Categories
Artikkelit

Etelä-Karjalan väkiluku väheni vuodessa 473 henkilöllä

Uukuniemellä oli maan suurin väestökato ja nyt Uukuniemi on Suomen mantereen pienin kunta.

ANTTI O. ARPONEN

Etelä-Karjalassa asuu Tilastokeskuksen arvion mukaan vuodenvaihteessa 136 221

ihmistä. Meitä on 473 vähemmän kuin vuosi sitten, väestökatoa on 0,3

prosenttiyksikköä.

Etelä-Karjalan kunnista vain kolme pystyi tänä vuonna plusmerkkiseen

kehitykseen. Lappeenrannassa nousua oli 241 henkilöä (0,4 prosenttia),

Taipalsaarella 51 henkilöä (1,1 prosenttia) ja Lemillä 8 henkilöä (0,3

prosenttia).

Kaikissa muissa maakunnan kunnissa väestökehitys oli tappiollinen. Kivuliain

tilanne on Imatralla, missä vähennystä tuli 256. Imatralla on ennusteen mukaan

vuodenvaihteessa enää 29 974 asukasta.

Se merkitsee esimerkiksi sitä, että ensi syksyn kunnallisvaaleissa Imatran

kaupunginvaltuuston koko saattaa pudota 51:stä 43:een. Kaupungin asukasluku

vaaleja varten tarkistetaan toukokuun alussa 2004 ja silloin luvun pitäisi olla

vähintään 30 000.

Imatralla tappiota oli vuosi sitten 213 henkilöä. Väen väheneminen on vain

kiihtynyt.

Uukuniemen kato

8,9 prosenttiyksikköä

Prosentuaalisesti suurimman tappion kärsi tänä vuonna Uukuniemi. Siellä oli

vuosi sitten asukkaita 561, nyt enää 511. Vähennys on 8,9 prosenttiyksikköä,

enemmän kuin missään muussa Suomen 445 kunnassa.

– Meillä on paljon kuolleita. Tilanteelle ei voi mitään, ikärakenne on

sellainen, harmittelee Uukuniemen kunnanhallituksen puheenjohtaja Paavo Tiainen.

Tiainen sanoo, että Uukuniemeltä ei paljon muuteta pois, mutta kuolleita on

enemmän kuin syntyneitä. Väen väheneminen heijastuu myös alkaneisiin

kuntaliitoskeskusteluihin.

– Jotain pitää tehdä. Kohta meiltä loppuu jo luottamushenkilöt, pohtii Tiainen.

Uukuniemi on nyt 511 asukkaallaan Suomen yhdeksänneksi pienin kunta. Mantereen

kunnista se putosi pienimmäksi. Vuosi sitten satakuntalaisessa Kodisjoen

kunnassa oli 525 asukasta, nyt 514. Uukuniemeä pienemmät kunnat ovat

Ahvenanmaalla tai Turun saaristossa.

Lappeenrannassa

lähestyy 60 000:n raja

Maakunnan veturina oleva Lappeenranta lisää jatkuvasti asukaslukuaan. Se on nyt

58 948.

– Lappeenrannan väkiluku on kasvanut joka vuosi jo yli kymmenen vuoden ajan.

Kasvu on ollut yleensä 200–300 asukasta vuodessa ja positiivinen linja näkyy

jatkuvan, sanoo Lappeenrannan laki- ja liiketoimintajohtaja Seppo Miettinen.

Miettinen harmittelee, että koko Etelä-Karjalan väkimäärä vähenee.

– Kaikkien etu olisi, että koko maakunta saataisiin nousuun. Lappeenrannan

kannalta on tietysti hyvä, että Lappeenrannan työssäkäyntialueeseen kuuluvat

Taipalsaari ja Lemi ovat myös plussalla.

Lemin kunnansihteeri Markku Peutere on tyytyväinen Tilastokeskuksen ennusteen

numeroihin. Lemille näytetään 0,3 prosenttia plussaa.

– Väestötappion maakunnassa me olemme pystyneet pitämään pintamme. Tonttikauppa

on käynyt hyvin ja se merkitsee plussaa myös lähivuosina. Uusille

rakennustonteille valmistuu parin vuoden kuluessa taloja ja sinne muuttaa uusia

ihmisiä.

Lemillä tontit

menevät kaupaksi

Peutere muistuttaa, että Lemin kunta on kaavoittanut uustuotantoa lähelle

Lappeenrannan rajaa Iitiän tienoille. Tonteilla on ollut hyvä kysyntä.

– Maaseutukunnassa plussan tuovat uudet muuttajat. Meillä ja muissakin

maaseutukunnissa opiskelijoiden lähtö muualle vähentää kunnan asukaslukua.

Maaseutukunnista Ruokolahti pysyy vielä niukasti yli 6 000 asukkaan kuntana (6

016) ja Savitaipaleella pysytään yli 4 000:n (4 205). Savitaipale pystynee

vielä ensi vuonna säilyttämään valtuustossaan 27 paikkaa. Alle 4 000:n asukkaan

kunnissa valtuuston koko on 21.

Suomen pienimmät kunnat

¤ 1. Sottunga 133.

¤ 2. Velkua 231.

¤ 3. Iniö 248.

¤ 4. Kökar 296.

¤ 5. Lumparland 384.

¤ 6. Kumlinge 386.

¤ 7. Värdö 422.

¤ 8. Geta 461.

¤ 9. Uukuniemi 511.

¤ 10. Kodisjoki 514.

Kirjoittaja:
Antti O. Arponen