
miljoonan euron saneeraus. Saneeraus on tarkoitus toteuttaa pääosin ensi
kevään ja kesän aikana.
Saneerauksen yhteydessä hallin ylätasoa laajennetaan 1 300 neliötä.
Ylätasolle rakennetaan kymmenen aitiota, 70 uutta istumapaikkaa ja uudet
selostamotilat. Alatasolle rakennetaan väestönsuoja, ja pukuhuonetilat
peruskorjataan.
Liiga SaiPa Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Kaarna sanoo, että toimikunnan
esittämällä saneerauksella halli saadaan liigatasoa tyydyttävään kuntoon
kymmeneksi vuodeksi.
Pääasiassa kaupungin luottamushenkilöistä koostuva toimikunta luovutti
raporttinsa tiistaina Lappeenrannan kaupunginhallitukselle. Raportissa
esitetään myös saneerauksen rahoitusmalli. Ensi vuonna saneeraukseen ei
tarvita kaupungin rahaa, sillä alkurahoituksen hoitaa hallin pääkäyttäjä
Liiga SaiPa Oy maksamalla ennakkovuokria 300 000 euroa.
Loppurahoitus jaksotetaan 2005 alkaen seitsemälle vuodelle. Vuotuinen
rahoitustarve on 0,7 miljoonaa euroa, ja se rahoitetaan liikuntatoimen
investointiohjelmasta. Kaupunki ei osallistu aitioiden rakentamiseen vaan
niiden rahoituksesta ja rakentamisesta vastaa Liiga SaiPa Oy.
Toimikunta oli
lähes yksimielinen
Toimikunnan puheenjohtaja Ilpo Hakula (kok.) kuvailee työn lopputulosta
käytännönläheiseksi ja kustannuksiltaan mahdollisimman edulliseksi. Hakulan
mukaan hallin saneeraus ei estä liikuntatoimen muiden, välttämättömien
investointien toteuttamista.
Toimikunnan asiantuntijana käyttämä kaupungin laki- ja liiketoimintajohtaja
Seppo Miettinen sanoo, että nykyinen jäähalli on väistämättä tiensä päässä.
·Lähtökohtana oli, että jotain hallille täytyy tehdä. Jo aivan
välttämättömien peruskorjaustöiden osuus saneerauksen kustannuksista on
815 000 euroa. Saneeraus on järkevintä tehdä yhdellä kertaa, ja työt on
tarkoitus aloittaa ensi keväänä, heti SaiPan liigapelien päätyttyä.
Toimikunnan esittämä saneeraus vaatii kaupunginhallituksen ja -valtuuston
käsittelyn ja hyväksynnän. Käytännössä asia lienee kuitenkin sovittu,
ainakin päätellen toimikunnan kokoonpanosta ja sen yksituumaisuudesta.
Toimikunnan jäsen Erkki Pulli (Myö-liike) jätti esitykseen eriävän
mielipiteensä. Siinä esitetään, että jäähallissa tehdään vain
välttämättömät talotekniset korjaukset sekä pukuhuoneiden saneeraus ja
väestönsuoja.
Pulli kuitenkin sanoi, että hän esitti eriävässä mielipiteessään Myön
valtuustoryhmän enemmistön kannan saneerauksesta.
·Se ei ole välttämättä henkilökohtainen mielipiteeni. Se selviää sitten
kaupunginvaltuustossa.
Kaupunginjohtaja Markku Andersson kertoi vievänsä hallin saneerauksen
ripeästi kaupunginhallituksen asialistalle.
·Valtuuston käsittelyyn asia menee mahdollisimman pian hallituksen
käsittelyn jälkeen.
Liiga SaiPa on
tyytyväinen
Liiga SaiPa Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Kaarna myhäili tyytyväisenä
toimikunnan luovutettua raporttinsa.
·Tämä on meille erittäin tärkeä asia. Saneerauksella turvataan liigatason
ottelut kymmeneksi vuodeksi eteenpäin. Sen jälkeen on aika katsoa, mikä on
tilanne.
Kaarna sanoo, että raportin sisältämä saneerausesitys vaati myös Liiga
SaiPalta suuria periaatepäätöksiä. Kymmenen aition rakentaminen maksaa
vähintään 200 000 euroa, ja ennakkovuokriin täytyy löytää 300 000 euroa.
·Olemme venyttäneet rahoituksen niille rajoille, mihin kykenemme.
Lainaahan meidän täytyy ottaa oman rahoitusosuutemme hoitamiseksi.
Liiga Saipa saa rakentamiinsa aitioihin kymmenen vuoden käyttöoikeuden.
Yleisen tavan mukaan se aikoo vuokrata aitiot.
PEKKA HÖLKKI
Kuvateksti
Pohjoispäähän väestönsuoja. Jäähallin nykyisen pääsisäänkäynnin viereen
rakennetaan saneerauksen yhteydessä muun muassa väestönsuoja.
Jäähallitoimikunta
¤ Toimikunnan jäsenet: Ilpo Hakula (pj.) Teuvo Kinnunen, Erkki Pulli,
Marjatta Laakko ja Jorma Nisonen.
¤ Asiantuntijajäsenet: Seppo Miettinen, Vesa Matikainen, Seppo Aho ja Ilkka
Oksman.