SAILA KARHU
Etelä-Karjalan eri oppilaitoksissa opiskelevista valtaosa haluaisi
sijoittua valmistumisensa jälkeen myös töihin Etelä-Karjalaan. Selkeästi
suosituin työpaikan sijaintikunta on Lappeenranta ja yhtä selvä kakkonen on
Imatra. Myös asuinkuntana Lappeenranta on suosituin, mutta asuinpaikan
opiskelijat olisivat valmiit valitsemaan myös muista alueen kunnista.
Selvityksessä pyydettiin nimeämään myös opiskelijoita kiinnostavia
työnantajia. Suuret ja turvalliseksi työnantajaksi koetut yritykset saivat
eniten mainintoja. Metsäteollisuusyritykset Stora Enso ja UPM-Kymmene
löytyvät listan kärjestä.
Suosikkityönantajan maininnan sai usein myös esimerkiksi Imatran Kylpylä,
mikä osoittaa, että hyvin monenlaiset ja monen alan yritykset ovat
opiskelijoiden tulevaisuuden toivelistoilla.
Taustaa
työvoimapulalle
Selvityksen toteutti Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulu. Kysely
kohdistettiin Etelä-Karjalassa opiskeleviin Lappeenrannan teknillisen
yliopiston, Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymän sekä Humanistisen
ammattikorkeakoulun Joutsenon yksikön opiskelijoille. Kysely toteutettiin
internet-pohjaisena viime touko-kesäkuussa.
Selvitys tehtiin, koska työvoimapulan on puhuttu uhkaavan Etelä-Karjalaa
seuraavien kymmenen vuoden kuluessa. Kyselyyn vastasi 852 opiskelijaa,
joista miehiä oli 319 ja naisia 533. Eniten vastaajia oli Etelä-Karjalan
ammattikorkeakoulusta.
Lappeenrannan teknillisen yliopiston opiskelijoiden osalta kysely ei ole
täysin kattava, koska useat olivat kyselyn aikaan jo lopettaneet opintonsa
kevätlukukauden osalta.
Etelä-Karjalasta
löytyy työntekijöitä
Selvityksen toteuttaneen Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun rehtori Anneli
Pirttilä piti tuloksia hyvin mielenkiintoisina.
Vastauksista ilmeni, että kolme neljästä opiskelijasta haluaisi jäädä
Etelä-Karjalaan myös valmistumisensa jälkeen. Pirttilän mukaan tosiasiassa
tällä hetkellä 30-50 prosenttia paikallisissa oppilaitoksissa opiskelleista
todella jää maakuntaan.
·Tämä on ihan selkeä markkinointisanoma yrityksille: tulkaa
Etelä-Karjalaan, täällä on työntekijöitä, jotka haluavat töihin, Pirttilä
tiivistää.
Pirttilä muistuttaa, että nettikyselytyyppiseen selvitykseen ovat
todennäköisesti vastanneet kaikkein aktiivisimmat opiskelijat. Silti
kyselyn tuloksia voidaan pitää riittävän luotettavana suunnannäyttäjänä
opiskelijoiden mielipiteistä.
·Lappeenranta näyttää olevan todellinen magneetti niin työ- kuin
asuinpaikkakuntana. Imatra jää suhteessa selvästi kakkoseksi. Toisaalta
tämä kertoo vain opiskelijoiden toiveista ja tosiasiassa työpaikka
sijoittuu sinne missä yrityksetkin ovat.
Työtä oltava
molemmille
Pirttilän mukaan opiskelijat ovat yllättävän kotipaikkahakuisia
valmistumisen jälkeistä elämää suunnitellessaan. Toisaalta Etelä-Karjalan
ulkopuolelta kotoisin olevien halukkuus jäädä tänne töihin kertoo siitä,
että Etelä-Karjalaa pidetään hyvänä asuinpaikkana ja mieluisana paikkana
perustaa perhe.
·Perheenperustamisvaiheessa olevat opiskelijat hakeutuvat valmistumisensa
jälkeen tietenkin sinne, missä on tarjolla töitä molemmille puolisoille.
Sen vuoksi tarvitaan monipuolisia työpaikkoja ja yrityksiä, Pirttilä toteaa.
Vastaavanlainen selvitys on suunnitteilla tehdä uudelleen jo ensi vuonna.
Nyt tehtyä selvitystä on tarkoitus pitää esillä eri yhteyksissä ja sen
toivotaan herättävän keskustelua ja kiinnostusta Etelä-Karjalaa kohtaan.
·Jo nyt yritykset ovat kyselleet meiltä lisätietoja siitä, millaisia
opiskelijoita juuri heidän yrityksensä on kiinnostanut. Selvitys antaa
arvokasta tietoa myös eri oppilaitoksille siitä, millaisia
jatkosuunnitelmia opiskelijoilla miltäkin alalta on, Anneli Pirttilä kertoo.
Opiskelijoiden kommentteja työllistymisestä
¤·Etelä-Karjala on loistava paikka asua ja elää, kunpa sinne olisi
realistista myös jäädä!
¤·Huonosti töitä matkailualalla.
¤·Lappeenrannan yritykset takaavat hyvin maakunnan vetovoimattomuuden kun
eivät ota opiskelijoita kesätöihin.
¤·Tuettava lisää koulujen ja yritysten yhteistyötä, jotta ihmiset jäisivät
maakuntaan.
¤·Sukulaisuussuhteet vaikuttavat. Edes Imatran kaupungilta ei heru
kesätyötä 3. vuosikurssin opiskelijalle.
¤·Valitsin työpaikat sellaisista yrityksistä, jotka eivät ole heti
konkurssiin menossa.
¤·Eteläkarjalaisia yrityksiä esille vaan reilusti ja kannustusta
opinnäytetöiden tarjoamiseen.
¤·Kokemukset pienistä yrityksistä ovat loistavia, niissä oppii.