SARI PULLINEN
Taideopiskelija Soile Turkia pohtii läsnä- ja poissaoloa kahdessa
yhtaikaisessa näyttelyssään Imatralla ja Lappeenrannassa. Näyttelytilat
ovat keskenään aivan erilaiset. Imatran Tietotalolla mekot hallitsevat
kolmen kerroksen aulatiloja, Lappeenrannassa kuvat mahtuvat yhteen
huoneeseen. Niitä voi ajatella teemoiltaan saman näyttelyn kahtena osana,
vaikka yhtaikaisuus onkin sattumaa.
Imatran näyttely rakentuu kerroksista kuin unien talo. Tuloaulassa noustaan
heti arjen yläpuolelle, vaikka tanssiaismekko onkin tehty käytetyistä
ostoslistoista. Toisessa kerroksessa mennään lapsuuden varhaisimpiin
muistumiin. Vaaleanpunaiset ja vaaleansiniset värit kertovat täydellisestä
huolettomuudesta.
Kolmas kerros on täynnä arkea ja rutiineita.
·Tiskirätin hajua, Turkia tiivistää.
Ylimmässä kerroksessa päästetään intohimot irti. Musta on himon syvä
pyörre, josta halu nousee sinisenä tai punaisena välähdyksenä.
·En ole halunnut tehdä kauniita töitä. Pitää mennä omaan suuntaan, enkä
ole näitä teoksia tehdessäni miettinyt vaikkapa väriteorioita, Turkia kertoo.
365 mekon hiljainen teos
Soile Turkia on kypsyttelevä näyttelynrakentaja.
·Ensin tulee ajatus, sitten vasta työ. Tietotalollakin istuskelin pitkät
tovit ja suunnittelin.
Pitkä ajatustyö näkyy Turkian töissä. Ne ovat selkeitä väreiltään ja
muodoiltaan, vaikka saattavatkin olla miniatyyrisen pieniä, kuten teos
nimeltä 365, johon on näprätty tulitikkurasiaan mahtuva mekko joka päivälle
henkareineen kaikkineen.
·Tämä on hiljainen työ, jota tein öisin.
Vaikka helmat näyttelytöissä hulmuavatkin, erityisesti hameväelle
tarkoitetuista näyttelyistä ei ole kyse. Turkia ei ole tietoisesti
käsitellyt naiseutta tai äitiyttä vaan yleensä elämää, mutta tekijä ei
toisaalta voi sulkea pois omaa elämänpiiriään.
Viimeisenä opiskeluvuonnaan Soile Turkia on tyytyväinen päätökseensä lähteä
opiskelemaan uutta ammattia.
·Tässä iässä ja perheellisenä ei lähde kouluun huvin vuoksi. Sillä
mielellä olen opiskellut, että taide on osa koko loppuelämää, Turkia sanoo.
III
Soile Turkian näyttelyt:
Tuoksusi poistaa välimatkan, Imatran Tietotalo, F.O. Virtasenkatu,
1.-30.10., avoinna arkisin kello 8-16.
·Mekosta asiaa, Galleria Kääntöpoiju, Lappeenrannan Linnoitus, 3-31.10.,
ma-pe kello 10-17, la 10-15, su 11-16.
SARI PULLINEN
Kuvatekstit
Yhdessä ja erikseen. Soile Turkia tutkii yhdessä, erikseen ja läsnä olemista.
Mekot. Soile Turkia tekee mekosta asiaa sekä Imatralla että Lappeenrannassa
lokakuun ajan.
Soile Turkia
¤·Opiskellut Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun kuvataiteen yksikössä
vuodesta 2000.
¤·Aiemmalta koulutukseltaan liikuntatieteiden kandidaatti, työskennellyt .
liikunnanopettajana useissa kunnissa.
¤·Perhe: aviomies ja kolme lasta, asuu Joutsenossa.
¤·Yksityisnäyttelyitä vuodesta 1999, ollut mukana mm. E-KAMK:n ja Saimaan
kulttuuri- ja taideyhdistyksen yhteisnäyttelyissä.